Tunnetko itsesi huonoksi, koska et ole jotain (esim. urheilullinen)?

kuule ap, älä suotta tunne huonommuutta, ei kaikkien tarvitse olla sporttisia, mua ihan ärsyttää ylilaihat rasvaprosentista touhottavat peiliintuijottajat, saatika lihaksikkaat naiset, on vaan niin miesten juttu, vaikka on kuinka trendikästä. sitten, aina on sanottu kuinka arvokasta se on kun ihminen osaa pysähtyä ja olla tässä hetkessä, eikä kokoajan tee jotain, en tiedä miksi nykyään pitää olla kokoajan niin hirveän kiireistä touhotusta. minusta kuulostat oikein kivalta ja mukavalta ihmiseltä, ei sun tarvitsis tuntea mitään huonommuutta. t:m

Oon aina tuntenut huonommuutta siitä, kun olen niin ujo. Aina mua on moitittukin siitä ja itse asiassa nykyään vihaan sitä, jos joku sanoo minua ujoksi. Haluan olla jotain muuta kuin ujo.

Kyllä, tunnen huonommuutta siitä, että en ole laiha enkä onnistu laihduttamaan. En myöskään treenaa tarpeeksi ja kuntoni pysyy huonona, vaikka yritän sitä parantaa. En ole edes mikään hirveä lihava, 170 cm ja 72 kg ja sen takia tuntuu vieläkin pahemmalta, kun en onnistu edes muutamaa kiloa pudottamaan.

Oikeasti, pienet on murheet, mutta itsetuntoon ne vaikuttaa silti.

[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 20:17"]

Oon aina tuntenut huonommuutta siitä, kun olen niin ujo. Aina mua on moitittukin siitä ja itse asiassa nykyään vihaan sitä, jos joku sanoo minua ujoksi. Haluan olla jotain muuta kuin ujo.

[/quote]

Joo itsellä vielä tääkin. Kunpa vaan olisin ekstrovertti, niin moni asia olis miljoonasti helpompaa...

ap

[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 20:27"]

[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 20:17"]

Oon aina tuntenut huonommuutta siitä, kun olen niin ujo. Aina mua on moitittukin siitä ja itse asiassa nykyään vihaan sitä, jos joku sanoo minua ujoksi. Haluan olla jotain muuta kuin ujo.

[/quote]

Joo itsellä vielä tääkin. Kunpa vaan olisin ekstrovertti, niin moni asia olis miljoonasti helpompaa...

ap

[/quote]

Niinpä. Lapsena en itse asiassa edes tuntenut itseäni yhtään huonommaksi kuin muut, vaikka olin tosi ujo. Sitten kun mulle aina päiväkodissa, koulussa ja kaikkialla jopa aikuisten toimesta huomautettiin siitä, niin tajusin, että en saa olla tällainen kuin olen. Tämä on ekstroverttien ihmisten maailma.

No minä olen lihava, en todellakaan ole mikään urheilullinen. En ole koskaan ollut! Huonoa omaatuntoa koen vain terveydellisistä seikoista.

Huonommuutta voi kokea niin monesta asiasta: olet huonompi äiti, jos et ole kotona lasten kanssa kolmea vuotta, tai olet huono työntekijä, jos kieltäydyt ylitöistä lapsiin vedoten (haluat viettää sen vähän vapaa ajan perheen parissa), tai olet huono ihminen, jos et säännöllisesti anna hyväntekeväisyyteen rahaa, olet huono vaimo, jos et anna seksiä miehellesi jokapäivä, tai olet huono ja laiska jos koti ei ole aina siisti ja puhdas jne jne.

Kaikki ovat joissakin asioissa huonoja ja joissakin hyviä ja ahkeria. Toiset ovat kovia tekemään töitä ja etenemään uralla ja huippuhyviä töissään, toiset panostavat perheeseen ja läheisiin väleihin, toiset ovat hyviä ja ahkeria kotikokkaajia joiden lapset eivät koskaan syö eineksiä, toiset taas siivoavat ja pitävät kodin aina siistinä ja puhtaana ja tavarat järjestyksessä, toiset ovat ahkeria hoitamaan itseään syömällä terveellisesti ja treenaamalla paljon. 

Tunnen huonommuutta siitä, että en viihdy ulkona. Huono äiti, kun ei juuri koskaan ulkoile lasten kanssa (onneksi ulkoilevat päikyssä). Jokin mua siinä ulkoilussa ahdistaa, en tiedä mikä. Toiset äidit tuolla viipottavat pitkin kyliä joka päivä (no, kyllä mäkin ekan kanssa), jotkut jopa 2 kertaa päivässä (käsittämätöntä!). Mä en saa sitä itsestäni irti, enkä ehkä haluakaan.

Täällä myös yksi joka potee epäurheilijamaisuuttaan. En ole koskaan, en ikinä, enkä missään tilanteissa löytänyt sitä kuuluisaa "liikunnan riemua". Ikävät koululiikuntakokemukset lisäsivät inhoani liikuntaa kohtaan. Ryhmäliikuntatunnit ovat minulle piinaa, joilla säännöllisin väliajoin koetan säännöllisesti käydä. Päällimäinen tunne, joka noilta tunneilta minulle jää on raivo ja turhautuminen.

"Lenkkeily" on mielestäni turhaa, en saa mitään mielihyvää tienposkea pitkin kävelystä tai hölkkäämisestä. Sain tehdä sitä koko lapsuuteni pitkän koulumatkan takia.

Uimahallit ovat vaivalloisia ja niissä käynti edellyttää mittavia karvanpoisto-operaatioita. Kuntosalit ovat joko kalliita tai jotain räkälöitä, enkä edes osaa niitä laitteita käyttää.

Kieltämättä tämä inhoni ahdistaa ja masentaa, koska liikunnalla on valtaisa merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Lohduttaudun sillä, että olen luonnostani liikkuvainen, eli olen kokoajan pienessä liikkeessä. Lisäksi pienten lasten äitinä ja kaksikerroksisessa asunnossa asuvana tulee tuota hyötyliikuntaa jonkin verran itsestään. Lisäksi pidän puutarhanhoidosta, joka on ihan hyvää liikuntaa, kesäisin.
Välillä tuntuu, että ympärillä kaikki ihmiset lenkkeilevät, käyvät salilla, jumpissa ja uimassa jne. Itse en tee mitään. Onneksi olen tähän saakka pysynyt hoikkana ilman liikuntaa. Silti plösöys ottaa luonteen päälle.

Kyllä. En päässyt kutsumusammattiini.

Miksi pitäisi tuntea? Kaikki eivät voi olla kaikkea. Minullekaan ei koskaan ole auennut liikunnan riemmu ja mitä sitten, jos vihaan urheilua niin sitten vihaan. Tokihan se terveyden kannalta olisi hyvä, mutta minkäs teet. Onneksi sentään teen suht fyysistä työtä, joka vaatii liikkumista ja nostelua niin en nyt ihan sohvaperunakaan ole.

Kyllä kai sitä itse kukin tuntee huonommuutta jostain asiasta. En itsekään ole urheilullinen (liikun kyllä, mutta vähän väkisin, en siis puhtaasta nautinnosta > en ole urheilullinen), en täten myöskään timmi (normaalipainoinen, mutta se ei tunnu riittävän - kenelle, en tiedä, ehkä itselleni ennen kaikkea). En ole sosiaalinen enkä avoin; olen kyllä ystävällinen, rehellinen, luotettava ja empaattinen, mutta pitää olla nimenomaan ekstrovertti. En ole menestynyt, en rikas - käyn kyllä töissä ja tienaan elättääkseni perheeni enkä ole veloissa.

Järjellä siis ymmärrän, että minussa ei ole mitään vikaa ja osaan heti luetella 10 asiaa, jotka elämässni ja minussa on hyvin. Eiköhän sen pitäisi riittää. =)

Tunnen huonommuutta siitä,että en ole loistokokki,pullantuoksuinen häärääjä-äiti. Olen viimeiseen saakka kotitöistä lintsaaja, yritän tehdä kaiken yksinkertaistettuna ja nopeasti- jotta pääsen äkkiä lenkille tai salille. 

Koskaan ei ole oikeastaa perehtyä kunnolla siivoukseen ja ruuanlaittoon ns pitkänkaavan kautta ja se nopeakin ruuanlaitto ahdistaa ja tuntuu pakolta. Leivon vain joulun alla ja nykyään ostan piparit valmiina, enkä viitsi tehdä pullaa enkä piirakoita. Osaksi kyllä siksikin että en halua että kukaan syö niitä ja lihoo sitten.

Urheilun suhteen olen suorittaja ja muussa sitten laiskuri. Tästäpä sitten sopiva aasinsilta siihen,että hirvittää tulevaisuus, kun minulla on sellainen sairaus joka tulee väistämättä rajoittamaan liikuntakykyä ja urheilemista- miten tulen pärjäämään itseni kanssa? Miten saan painon pysymään kurissa? Mitä mielekästä tilalle? ruuanlaittokurssit ? Olisi ihanaa osata laittaa hyviä ja hienoja ruokia sen makaronisekoituksen sijaan.....

Epäurheilulliset ihmiset on luusereita. Se nyt vaan on ikävä tosiasia. Urheilullisuus kertoo elämänhallinnasta, itsensä likoon laittamis- ja kivunsietokyvystä.

Tunnen huonommuutta siitä, että en ole kuin mieheni suuresti ihailema "paras kaveri-nainen". Hän on kaikessa hyvä, reipas, aikaasaava ja kaikkein ärsyttävintä, että on vielä mukavakin! Sitä ei varmaan tarvitse edes mainita, että varakkuutta on sekä perittyä että omalla työllä tehtyä. Ainut, missä voin kuvitella (en tiedätotuutta siis, mutta ulkoisesta olemuksesta), että olen seksikkäämpi ja parempi sängyssä.

Itse olen itseänikin ärsyttävän mukavuudenhaluinen ja laiska kotitöissä, vaikka koti nyt onkin ihan asuttavassa kunnossa. Olen myös toivoton taivaanrannanmaalari, jota hän ei ole.