Joku jolla ollut kohtukuolema: kävitkö terapiassa, kannattiko?
Mun vauva kuoli kohtuun melkein vuosi sitten. Selittämättömästi, kohdunsisäinen kätkytkuolema myöhäisillä viikoilla. Tuntuu, että olen nyt loppukesän ja syksyn mittaan jotenkin jo päässyt jaloilleni tapahtuman jälkeen. Silti vielä surettaa ja itkettää joka päivä. Nyt mulle tarjottiin mahdollisuutta terapiakäynteihin, mutta en oikein tiedä. Onko siitä oikeasti hyötyä? Kannattaako kuolemasta ja siihen liittyvistä jutuista enää keskustella ammattilaisen kanssa, kun kuitenkin mulla arki on jo lähtenyt sujumaan? Täällä kun tuntuu pyörivän muitakin kohtukuoleman kokeneita niin olisiko jollain kokemusta terapiasta. Mulla on muitakin lapsia ja kiireinen arki, joten siellä käymiseen pitäisi erikseen järjestää aikaa.
ja nimenomaan niiden muiden lasten takia! Jos alakulo kuuluu perheeseen päivittäin, se vaikuttaa väistämättä myös lapsiin.
En sano, etteikö kuollutta lasta saisi surra, mutta pelkän arjen hoituminen ei riitä! Ihmisellä on oikeus olla onnellinen, vaikka olisikin menettänyt vauvan.