Kumpi on ahneempi, leski, joka ei halua perintöä jakoon

Täällä hoetaan jännää harhaluuloa, että leski ei peri mitään.

Tottahan toki perii, ja 1.veroluokassa perintövero on 7-19 % perinnön suuruudesta riippuen.

Esimerkki: aviopari on 80- vuotiaita, kummallakaan ei lapsia, ei yhdessä eikä erikseen.Kaikki muut sukulaiset ovat jo kuolleet. Nyt kuolee aviomies. Leski eli vaimo totta tosiaankin perii miehensä; ja jää yksin omistamaan sen jälkeen sen heidän omakotitalonsa -  vai luuletteko valtion tulevan siihen ukon puolikkaaseen osaomistajaksi vai ? Tähän ei mitään testamentteja tarvita. (tosin jos leski eli vaimo ei tee testamenttia, niin sen jälkeen talon perii valtio ).

[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 22:48"]

Jos ihan puhtaasti ajattelen oman sukuni perinnönjakoja, niin niissä on kaikissa toimittu siten, että lesken elintaso ei laske. Leski jää kotiinsa ja saa pitää kaiken irtaimistonsa, on saanut pitää kesämökin omassa käytössään, on saanut pitää auton omassa käytössään. Se tuntuu oikealta, sillä miten sanoa 65-85-vuotiaalle leskelle, että nyt häälahjaksi saadut hopealusikat ja astiastot jakoon? Miten sanoa, ettet saa käydä enää mökillä, jonka itse rakensit tai joka on oma lapsuudenkotisi, ilman lupaa?

Suurin osa rintaperillisistä on aikuisia ihmisiä, joille perintö on ihan ylimääräistä omaisuutta. Heillä on jo muutenkin asunto, omat tulot, omat säästöt. Ja jos ei ole niin parantaako se perintö asiaa oikeastaan ollenkaan?

Toisaalta esim. tilanteessa, että perinnön jättäjä ja leski ovat menneet kypsällä iällä avioon ja heillä ei ole yhteisiä lapsia (tai vaikka olisikin), mutta perinnön jättäjällä on omia lapsia, niin mielestäni lesken tulee hyväksyä se, että rintaperilliset ilman muuta haluavat perintönsä, sehän saattaa olla heille rakas kesämökki jossa lapsuuden kesät vietettiin ja jossa leski on käynyt vain viimeiset seitsemän vuotta, tai perinnönjättäjän lapset voivat pelätä, että leski hassaa omaisuuden, joka oikeasti kuuluisi heille. Joku sukumetsä, mitä asiaa leskellä tässä tilanteessa sinne edes on? Rintaperillisillehän se kuuluu.

Tosiaan legaliteetti ja legitimiteetti ovat kaksi eri asiaa.

[/quote]

Tämä on järkevä vastaus.

Perusjärjellä ajateltuna ahne on se, joka hamuaa jotain, minkä kartuttamiseen hänellä ei ole ollut osaa eikä arpaa. Eli perillinen. Varsinkin jos se leski on oma vanhempi.

Nämähän on asioita, jotka olisi hyvä laittaa ajoissa kuntoon, mutta kuinka moni tulee laittaneeksi, jos on ihan tavallinen tallaaja, jolla ei kummoista omaisuutta ole? Ja kun se kuolemakin saattaa tulla yllätten, ei siihen aina ehdi varautua.

Tämä siis vaan kommenttina siihen, että vainaja on halunnut omaisuuden lapsilleen jos ei ole testamenttia. Aika moni ei ole edes ajatellut koko asiaa.

Ap voisi valoittaa mikä on perintö josta riidellään ja muutenkin osallisten taloudellisia taustoja. Vaikea yhden lauseen perusteella päätellä kumpi on ahneempi.

Leski, koska jos ei ole testamenttia, ei leski peri mitään. Hän siis estää perintöä menemästä sille, jolle se kokonaisuudessaan kuuluu.

Filosofinen kysymys. Kumpi on ahneempi, se joka haluaa toisen rehoja vai se joka haluaa pitää kiinni omista rahoistaan. 

[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 10:18"]

Filosofinen kysymys. Kumpi on ahneempi, se joka haluaa toisen rehoja vai se joka haluaa pitää kiinni omista rahoistaan. 

[/quote]

Eli kumpi on kumpi, sun mielestä?

[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 10:18"]

Filosofinen kysymys. Kumpi on ahneempi, se joka haluaa toisen rehoja vai se joka haluaa pitää kiinni omista rahoistaan. 

[/quote]

Omista rahoistaan? Rahojen omistajahan on kuollut.

Molemmat ovat ahneita. Hamauvat omaisuutta, joka on "ylimääräistä" ja tavallaan ansaitsematonta.

Mutta lakisääteisesti rintaperillinen on oikeutettu vähintään lakiosuuteensa. Leski saa osituksessa noin puolet yhteen lasketuista omaisuuksien säästöstä, loput menee perilliselle.

Tietysti leski, koska ei hänellä ole mitään sanomista siihen perintöön. Jos ei ole testamenttia, ei peri puolisoaan vaan tämän osuus menee lapsille (jos niitä on). Puoliso saa korkeintaan tasinkoa, josta ei maksa veroja.

Kannattaa muistaa, että jos on yhteiset tilit, on puolison kuoltua lapsilla oikeus niihin(kin).

Mitä se perittävä omaisuus on? Kesämökki, joka pitää myydä, että kaikki saavat osuutensa? Käteistä rahaa? Sukumetsää?

Tärkeä kysymys nimenomaan tuo omaisuuden laatu. Sitähän ei ap kysmyksesään paljasta. Onko kyse asunnosta, jossa leski asuu ja joka pitäisi myydä vai kesämökistä, jossa leski haluaisi käydä ja joka pitäisi perinnön jakamiseksi myydä. Vai onko kyse vain säästöistä.  

MInusta perillinen, joka joskus kuitenkin tulee perinnön saamaan, on ahneempi. En asiaa ajattele ollenkaan juridisesti vaan tällainen fiilis tulee. Näinhän se on, että kaikki mikä menee lain mukaan kijraimellisesti ei ole moraalisesti oikein.  Tämä on nähty esimerkiksi näissä politiikan lehmänkaupoissa.

Kannattaa muistaa, että jos haluaa puolisonsa perivän, tekee testamentin. Jos ei halua puolisolle perintöä, ei tee testamenttia. Moraalisesti vainaja on eläissään halunnut omaisuutensa menevän lapselle/lapsille, ei puolisolle. Siten leski on ahne, koska hän haluaa sellaista, mitä puolisonsa ei hänelle halunnut antaa.

Jos omaisuus on yhdessä hankittua niin perillinen.

Riippuu tilanteesta.

Yhdessä hankitusta omaisuudesta puolet on lesken. Se toinen puoli oli vainajan, ja siitä olisi pitänyt tehdä testamentti, jos olisi halunnut lesken sen saavan. Helppoa ja yksinkertaista!

Jos ihan puhtaasti ajattelen oman sukuni perinnönjakoja, niin niissä on kaikissa toimittu siten, että lesken elintaso ei laske. Leski jää kotiinsa ja saa pitää kaiken irtaimistonsa, on saanut pitää kesämökin omassa käytössään, on saanut pitää auton omassa käytössään. Se tuntuu oikealta, sillä miten sanoa 65-85-vuotiaalle leskelle, että nyt häälahjaksi saadut hopealusikat ja astiastot jakoon? Miten sanoa, ettet saa käydä enää mökillä, jonka itse rakensit tai joka on oma lapsuudenkotisi, ilman lupaa?

Suurin osa rintaperillisistä on aikuisia ihmisiä, joille perintö on ihan ylimääräistä omaisuutta. Heillä on jo muutenkin asunto, omat tulot, omat säästöt. Ja jos ei ole niin parantaako se perintö asiaa oikeastaan ollenkaan?

Toisaalta esim. tilanteessa, että perinnön jättäjä ja leski ovat menneet kypsällä iällä avioon ja heillä ei ole yhteisiä lapsia (tai vaikka olisikin), mutta perinnön jättäjällä on omia lapsia, niin mielestäni lesken tulee hyväksyä se, että rintaperilliset ilman muuta haluavat perintönsä, sehän saattaa olla heille rakas kesämökki jossa lapsuuden kesät vietettiin ja jossa leski on käynyt vain viimeiset seitsemän vuotta, tai perinnönjättäjän lapset voivat pelätä, että leski hassaa omaisuuden, joka oikeasti kuuluisi heille. Joku sukumetsä, mitä asiaa leskellä tässä tilanteessa sinne edes on? Rintaperillisillehän se kuuluu.

Tosiaan legaliteetti ja legitimiteetti ovat kaksi eri asiaa.

[quote author="Vierailija" time="19.02.2013 klo 10:24"]

Tietysti leski, koska ei hänellä ole mitään sanomista siihen perintöön. Jos ei ole testamenttia, ei peri puolisoaan vaan tämän osuus menee lapsille (jos niitä on). Puoliso saa korkeintaan tasinkoa, josta ei maksa veroja.

Kannattaa muistaa, että jos on yhteiset tilit, on puolison kuoltua lapsilla oikeus niihin(kin).

[/quote]

Mistä olet tällaista keksinyt? Mikäli testamenttia ei ole, niin silloinhan nimenomaan aviopuoliso saa puolet ja rintaperilliset puolet.

"Kun avioliitto on purkautunut toisen puolison kuoleman vuoksi ja kuolleelta puolisolta on jäänyt rintaperillisiä (lapsia tai näiden jälkeläisiä), voivat leski tai perilliset vaatia toimitettavaksi omaisuuden jakoa eli ositusta.

Tässä omaisuuden osituksessa puolisoiden kaikki omaisuus jaetaan pääsäännön mukaan tasan. Eloonjäänyt puoliso saa omaisuudesta puolet ja perilliset yhteensä toisen puolen. Omaisuuden osituksen jälkeen kukin perillinen voi lisäksi vaatia, että perillisten kesken toimitetaan perinnönjako.

Omaisuus jaetaan tällä tavoin tasan kuitenkin vain silloin, kun eloonjääneelle puolisolle kuuluu vähemmän omaisuutta kuin kuolleelle puolisolle. Jos sen sijaan eloonjääneelle puolisolle kuuluu enemmän omaisuutta kuin kuolleelle puolisolle, on eloonjääneellä puolisolla aina oikeus pitää kaikki oma omaisuutensa itsellään. " Lähde Oikeusministeriö: http://www.om.fi/Etusivu/Julkaisut/Esitteet/Avioliittolaki/Puolisoidenomaisuudenjako

Minusta (yksityiskohtia toki tietämättä) tuntuisi siltä, että ahneempi on se, joka vaatii ositusta. Omaisuushan on yleensä puolisoiden yhdessä hankkimaa, ja eihän lapset ole tehneet sen eteen mittän.. Itselleni ei tulisi mieleenkään vaatia esim. isäni kuoltua osaa vanhempieni omaisuudesta, mikäli äiti ei ositusta haluaisi! 

Miten muuten itse kukainenkin on hoitanut tai ajatellut hoitaa oman testamenttinsa tai avioehtosopimuksen? Kannattaa miettiä hyvissä ajoin, hoitaa se kuntoon ja muuttaa sitä heti jos tarvetta ilmenee.

Itselläni on hyvinkin tarkka testamentti, ja mielessä jo yksi muutos mikä siihen pitäisi tehdä. Lisäksi miehelläni on testamentti ja meillä on myös hyvin erikoinen avioehtosopimus.

Minusta olisi uskomattoman karmeaa mennä jommankumman leskeksi jääneen vanhempani luo ja vaatia omaa lakiosaani. En voisi ajatellakkaan sitä, että leski joutuisi jakamaan omaisuutensa minun kanssa. Siinä ei ole mitään järkeä, sanoo joku laki mitä tahansa.

Sitten kun molemmat ovat kuolleet, kerkeän kyllä "omani" saamaan.

väärin nro 2- leskelle kuluu lakiosa perinnöstä ja eliniköinen asumisoikeus kuolleen kanssa yhdessä asutusta asunnosta- jos ovat aviopari