Lue keskustelun säännöt.
Mä oon niin katkera.
13.09.2011 |
Joo, kyllä olen. Voin sen avoimesti myöntää.
Sairaalloisen tiukka uskonnollinen kotikasvatus pilasi lapsuuteni ja nuoruuteni.
Koulukavereiden kanssa ei saanut olla koulun ulkopuolella tekemisissä, olivat huonoa seuraa. Ainoastaan omaan uskontoon kuuluvat kelpasivat, arvatkaa vaan oliko pienellä paikkakunnalla paljon samaan lahkoon kuuluvia samanikäisiä. Yksi tyttö oli, mutta aivan täysin erilainen luonteeltaan kuin minä, emme viihtyneet keskenämme ja äitini totesi että yksinäisyys on oma vikani.
Nuoruudessa jäi kaikki sosiaaliset kokemukset kokematta, rippileirit, koulun diskot, kaikki.
Nyt vanhempana (30-v) ei ole yhtään lapsuuden kaveria. Muut juoksee luokkakokouksissa ja ovat edelleen tekemisissä ala-asteelta tuttujen luokkakaveeiden kanssa, minä en. Olen eronnut tuosta sairaasta, vastenmielisestä lahkosta nyt aikuisiällä ja tajuan vaan miten paljosta olen jäänyt paitsi. En osaa edes omalle tyttärelle synttäreitä järjestää kun en ole koskaan ollut synttäreillä tai omiani saanut viettää. Joulunvietosta olen aivan tutkalla, en osaa mitään perinteitä tms.
Anteeksi tämä katkeroitunut tilitys.
Kommentit (4)
Luot omat jouluperinteet ihan itse. Miniminä lahjat, jotain hyvää ruokaa, paljon suklaata, lapsille koristeita ja joulukuusi Ehkä sauna, haudoilla käynti, kirkko. Syntäreitä voi viettää eri kaavoilla mutta yleensä siellä riehutaan, syödään kakkua ja sipsejä ja avataan lahjoja. Saat kyllä vinkkejä netistä paljon. Ja lasten leffoista. Ei ole vain yhtä tapaa juhlia, jokaisella on oma.
Ja ei meistä kaikki ravaa luokkakokouksissa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista kertomaa sinulla. Haluan silti sanoa pari ajatustani, joiden toivon olevan sinulle iloksi.
Ensinnäkin se on hyvä, että olet päässyt eroon siitä ahdistavasta yhteisöstä. Kauanko eroamisesta on aikaa? En toki ole asiantuntija, mutta uskoakseni asiat alkavat muuttua toivomaasi suuntaan hitaasti. Varmaa on myös se, ettei tule olemaan helppoa, vaikka oletkin saanut etäisyyttä ahdistuksen lähteeseen.
Oletko ylipäätään selvittänyt mielenterveystilannettasi? Olen kuullut monien kohtuuttoman uskonnollisuuden uhrien kärsivän erilaisista ahdistuksista. Saattaisit hyötyä jonkinlaisesta terapiasta tai keskustelusta sellaisen ihmisen kanssa, joka pystyy kuuntelemaan kokemuksiasi.
Lähetä lapsesi synttäreille ja juttele kaveriesi vanhempien kanssa, niin kuulet, millaista nuo lastenkutsut ruukaavat olla.
Oletko ollut yhteydessä Uskontojen uhrit ry:hyn?
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/
En tiedä, saako sieltä apua, vai ruokkiiko kyseinen yhdistys katkeruutta entisestään. Mutta kurkkaa edes sivuille.
Tilitystäsi ei tarvitse pyytää anteeksi. Mielestäni ilmaiset katkeruutesi aiheen asiallisesti. Haluan kuitenkin muistuttaa, että tämä on avoin keskustelupalsta, jossa voi parhaassa tapauksessa saada myötätuntoa. Kaikki konkreettinen apu sinun pitää kuitenkin hankkia sieltä, missä näistä asioista on edes jonkinlaista kokemusta. En edes yritä uskotella, että se olisi aina helppoa.
Hyvää syksyä Sinulle!
(43v) ja lapsuuden ystäviä tasan 1, hänkin jo etääntynyt, lukuisten muuttojen myötä. Uskonnolla ei osaa tässä. Muuten vaan ankea lapsuus.
Nyt omien lasten myötä olen opetellut sosiaalisia taitoja (lapsilla kavereita riittää onneksi ja ovat avoimia, iloisia jne) sekä opetellut pitämään niitä lasten synttäreitä. Karkkia ja herkkuja kehiin, niin kyllä se siitä.
Joulu"perinne" hakusessa vielä, mutten ota paineita. Kukin tyylillään. Lapsuuden perinnettä en aio jatkaa (äiti tyytymätön ja stressissä, isi sammuu). Jossain vaiheessa olin katkera heille, joilla onnellisempi lapsuus, mutta en enää. Nyt keskityn meidän elämään näillä eväillä.
Onhan sitä ihmisellä vanhana muisteltavaa, kun on ollut kirjava ja epätyypillinen menneisyys ja silti jokseenkin menestynyt elämässä ja toistaiseksi hengissä ja ilman lääkitystä ;)
Ja vaikka olisi lääkityskin, haitanneeko tuo.
Voimia.