Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin moni suorittaa äitiyttä?
18.04.2013 |
Minne on unohtunut sellainen normaali vanhemmuus, josta ei tarvitse tehdä numeroa.
Monesti olen huomannut, miten lasten harrastuksissa ja äitikaveritapaamisissa kerrotaan lapsen kautta kuinka hyviä ihmisiä tässä itse asiassa ollaankaan. Eikö olisi hauskempaa tavata ihmisiä ilman, että kaikkeen liittyisi kova kilpailuhenkisyys?
Kommentit (13)
Minustakin äitiyden suorittaminen ja kilpailuhenkisyys ovat ihan eri asioita, suoritan äitiyttä, mutta en sentin vertaa ole kilpailuhenkinen lasteni harrastusten yms osalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Well, vastaan omasta puolestani. Mulla oli sellainen itseään toteuttava äiti, joka ei ehtinyt leikkimään, hoitamaan ja huolehtiman lapsistaan. Isäni oli uratykki ja paljon poissa kotoa ja Suomesta. Kasvoin jo alle kouluikäisenä huolehtimaan itestäni, sisruksesta ja kodista. Mitä paremmin huolehdin ja kannoin vastuuta, sitä suurempi oli mahdollisuus, että vanhemmat huomasivat minut. Kuvittelin elämän olevan supersuoriutumista ja palkkana oli vähän huomiota ja ripaus välittämistä.
Minun piti kasvaa aikuiseksi ja ison perheen äidiksi ennen kuin huomasi kuilun onton kuoren ja onnettoman sydämeni välillä. Oivalluksen myötä on ollut ihanaa opetella oman näköiseen perhe-elämään, jossa ei enää entisten mittapuideni mukaan "saada mitään aikaiseksi", mutta koen eläväni perheeni lisäksi myös itseäni varten.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:44"]
Minustakin äitiyden suorittaminen ja kilpailuhenkisyys ovat ihan eri asioita, suoritan äitiyttä, mutta en sentin vertaa ole kilpailuhenkinen lasteni harrastusten yms osalta.
[/quote]
Kilpailuhenkisyys tulee siitä kun kaksi suorittajaa vertailevat (lue:kilpailevat) suorituksiaan. Esim tänään uimahallissa kaksi äitiä keskustelivat siitä, miten nuorina lapset ovat oppineet mitäkin, lapset olivat n 5-vuotiaita ja millä eri suoritustekniikoilla tuloksiin oli päästy. Se oli melko surullista kuunneltavaa, etenkin kun monet näistä lapsien ominaisuuksista jotka he lukivat omaksi ansiokseen, ovat sellaisia, että niihin ei voi vanhempi vaikuttaa.
Esimerkiksi toisen lapsi oli oppinut potalle 1,5 vuotiaana, koska äiti oli älynnyt alkaa harjoittelemaan 5 kk vanhana pottailua. Potalla käyminenhän on rakonhallintaan liittyvä asia, joka ei ole 5 kk vanhalle vauvalla mitenkään ajankohtainen.
ap
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:49"]
Oivalluksen myötä on ollut ihanaa opetella oman näköiseen perhe-elämään, jossa ei enää entisten mittapuideni mukaan "saada mitään aikaiseksi", mutta koen eläväni perheeni lisäksi myös itseäni varten.
[/quote]
Mielenkiinnosta kysyn; tuntuuko sinusta siis että toteutat itseäsi olemalla äiti? Tuntuuko äitiys sinusta suorittamiselta? Kaipaatko muuta elämää?
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 14:02"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:49"]
Oivalluksen myötä on ollut ihanaa opetella oman näköiseen perhe-elämään, jossa ei enää entisten mittapuideni mukaan "saada mitään aikaiseksi", mutta koen eläväni perheeni lisäksi myös itseäni varten.
[/quote]
Mielenkiinnosta kysyn; tuntuuko sinusta siis että toteutat itseäsi olemalla äiti? Tuntuuko äitiys sinusta suorittamiselta? Kaipaatko muuta elämää?
[/quote]
En toteuta itseäni olemalla äiti, vaikka se rooli onkin minulle tärkeä. Suorittajaäitinä uppouduin niin niihin suoritettaviin tehtäviin, etten ehtinyt olla kuin äiti ja kaipasin myös ihan omana itsenäni olemista. Siitä käynnistyi itsekriittinen tarkastelu, jossa olen edennyt tosi onnelliseen suuntaan. Koen voivani olla äiti ja minä yhtaikaa, mutta sitten en kyllä ole saanut huomioitua ja toteutettua kaikkia mahdollisia ohjeita ja suosituksia koskien lasten kehitystä, virikkeisyyttä, harrastamista, ravitsemista ym ja lisäksi tiptop kodin ja pihan hoitoa. Eikä haittaa yhtään!!! Me ollaan kaikki kuitenkin onnellisia ja puhtaita ja toistemme kanssa tekemisissä.
Ja siitä omasta elämästä. Opettelen sitä vasta. Mulla eiole sitä koskaan ollutkaan. Olen onnistunut elämään muiden tarpeita täytellen tähän asti. Luotan kyllä, että opin ja pian osaan. Mulla on ihana mies ja hyviä ystäviä, jotka peukuttavat tätä muutostani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:58"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:44"]
Minustakin äitiyden suorittaminen ja kilpailuhenkisyys ovat ihan eri asioita, suoritan äitiyttä, mutta en sentin vertaa ole kilpailuhenkinen lasteni harrastusten yms osalta.
[/quote]
Kilpailuhenkisyys tulee siitä kun kaksi suorittajaa vertailevat (lue:kilpailevat) suorituksiaan. Esim tänään uimahallissa kaksi äitiä keskustelivat siitä, miten nuorina lapset ovat oppineet mitäkin, lapset olivat n 5-vuotiaita ja millä eri suoritustekniikoilla tuloksiin oli päästy. Se oli melko surullista kuunneltavaa, etenkin kun monet näistä lapsien ominaisuuksista jotka he lukivat omaksi ansiokseen, ovat sellaisia, että niihin ei voi vanhempi vaikuttaa.
Esimerkiksi toisen lapsi oli oppinut potalle 1,5 vuotiaana, koska äiti oli älynnyt alkaa harjoittelemaan 5 kk vanhana pottailua. Potalla käyminenhän on rakonhallintaan liittyvä asia, joka ei ole 5 kk vanhalle vauvalla mitenkään ajankohtainen.
ap
[/quote]
Potalle opitaan! :)
Yövaipattomuuteen ei voi vaikuttaa. Itse osaan tulkita lapsieni vessahätäviestintää ja lapset on olleet vaipattomia nuoresta mutta kun lapsi oppii kävelemään niin on oppinut meillä myös menemään potalle kun huomaa että on pissahätä.
Ja mitä taas tulee harrastamisesta niin minulle on tärkeää että lapset saa fyysistä rääkkiä. Se tekee keholle hyvää! Seurassa harrastaminen vähentää minun läsnäoloa. Ihan voisi potkia palloa lapsien kanssa pihallakin mutta seurassa on muita ikäisiä, hyvät valmentajat ja kisoja.
Omat lapset on saaneet uusia kavereita harrastuksissa ja harrastuksiin on kiva mennä viettämään aikaa. Kilpailuissa pienillä lähinnä on oleellista vaan kokemus ja hauskanpito mutta lapsen kasvaessa ehkä myös halu voittaa tulee esiin.
Silloin opitaan myös sietämään pettymyksiä! Tekee hyvää kun voittaa joskus jonkun jolle tapaa hävitä. Tai huomaa miten kehittyy jossain asiassa. :)
Kiskalla yleensä tuppaa räkimään ne jotka ei mitään harrasta. Ehkä sinun lapsi tulee olemaan siellä. Vai onko se yksin kotona mitenkä vanhaksi?
Jos lapsi harrastaa lapsena jotain niin kynnys lähteä harrastamaan uudestaan vanhempana on pienempi kuin sillä joka ei ole koskaan mitään saanut harrastaa.
PS. Minusta tuo kahden naisen keskustelu oli ihan asiallinen. On ihan mukava kertoa miten oma lapsi osaa jotain tai mitä on oppinut myöhemmin kuin joku toinen lapsi.
Sellaisen näkökulman tahtoisin heittää tässä ilmaan että huomaatko miten sinä joka et lastasi vie harrastuksiin jäät itsekin taustalle? Kuuntelet muiden keskustelua ja kommentoit sitä täällä? Lapsesi jää myös vaille porukkaa.. Ymmärrätkö mitä haen takaa?
Minä olisin lapsena tahtonut harrastaa jalkkista mutta se ei sopinut vanhemmilleni. En tee samaa virhettä omien lapsieni kohdalle! Liikunta on hyvä asia ja suosittelen lämpimästi että menisit itseesi ja kiikutat lapsen vaikka jollekin yleisurheilutunnille jota ylläpitää vanhat papat, tälläiset kaupunginosien omat liikuntaseurat ei maksa montaa euroa jos se on rahasta kiinni.
Lastensuojelusta voit kysyä myös raha-apua lapsen harrastamiseen!
Minusta viestisi oli vaan ja ainoastaan hätähuuto avulle. Ota koppi: Vie lapsesi harrastamaan! Ei päteäksesi vaan ihan niitä kokemuksia saamaan!
Meillä painitaan!
Poika on 14- vuotias ja oppi päähypyn 10- vuotiaana ja kärrynpyörän hyvin 9- vuotiaana.
Jos kysyt häneltä lopettaisiko painimisen niin tällä hetkellä ei. Hän painii koska se on hauskaa.
On harrastuksia joita on parempi alkaa harrastamaan jo pienestä, erilaiset voimistelut kannattaa aloittaa ihan ennen kouluikää eikä jääkiekkoonkaan monessa kunnassa oteta aloittelemaan enää 9- vuotiaana.
Minusta se on vanhemman tehtävä osoittaa kiinnostusta myös liikuntaa kohtaan, ei sillä että lapsista tulisi aikuisena siten ammattilaisia NHL.ään vaan lajia ei ehkä aloitetakaan niin vaan nollasta teininä.
Joka päivä kuitenkin suositellaan lapsille pariksi tunniksi. Ja mikä sen mukavempaa kuin viedä lapsi seuraan ja käydä sen ajan itse asioilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 9, kuulostaa ihanalta. Ja kanssa pohditulta. Jotenkin on liikaa asioita mitä pitäisi olla tehtynä, ihanaa jos osaa ottaa vähän rennommin ja se on tärkeää myös lapsille oppia. Peukutusta täältäkin!
Jännää, miten ne vaihtoehdot monilla ovat aktiivinen harrastaminen päämäärätietoisesti ammattilaisen ohjaamana ja sitten kotona päätteen ääressä notkuminen tai kioskilla räkiminen! Herää mieleen kysymys, että mitä te teitte itse lapsina, kun kodin ulkopuolisia harrastuksia ei ollut siinä määrin kuin nykyisin, olitteko te sen kaiken ajan räkimässä? Minä en ollut. Käsi sydämellä, olisin kaivannut jonkin harrastuksen, mutta en sen enempää. Harrastin kotona paljon, luin mm. todella runsaasti, mistä on ollut minulle paljon hyötyä ja iloa elämässä myöhemminkin, ja ulkoilin kavereiden kanssa. Nykyisin vanhemmat hankkivat lapsille harrastuksia joka illalle tai sitten märisevät syrjäytyneinä kotona, kuinka lasten elämä menee pilalle, kun ei ole rahaa/mahdollisuuksia viedä harrastamaan ja sitten ne vaan vetää sipsejä ja limsaa ja tuijottaa ruutua. Luulen, että vähän lapsestakin riippuen joku kodin ulkopuolinen harrastus on hyvä, mutta kyllä sekin huolestuttaisi, jos lapsi ei osaisi omin päin keksiä kotona tekemistä tai olla perheensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 14:31"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:58"]
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:44"]
Minustakin äitiyden suorittaminen ja kilpailuhenkisyys ovat ihan eri asioita, suoritan äitiyttä, mutta en sentin vertaa ole kilpailuhenkinen lasteni harrastusten yms osalta.
[/quote]
Kilpailuhenkisyys tulee siitä kun kaksi suorittajaa vertailevat (lue:kilpailevat) suorituksiaan. Esim tänään uimahallissa kaksi äitiä keskustelivat siitä, miten nuorina lapset ovat oppineet mitäkin, lapset olivat n 5-vuotiaita ja millä eri suoritustekniikoilla tuloksiin oli päästy. Se oli melko surullista kuunneltavaa, etenkin kun monet näistä lapsien ominaisuuksista jotka he lukivat omaksi ansiokseen, ovat sellaisia, että niihin ei voi vanhempi vaikuttaa.
Esimerkiksi toisen lapsi oli oppinut potalle 1,5 vuotiaana, koska äiti oli älynnyt alkaa harjoittelemaan 5 kk vanhana pottailua. Potalla käyminenhän on rakonhallintaan liittyvä asia, joka ei ole 5 kk vanhalle vauvalla mitenkään ajankohtainen.
ap
[/quote]
Potalle opitaan! :)
Yövaipattomuuteen ei voi vaikuttaa. Itse osaan tulkita lapsieni vessahätäviestintää ja lapset on olleet vaipattomia nuoresta mutta kun lapsi oppii kävelemään niin on oppinut meillä myös menemään potalle kun huomaa että on pissahätä.
Ja mitä taas tulee harrastamisesta niin minulle on tärkeää että lapset saa fyysistä rääkkiä. Se tekee keholle hyvää! Seurassa harrastaminen vähentää minun läsnäoloa. Ihan voisi potkia palloa lapsien kanssa pihallakin mutta seurassa on muita ikäisiä, hyvät valmentajat ja kisoja.
Omat lapset on saaneet uusia kavereita harrastuksissa ja harrastuksiin on kiva mennä viettämään aikaa. Kilpailuissa pienillä lähinnä on oleellista vaan kokemus ja hauskanpito mutta lapsen kasvaessa ehkä myös halu voittaa tulee esiin.
Silloin opitaan myös sietämään pettymyksiä! Tekee hyvää kun voittaa joskus jonkun jolle tapaa hävitä. Tai huomaa miten kehittyy jossain asiassa. :)
Kiskalla yleensä tuppaa räkimään ne jotka ei mitään harrasta. Ehkä sinun lapsi tulee olemaan siellä. Vai onko se yksin kotona mitenkä vanhaksi?
Jos lapsi harrastaa lapsena jotain niin kynnys lähteä harrastamaan uudestaan vanhempana on pienempi kuin sillä joka ei ole koskaan mitään saanut harrastaa.
PS. Minusta tuo kahden naisen keskustelu oli ihan asiallinen. On ihan mukava kertoa miten oma lapsi osaa jotain tai mitä on oppinut myöhemmin kuin joku toinen lapsi.
Sellaisen näkökulman tahtoisin heittää tässä ilmaan että huomaatko miten sinä joka et lastasi vie harrastuksiin jäät itsekin taustalle? Kuuntelet muiden keskustelua ja kommentoit sitä täällä? Lapsesi jää myös vaille porukkaa.. Ymmärrätkö mitä haen takaa?
Minä olisin lapsena tahtonut harrastaa jalkkista mutta se ei sopinut vanhemmilleni. En tee samaa virhettä omien lapsieni kohdalle! Liikunta on hyvä asia ja suosittelen lämpimästi että menisit itseesi ja kiikutat lapsen vaikka jollekin yleisurheilutunnille jota ylläpitää vanhat papat, tälläiset kaupunginosien omat liikuntaseurat ei maksa montaa euroa jos se on rahasta kiinni.
Lastensuojelusta voit kysyä myös raha-apua lapsen harrastamiseen!
Minusta viestisi oli vaan ja ainoastaan hätähuuto avulle. Ota koppi: Vie lapsesi harrastamaan! Ei päteäksesi vaan ihan niitä kokemuksia saamaan!
[/quote]
ITSE OSAAN TULKITA LASTANI - olen täydellinen äiti, joka suoritan äitiyttäni ja kilpailem muiden äitien kanssa siitä mitä minä ja lapseni osaan paremmin kuin muut.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:30"]
Minne on unohtunut sellainen normaali vanhemmuus, josta ei tarvitse tehdä numeroa.
Monesti olen huomannut, miten lasten harrastuksissa ja äitikaveritapaamisissa kerrotaan lapsen kautta kuinka hyviä ihmisiä tässä itse asiassa ollaankaan. Eikö olisi hauskempaa tavata ihmisiä ilman, että kaikkeen liittyisi kova kilpailuhenkisyys?
Olen huomannut vastaavan lasten ollessa pieniä ja se pahenee lasten harrastusten tullessa vakavammiksi. :D
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni äiti on varmasti vähän hukassa vanhemmuutensa kanssa kun on niiiin mahdottomasti erilaisia kasvatus- ja vanhemmuustyylejä.
No lapsen harrastuksissa puhutaan lapsen harrastamisesta ja äidit tuppaavat juttelemaan lapsistaan. Käsitän suorittamisella sitä, että pienten lasten kanssa ei jousteta tuumaakaan ulkoiluissa (ulkoillaan kurjassa säässä, vaikka kohta on luvattu parempaa), koska ne ajat ovat kiveen hakattuja, ruoan pitää olla juuri tietynlaista jne. Äiti suorittaa äitiyttään ja palaa sitten onnellisena töihin huokaisemaan helpotuksesta. Isompien lasten kanssa aikataulutetaan illat täysiksi (omat ja lasten harrastukset) ja jos jää uhkaavasti vapaa-aikaa, pidetään massiiviset siivoustalkoot tai lähdetään johonkin hupihöpömaahan, jotta ei tarvitsisi vain olla. Tuota kammoan.
Kilpailuhenkisyyttä en oikein ymmärrä, jos se saa liiaksi vallan. Olemme laiskoja harrastajia, mutta nyt lapsi oli yksissä kilpailuissa, ja yllätyksenä tuli, kuinka röyhkeästi jotkut lapset kilpailevat, huiputtavat muita ja VANHEMMAT AUTTAVAT TÄSSÄ. Käsittämätöntä. Ehkä lapsesta tulee pärjääjä, mutta pirun yksinäinen.