Pahin äitienpäivämuistosi...

Oma äitini, josta en ollut kuullut pariin vuoteen mitään, soitti kaksi vuottan sitten äitienpäivän aamuna, seitsemän aikoihin. Soitti tuntemattomasta numerosta ja alkoi samoin tein haukkua minua huoraksi ja ties miksikä. Oli kännissä.

En siis herännyt onnittelulauluun enkä kahvintuoksuun vaan tipahdin todellisuuteen oman äitini suhteen. 

Ei kiva muisto.

Lapseni syntymäpäivä osui äitienpäiväksi yhtenä vuonna. Siskoni sitten pilasi koko päivän, alkoi valittaa, kun häntä ei oltu kutsuttu juhlimaan. Olin kutsunut kyllä siskoni, sanoin että juhlimme vanhempiemme kanssa äitienpäivänä lapsen synttäritkin, että tule vain. Muut tulevat sitten seuraavalla viikolla juhlimaan. Siskoni soitti äidille, onnitteli äitienpäivästä ja alkoi valitamaan, kun häntä ei oltu kutsuttu...

   Oma äitini inhoaa äitienpäivän juhlimista, koska joku on aina onnistunut pilaamaan häneltä äitienpäivän. Minä olen se paanan pohjimmainen ja yritän sitten aina hyvittää sisarusteni teot. Eipä ole juhlittu äitienpäivää tuon tapauksen jälkeen... Ei äitini kanssa, eikä erikseen! Enkä kyllä sitä kaipaakaan.

Joskus noin 14-v. tein kakun ja askartelin kekseliäät kukat (ei ollu omaa rahaa), mutsi tuli himaan vasta loppuillasta tuhannen kännissä, tuhos miesystävänsä kanssa kahestaan koko ison kakun ja haukku kukat. Ei ollu mikään ainutlaatuinen tilanne, meillä ei hirveesti läheisyyttä ikinä ollu. Oli kuitenkin viimenen kerta, kun mitään äitienpäiväasiaa oon tehny. 

Mun elämäni ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Olin onneni kukkuloilla kun olin saanut kauan kaipaamani lapsen. Lapsi oli 7kk vanha ja meidän parisuhde miehen kanssa oli mitä oli. Tai no mä ajattelin että kaikki on suht hyvin mutta vieraissahan se jo silloin kävi..

Heräsin itse aikaisin lapsen kanssa niinkuin joka aamu. Ikinä en heräilyihin ollut saanut apua. Kun mies könysi yhdentoista aikaan sängystä ylös istui se sohvalle pelaamaan tietokoneella. Mä lähdin ulos lapsen kanssa ja ajattelin tarjota itselleni lounaan läheisessä mäkkärissä.. äitienpäivän kunniaksi. Kun tulin kotiin oli mies avannut telkkarin ja huomannut sieltä mikä päivä oli kyseessä ja se totes että tänään onkin äitienpäivä. onneks olkoon.. eikä mitään muuta koko päivänä...

Minun äitini oletti aina ilman muuta meidän kaikkien tulevan äitienpäiväksi häntä (ja vain häntä) juhlimaan. Yhtenä äitienpäivänä meillä oli kuitenkin omaa menoa, ja äitini otti siitä nokkiinsa sanoen "Mitäs juhlittavaa sinussa olisi?". Selvennykseksi sanottakoon, että minulla on ihan tavallinen, rakastava ja hyvivoiva perhe, eikä tuolle kommentille ollut mitään syytä muuta kuin mamin omassa mielessä. Jäipä silti muistiin.

Pääsääntöisesti äitienpäivät on olleet aina kivoja, sekä ollessani itse äiti, että omaa äitiäni juhliessa. Ainoa poikkeus oli ensimmäinen äitienpäivä puoli vuotta nuorimman lapseni kuoleman jälkeen, silloin vein hänen haudalleen äitienpäivänä kimpun valkovuokkoja ja olin surullinen koko päivän, muiden lasten rustaamista korteista ja miehen ostamista herkuista huolimatta. Mutta sen jälkeen taas seuraavien vuosien äitienpäivinä positiiviset asiat on voittaneet surulliset, vaikka tietty haikeus minulla kyllä on aina pohjavireenä onnellisuuden alla äitienpäivinä.

Olin ehkä 9 v. Kävin poimimassa sisaruksen kanssa kukkia aikaisin aamulla, sitten varattiin koulussa tehdyt lahjat ja kortit yhdelle tarjottimelle. Toiselle alettiin kasaamaan aamiaista. Keitettiin kahvia, laitettiin pari voileipää ja paketillinen leivoksia joihin oli mennyt monen viikon pienet viikkorahat. Kesken valmistelujen äiti tuli huutamaan, että pitää olla hiljempaa ja ei tässä vitun metelissä voi nukkua. Yleensä nukkui myöhään. Sitten äiti painui hetkeksi takaisin makkariin ja ramppasi sieltä noin 10 min päästä jalkeille töllön ääreen kun ei vieläkään ollut valmista. Kun kovasti pyydettiin äiti meni takaisin vuoteeseen odottamaan. Sitten kun mentiin viemään tarjottimia laulaen äiti otti ne jörösti vastaan. Söi kaikki kuusi leivosta yksin ja pyysi lisää kun olivat hyviä. Alkoi valittaa kun ei ollutkaan enempää, vaikka sanottiin, ettei ollut ollut rahaa ostaa. Suuttui kun kukkia oli poimittu omalta pihalta. Leivät eivät kelvanneet, eivätkä lahjat. Lahjat se heitti seuraavana päivänä roskiin. Eikä äiti ollut edes krapulassa.

10 - 20 vuotiaana, joka äitienpäivä sunnuntai sovittiin äidin kanssa, että juhlitaan ruuat ja kakut sitten iltapäivällä, kun hän tulee töistä kello 17.00.

Oltiin sisarusten kanssa siivottu kämppä ja laitettu ruuat, tehty kakku kerätty kukat yms. Koko hoito. Ja joka vuosi se perkeleen akka tuli vasta yöllä kello kaksi, kun ravintolat meni kiinni perskännissä. Usein vielä veljien piti hakea se sieltä..

Joo! Mulla meni kymmenen vuotta tuohon... ensin omaa naiviuttani tein ja höhelsin ja isommat sisarukset sitten piti lapsen uskoa yllä, kun tomerasti touhusin.. sitten itse vanhetessa tein samaa nuoremmille sisaruksilleni, kun sen tajus, kuinka tärkeä äitienpäivä on lapsille!

Se pettymys ja katkeruus äitiä kohtaan on yhä. En ole äitienpäivänä äitiäni muistanut enää 20 vuoteen.. Nyt kun on omia lapsia, he haluavat mummoa muistaa. Tekevät kortit ja niitä pieniä askarteluita päiväkodissa ja koulussa. Suon heille, mutta mummolassa EI vierailla äitienpäivänä. Käydään edeltävänä lauantaina ja yleensä mummo on silloinkin pienessä maistissa.

Kerran tuo kertoi olevansa katkera, kun omat lapset ei muista äitienpäivänä. Sisään ulos. :(

Omat toiveeni äitienpäivän vietosta ovat: saan nukkua silloin pitkään ja saan katsoa rauhassa mahdolliset formulat ja lätkän. :)

Eli meillä nautitaan herkullinen brunssi puolen päivän pintaan ja sitten ulkoillaan yhdessä. Iltapäivällä katselen telkkaria ja pienempinä mukulat ottivat päikkärit silloin ja mies valmisti ruokaa samalla. :) Nykyään lapset ovat koululaisia ja käpertyvät äidin kainaloon kattomaan formuloita ja/tai lätkää... välillä touhuavat isänsä kanssa keittiössä.

Sitten illalla taas ulkoillaan yhdessä tai pelataan lautapelejä. Haluistani huolimatta, ehditään siis viettää montakin tuntia yhdessä nauttien. :) Olen ollut täysin tyytyväinen äitienpäiviini.

Tänään on varmasti yksi pahimmista.

Vierailija kirjoitti:

Pääsääntöisesti äitienpäivät on olleet aina kivoja, sekä ollessani itse äiti, että omaa äitiäni juhliessa. Ainoa poikkeus oli ensimmäinen äitienpäivä puoli vuotta nuorimman lapseni kuoleman jälkeen, silloin vein hänen haudalleen äitienpäivänä kimpun valkovuokkoja ja olin surullinen koko päivän, muiden lasten rustaamista korteista ja miehen ostamista herkuista huolimatta. Mutta sen jälkeen taas seuraavien vuosien äitienpäivinä positiiviset asiat on voittaneet surulliset, vaikka tietty haikeus minulla kyllä on aina pohjavireenä onnellisuuden alla äitienpäivinä.

Tämä on ainoa äitienpäivä josta muistan edes jotain. Pahin muisto varmaankin on se, että syödessäni aamupalaksi uunissa käristämääni juustovoileipää siitä irronnut rasva sotki käteni.