Montako ammattia sinulla on?
Mulla 2 + yo-tutkinto ja nyt ajattelin lähteä opiskelemaan kolmannen ammatin jossa tavallaan nämä kaksi edellistä yhdistyvät. Sitten avoimen yo:n kautta sellaisen työn pariin jossa nämä kaikki toteutuvat ja josta haaveilin jo teininä :) Näin se elämä menee, ei sitä aina tiedä mihin päätyy. En toki tiedä vieläkään mutta nyt tällä suunnitelmalla mennään.
Kommentit (41)
Kolme. Kaikista on tutkinto. Yksi ammattikoulutukinto, kaksi yliopistotutkintoa. Mistään niistä ei oikein kunnolla työllisty, pätkiä vaan saa tehdä. Siksi aion nyt keväällä hakea lukemaan neljättä tutkintoa.
Kolme tutkintoa ja työskentelen sellaisessa ammatissa, etten käytä niistä yhtäkään.
Yhdellä yliopistotutkinnolla tässä mennään. Ammatteja kai minulla voisi ajatella olevan (olleen) useampiakin, koska olen työurallani tehnyt varsin erilaisia tehtäviä, joista osassa olisi voinut olla muunkinlainen koulutustausta, nykyiseen tehtävään taas vaaditaan juuri se tutkinto, joka minulla on.
Miten se lasketaan? olen tehnyt monenlaisia töitä taiteesta palvelualaan, mutta niihin ei ole tarvinnut tutkintoa.
Vastaan siis 1-10, siinä on sairaanhoitaja, keramiikkatyöntekijä, vaihetyöntekijä, lastenhoitaja, kahvilatyöntekijä jne. Paljon perushuttua.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2013 klo 06:46"]
Mulla 2 + yo-tutkinto ja nyt ajattelin lähteä opiskelemaan kolmannen ammatin jossa tavallaan nämä kaksi edellistä yhdistyvät. Sitten avoimen yo:n kautta sellaisen työn pariin jossa nämä kaikki toteutuvat ja josta haaveilin jo teininä :) Näin se elämä menee, ei sitä aina tiedä mihin päätyy. En toki tiedä vieläkään mutta nyt tällä suunnitelmalla mennään.
[/quote]
Mulla 3. Lastentarhanopettaja, luokanopettaja ja erityisopettaja :). 1. Ammatti 23v, toinen 38v ja 3. 42v.
Mulla on kolme tutkintoa, joista kaksi akateemista (yo-tutkintoa en laske, kun ei se vielä anna ammattipätevyyttä mihinkään). Näistä tutkinnoista tarvitsen tämänhetkisessä ammatissani niitä kahta akateemista. Kolmannen tutkinnon hommia tein vuosia sitten ja aina välillä haikailen ko. alalle edelleen. Opiskelemaan kokonaan uutta tutkintoa en enää lähde, mutta jatkotutkintoa suunnittelen.
3 näyttöihin perustuvaa ammattitutkintoa, 2 perustutkintoa ja niissä sitten tavallaan työn kautta erikoistunut erikoistyöhön. Nyt olen AMK.ssa opiskelemassa aivan uutta alaa, eli olen käyttänyt verorahoja niin väärin.
Mulla koodari, määrittelijä ja projektipäällikkö. It-alasta siis kyse. Välillä pitää toimia myös testaajana ja kouluttajana sekä myyjän apuna. Markkinoitiakin joutuu mietimään. Aika laajasti pitää osata. Itsellä it-alalta yo-phjainen ammattitutkinto (akalta kun aMK:ta ei ollut) AMK, tutkinto ja almpi yliopistotutkinto. Molemmista ylempien tutkintojen teko on kesken.
Mulla 3: pukuompelija, koulunkäynninohjaaja ja sosionomi. Tällä hetkellä opiskelen sosiaalityön aineopintoja, eli neljäs tutkinto tulossa. Tulevaisuudessa tulen luultavasti opiskelemaan vielä psykoterapeutin tutkinnon 😊
Olen tehnyt myös pukuompelijaksi valmistuttuani töitä ravintolassa ja vaateliikkeessä, eli myös koulutusta vastaamatonta työtä olen tarvittaessa ottanut vastaan, kun en tykännyt 19-22-vuotiaana olla täysin toimettomana. Kun lähdin sosiaali- ja terveysalalle, niin töitä on riittänyt koko ajan ja tein oman alank töitä myös opintojen ohella, vaikka lapsiakin on ja kiirettä myös työelämän ulkopuolella (sivutyö).
Ikää mulla 30 vuotta.
Yksi, mutta aion opiskella ainakin 2. Mieluiten kolme
Yksi, mutta sitäkin tuuhevampi. Olen somevaikuttaja
Kampaaja, erityisopettaja, ratsastuksenopettaja, markkinointi manageri. Kaikista tutkinnot sekä työkokemusta 5-32 vuotta.
Kolme+yo-tutkinto. Kuitenkin yritetään väen väkisin työntää niihin töihin, joissa ei tarvita koulutusta. Kuka, jolla on ollut kiinnostusta opiskella, jaksaisi olla motivoitunut hyllyttämisestä, postinjakamisesta tai henkilökohtaisen avustajan työstä? Tai päivästä toiseen rutiininomaisesti lattioiden moppaamisesta?
Vanha ketju, mutta: monta mutta tavallaan ei yhtään. Eli olen valmistunut yliopistosta sellaisella tutkinnolla, mikä antaa mahdollisuudet työskennellä useissa eri tehtävissä mutta ei mitään varsinaista ammattinimikettä.
Tai no, olen sen lisäksi hankkinut opettajan pätevyyden ja opiskellut työnohjaajaksi, eli kaksi. Olen kyllä ollut myös yrittäjänä ja suorittanut yrittäjän ammattitutkinnon eli olisiko se kolmas?
Yksi kesken jäänyt, yksi ammatti (jonka työllisyystilanne on todella huono) ja yksi tuleva ammatti (opiskelen työllistävämmälle alalle)
- yksi "itseopittu" hanslankarihomma.
- yksi inssin tutkinto, jota tosin en päässyt kunnolla tekemään työkseni, vaan tein "alemman tason järjestelytyötä".
- nyt tekeillä yliopistotutkinto, saa nähdä, mihin tästä päätyy.
Siis monta ammattia vai koulutusta?
Minulla on neljä koulutusta, joista yksi ylempi kk-tutkinto, yksi ammattikoulututkinto ja kaksi kurssia: toinen opettajan pedagogiset opinnot ja toinen muoruuden toimittajakoulutus.
Ammatteja minulla on koulutuksen perusteella tavallaan kolme: ammattikoulutus, toimittaja ja opettaja.
Mutta elämässäni olen ollut myös sihteeri ja kehittämispäällikkö - ovat nekin ammatteja.
Yliopistotutkinto ei anna pätevyyttä mihinkään ammattiin
Mun vastaus on kai kolme. Koulutus on yhdelle alalle. Mutta en tee sen alan töitä vaan kahdella muulla alalla. Eli koulutuksen kautta yksi ammatti ja töiden kautta kaksi muuta ammattia.