Voiko lievästä masennuksesta ja ahdistuksesta parantua

ainakin jos pystyy vähän tietämään mistä ne johtuvat. Silloin voi yrittää vaikuttaa niihin syihin. Mutta joskus tarvii ammattiapua eikä se ole mikään häpeä. Työikäisen on suht helppo saada nykyään kelakorvaus terapiaa varten eikä ne lääkkeetkään saatanasta ole.

Useimmathan kokevat tuollaisia jossain vaiheessa elämäänsä ja paranevat täysin ilman ulkopuolista apua. On niistä ennenaikaankin parannuttu, kun ei olltu edes saatavilla terapiaa ja lääkkeitä.



Itsellä oli aika lailla lievää vakavampikin ahdistus + paniikkihäiriö ja masennus, ja koitin lääkehoitoakin aluksi mutta jätin ne pois, ja lopulta paranin ilman mitään ulkopuolisten apua. Ihan vaan odottamalla ja olemalla, sietämällä oireitani kunnes niihin turtui ja lopulta ne menivät pois. Vuoden verran olin täysin työkyvytön kyllä, sitten alkoi helpottua ja tuon kokemuksen jälkeen olen ollut onnellisempi ihminen kuin koskaan edes ennen masennukseen ja paniikkihäiriöön sairastumistani.

ja silti sanot lieväksi? Jos esim. itsaria hautoo tosissaan 2 x viikko, niin ei se musta lievää ole.

esim. minulla oli pienet lapset joiden takia oli pakko pysyä järjissään ja toimintakykyisenä. Siksi lääkkeet ja terapia. Masennusta on ollut ennenkin ja paljon itsemurhiakin. Ei maailma ole onnellisempi ollut ennenkään. Et ole mikään sankari, jos sinnittelit ilman apua.

aloituksesta tulee aina sellainen olo, että hakemalla haetaan jotain tiettyä vastausta... No, olen kai väärässä.



Joku paranee vaikeastakin ajan kanssa ilman apua, joku toinen siinä tilanteessa päättäisi päivänsä.

niin luultavasti tarvitset apua. Ulkopuolisen kanssa juttelu voi jo tuoda uusia näkökulmia asioihin, ei siihen aina tarvita vuosien terapioita. Jotkut saavat lääkkeistä apua, jotkut eivät. Itseään on kuitenkin masentuneena vaikea vetää suosta tai "ottaa niskasta kiinni". Jos normaalit piristyskeinot kuten liikunta, ystävien tapaaminen, harrastukset yms eivät auta tai ei ole enää mielenkiintoa mihinkään ja varsinkin jos oireet haittaavat työtä ja perhe-elämää, on aika mennä lääkäriin. Ei ole tavatonta että ihminen tarvitsee jossain vaiheessa elämää vähän apua.

esim. minulla oli pienet lapset joiden takia oli pakko pysyä järjissään ja toimintakykyisenä. Siksi lääkkeet ja terapia. Masennusta on ollut ennenkin ja paljon itsemurhiakin. Ei maailma ole onnellisempi ollut ennenkään. Et ole mikään sankari, jos sinnittelit ilman apua.

mutta epäonnekseni kuuluin siihen psykiatrin mukaan kolmasosaan väestöstä, joka ei saa apua masennuksen lääkehoidosta. Terapiaan taas minua ei päästetty sitten millään. Joten heitin turhat lääkkeetkin menemään kun psykiatrikin kerran totesi että ei ne muutkaan tule todnenäköisesti auttamaan, että osalla ihmisistä vaan aivot ei reagoi näihin lääkkeisiin toivotusti.

Mutta koen kyllä silti että mulle oli lopulta hyväksi se että jouduin kokemaan masennukseni pohjia myöten, että se oli jotenkin tärkeää sille että sen jälkeen olen ollut mielettömän rauhallinen ja tyyni, ei edes kuolema pelota enää eikä mikään. Silti noin pahassa masennuksessa joka vie työ- ja toimintakyvyn kehotan kaikkia muita hakemaaan apua, kuten itsekin tein vaikken sitten apua sieltä saanutkaan. Mutta jos käy huonosti eikä apua löydy, siltikin on mahdollista parantua kuten minulle kävi.

Ja lievässä masennuksessa jonka kanssa pystyy toimimaan elämässään on täysin ok olla hakematta apua.

mitään paranna. Elämä on aaltoliikettä välillä menee huonommin välillä paremmin. Itse tiedät parhaiten mistä huonot olosi johtuu. Älä vaadi itseltäsi liikoja. Vähemmälläkin selviää oikein hyvin.

mutta tuli aloituksesta mieleen kun itse kerran kirjoitin tänne hieman samanlaisesta, eli mietin kotikonsteja isomman alakulon hoitoon. No, ei olisi kannattanut, koska eka vastaaja ystävällisesti kehotti minua silloin tappamaan itseni ja antoi oikein ohjeitakin. :( Se tuntui ihan järkyttävän pahalta vaikka tietenkin ymmärränkin tämän palstan perseläpimäisen luonteen ja että mitä vaan voi saada vastaukseksi jos jotain kirjoittaa. Siinä olotilassa se vaan oli todella kamalan tuntuista, vaikkakin kasvottomalta anonyymiltä.