Akateemiset, kertokaa ei-sivistyneistä riidoistanne ja avioeroistanne!

muillakin on samanlaisia ajatuksia kuin sinulla. Vastoinkäymisiä on kaikilla. Kotihälytyksiä tulee hyviin osoitteisiin siinä missä "huonompiin", lapsilla on vaikeuksia, parisuhteet eivät toimi, on otettu liikaa velkaa jne. Sairaudet yms. voivat osua kohdalle yhtä lailla.



Tsemppiä opintoihisi.

jossa kaikki näyttävät niiiin onnellisilta. Ja olen "lähes" akateeminen (tutkinto ei vieläkään valmis). Kun sitten perheeni hajosi ja kävin läpi helvetillisen avioeron, tulivat monet kertomaan avoimesti omista ongelmistaan ja avioliittojensa rakoilusta.



Ihan samanlaisia ongelmia meillä kaikilla, myös akateemisilla ja rikkailla. Akateemiset ovat ehkä vain parempia pitämään kulisseja yllä.

- Minulla on lapsia kolmen eri miehen kanssa: nuorimman lapsen isän kanssa olen naimisissa, keskimmäisen lapsen isän kanssa olin naimisissa mutta erosimme, koska tapasin nykyisen mieheni ja päätin pistää tylsän miehen kierrätykseen. Esikoiseni isän kanssa ehdin seurustella hyvin vähän aikaa, kun tulin raskaaksi eikä meistä todellakaan ollut elämään yhdessä. (Kaikkien lasteni isät ovat myös akateemisia.)



- Minua vituttaa joskus ihan suunnattomasti. Saatan vihaisena huutaa, kiroilla ja heitellä tavaroita. Erityisesti PMS-oireisena olen ihan hirveä.



- En juo kovin usein viinaa, mutta sitten kun juon, saatan vetää kunnon kännit.

vaikka mies onkin akateeminen ;) Mutta haluaisin sanoa sinulle, että älä tunne alemmuutta äläkä ole onneton ainakaan tuon takia.



Kaikilla ihmisillä, kaikissa "sosiaaliluokissa" on riitoja ja ongelmia, työttömyyttä, alkoholismia jne. Ongelmia lasten kanssa.



Jos olet hyvä äiti, rakastat lapsiasi ja kasvatat ja huolehdit parhaasi mukaan, ja muistat vähän itseäsikin tekemällä jotain mukavaa mielen virkistykseksi, olet juuri sellainen ihminen, kuin pitääkin! Minä ainakin arvostan yksinhuoltajia, heissä on voimaa ja selkärankaa!

pystymme kyllä keskustelemaan ongelmista aika pitkälle. Ja keskustelemme niistä niin akateemisin termein, että itseäkin joskus naurattaa :D



Mutta myös: suutun pienestä, huudan miehelle, ja myös lapsille. Suuttuessani kiroilen (Inhoan tätä itse. Lapsuudenkodissani ei missään tapauksessa saanut kiroilla ja kiroilin ensimmäisen kerran elämässäni teininä. Nyt käytän ihan kauheaa kieltä.) ja käyttäydyn muutenkin huonosti.



En aina jaksa lasteni juttuja. Olen ihan liikaa koneella kotonakin. En ole kovin kiinnostunut seksistä, toisin kuin mieheni >riitoja. Lisäksi avioliitossamme on ollut pettämistä jne.



Olen sairastanut vakavan masennuksen. Olen käynyt pitkän terapian. Minun on vaikeaa syödä normaalisti stressaantuneena. Tunnen usein alemmuutta.



Usein tuntuu, että en hallitse arkeani. Meillä on usein sotkuista. Kukaan muu ei juuri siivoa kuin minä. Siivoojaa en ole hankkinut, koska se jotenkin nolottaa minua. Lapset menevät päiväkotiin vähän missä vaatteissa sattuu, miehenikin organisointikyky kotiasioissa on surkea. Meillä ei oikeastaan ole paljoa tavaraa, mutta minusta tuntuu, että sitä on liikaa. Ostelen usein turhaa.



Mieheni syöttää lapsille todella ravintoköyhää ruokaa. Eikä muista pestä heidän hampaitaan. Saati varata hammaslääkääreitä, neuvolaa tms. Minulle hän ei koskaan osta lahjoja. Juhlissa hän humaltuu usein liikaa.



Helpottiko yhtään? Ihan samanlaisia ihmisiä me pohjimmiltaan kaikki olemme :) Eikä akateemisuus sinänsä tee kenestäkään onnellista, eikä varsinkaan rikasta.

saimme oikeudessa rangaistuksen toistemme pahoinpitelystä, kun eräs perheriita karkasi vähän käsistä ja sinivuokot piti hälyttää paikalle ennen kuin syntyi ruumiita.



Lieneekö tuo ikävä konflikti johtunut siitä, että emme olleet akateemisia vielä tuohon aikaan vaan akateemistuimme vasta myöhemmin ;)



Joo, itse asiassa vielä avioeronkin aikaan olimme ei-akateemisia. Ehkä siksi ero ja sen jälkeinen 3 vuotta olivat yhtä helvettiä - sotaa, jossa ei aseita säästelty.



Että näin meillä.



terkuin "nykyään akateeminen, hyvin käyttäytyvä ja sivistynyt yh"

nainen pettää,jopa miehen ystävien kanssa ja on paksuna toiselle miehelle. Pettää ja pettää ja bilettää ja bilettää. Mies ei tiedä mitään.

Huudetaan ja kiroillaan, kieroillaan ja nälvitään. Minä nalkutan, mies on huolimaton. Aina lopulta keskustellaan ja sitten sovitaan. Pettämisiä on ollut. En oikeastaan tiedä yhtään toista perhettä, jossa olisi ollut yhtä pahaa pettämistä. Silti ollaan jääty yhteen, varmaankin ollaan koko maan epätoivoisimmassa tilanteessa ollut pariskunta. Jostain se rakkaus aina vaan on löytynyt. Ei taloudelliset syyt tai henkinen epätoivo vaan aito rakkaus. Mutta ihan hullua on elämä aina välillä. Itse olen ollut masentunut, miehellä eräänlainen addiktio. Lapset vaikuttavat onneksi suht. normaaleilta. Helpottiko?

Ihan tavallisia ihmisiä ovat yliopiston käyneetkin, samanlaisia riitoja yms. Monet myös tienaavat vähän, apurahatutkijat saman verran kuin siivoojat. Että ei kannata kadehtia.

nainen pettää,jopa miehen ystävien kanssa ja on paksuna toiselle miehelle. Pettää ja pettää ja bilettää ja bilettää. Mies ei tiedä mitään.

Tunnen nämä. Lapsi on jo syntynyt ja ovat eronneet.

En tietenkään toivo pahaa kellekään, mutta on hyvä kuulla ettei muilla ole välttämättä sen helpompaa. Opiskelen itsekin yliopistossa ja häpeän kertoa siellä mitään itsestäni, koska kuvittelen että kaikki katsoo mua kieroon. Pidän vaan kaikkia muita itseäni parempana ja onnistuneempana.



Joo, ja asumme hyvällä aluella, jossa perheet näyttävät niin onnellisilta yhdessä, samankaltaiset naapurit vierailevat toistensa luona ja kokkaavat yhteiset sunnuntaisapuskat. Olen vaan niin ulkopuolinen. Pitäis kai muuttaa takaisin sinne mistä tultiinkin.



Ap