Sinä, joka olet maalla lapsuutesi kasvanut ja nyt asut kaupungissa, miksi ET kaipaa takaisin maaseudulle?

On kätevää, kun pääsee kävellen kauppaan ja muualle, eikä tarvi aina pakata autoon lapsia ja vaunuja ja sitten perillä siirtää lapset vaunuihin, jolloin meidän omat herää ja sitten yrittää nukuttaa uudelleen. Se että kävellenkin pääsee johonkin on plussaa.

ja tarpeeksi kovan nahan. Helsingissä oppivat pärjäämään elämässä ja pitämään puolensa ja täällä on maan parhaat koulut ja harrastusmahdollisuudet.

En kaipaa ötököitä. Kaupungissa niitä ei liiemmin ole. Kaupungissa myös harrastusmahdollisuudet ovat paremmat, samoin muut palvelut.



Mutta on maalla niitä hyviäkin puolia, eli voi olla, että muutan sinne vielä jossain vaiheessa takaisinkin.

Nautin juuri tuosta riippumattomuudesta autosta, vaikka on meillä autokin.



Valinnanvara kauppojen ja huvitusten suhteen, tapahtumia ja aamutori.



Meillä on silti iso piha, kasvimaa, järvinäköala ja muuta, joten niiden takiakaan en maalle kaipaa

- Postiin, KELAan ja vastaaviin on lyhyt matka

- kauppa on vieressä

- kaupoissa suurempi valikoima

- koulutarjonta parempi lapsia ja itseä ajatellen

- ajanviettomahdollisuudet

- ei tarvitse rahaa ja luontoa tuhoavaa autoa

- erilaisia ihmisiä, kenenkään ei tartte kyylätä toisia

- erikoispalveluja monista yksityisistä lekureista useisiin festivaaleihin

- ulkomaille pääsee nopeasti

- palkat paremmat



En keksi yhtään syytä miksi asuisin vielä jossain jumalan selän takana.

lisäksi se naapurien kyttäys, kyräily ja juoruilu, joka on maaseudulla asumisen ydin

kaipaa maalle. Viihdyn täällä hyvin, ystävät, palvelut lähellä. Ja tuo naapurikyttäys on kyllä top5 syy.

Vierailija:

lisäksi se naapurien kyttäys, kyräily ja juoruilu, joka on maaseudulla asumisen ydin

Tuossa yksi syy, koin pienellä paikkakunnalla asumisen tuon vuoksi erittäin ahdistavaksi.

Lisäksi on aikaisempien vastaajien luettelemat hyvät puolet, jotka painavat vaakakupissa.

ovatkin jo tässä luetelleet kaikki ne syyt, miksi minä en enää halua asua pikkupaikkakunnalla, ihan maalla.



Mutta toisaalta, tuntuu että maalla lapset saavat olla kauemmin lapsia. On vähemmän houkutuksia, eikä vaarojakaan ole samalla lailla kuin kaupungissa. Piirit on pienemmät, ja omien lasten toilailut kantautuu varmasti vanhempien korviinkin. Toistenkin lapsista pidetään paremmin huolta, ei vain omista. On tietty yhteisöllisyyden tunne, ainakin kaikkein pienimmillä pikkupaikkakunnilla. Lähellä on myös aito, oikea luonto. On jäljellä vielä muutamia pieniä kyläkoulujakin, joissa meno on paljon rauhallisempaa, lapsille on enemmän aikaa jne. kuin suurissa kaupunkien kouluissa. Päiväkotien ryhmät eivät ole ylitäynnä. Asuminen maksaa vähemmän.



Toisaalta taas kaupungissa tykkään juuri siitä, että kaupat ja kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä, ja jos eivät ole, hyvät julkiset kulkee monta kertaa tunnissa. On valinnanvaraa päiväkotien, koulujen, neuvoloiden ja lääkärien suhteen. On enemmän harrastusmahdollisuuksia, monissa maalaiskylissä harrastusmahdollisuudet ovat ihan olemattomat. Kaupunkien isoissa kaupoissa on enemmän valinnanvaraa, ja pienet erikoisliikkeet ovat lähellä eivätkä kymmenien ellei satojen kilometrien päässä. Päivystys ja ensiapu ovat lähellä, pienissä maalaiskunnissa ambulanssin tulo voi kestää toista tuntia, vaikka olisi hätätapaus. Ensiapuun tai päivystykseen voi olla lähemmäs 100 km matkaa.



Tällä hetkellä meillä on täällä kamala pohdinta menossa, etsitäänkö sitä omaa kotia nykyisestä kotikaupungista, vaiko palataanko takaisin maalle, omaan lapsuuden kotikuntaan. Kummassakin olis hyvät puolensa, mutta todennäköisesti kaupungissa pysytään...

Pahinta siinä oli täydellinen riippuvuus aikuisista. Minnekään ei päässyt ilman aikuisen kyytiä. Jos ja kun karjankasvattajavanhemmilla ei ollut aikaa kyytsiä harrastuksiin, ei mitään harrastusta voinut olla. Se oli kerta kaikkiaan mahdotona. Busseja kulki tasan kaksi, yksi meni kouluun ja toinen toi sieltä pois. Mikään sosiaalinen elämä ei ollut mahdollista koulun ulkopuolella. Talvisin oli pilkkopimeää, kaikki tiet eivät olleet aurattuja eikä mitään liikuntaa voinut harrastaa, ellei sitten tehnyt itse latuja pimeään metsään.