Te joilla sekä "helppo" lapsi että tempperamenttisempi tapaus..

Toinen taas on aivan superhelppo esikoiseen verrattuna. Vaikka mitä olen kavereiden vauvajuttuja nähnyt, tämä kakkonen vaikuttaa olevan ihan perusvauva (pian 10kk) eikä erityishelppo kuitenkaan. Valvoo öisin, mutta kohtalaisessa määrin, kiljuu, pitää kanniskella jne. mutta viihtyy hetken lattiallakin leikkien ja nukkuu päiväunia aika kivasti. Mutta varmaan melkein mikä tahansa tuntuisi helpolta esikoisen vauva-ajan jälkeen :)



Olen jo tottunut esikoisen vaativuuteen enkä enää toivo, että olisi helpompi. Sen sijaan olen kiitollinen, että kakkonen ON helpompi, koska muuten olisi tosi vaikeaa pärjätä pian 3v esikoisen ja vauvan kanssa. Esikoisella ongelmana mm. ärtyisyys, runsas heräily (edelleen), ei pysty rauhoittumaan päiväunille vaikka on väsynyt, vilkkaus, kokoaikainen intensiivisen vuorovaikutuksen tarve. Nyt olemme kyllä saaneet lähetteen toimintaterapeutille esikoisen kanssa, hänellä epäillään ääniyliherkkyyttä mikä kyllä selittäisi paljon juttuja, uniongelmatkin.

on samanlaisia ajatuksia, kuin tuossa kuvasit. Meillä esikoinen se hankala tapaus ja kuopus taas niin perustyytyväinen. Molempien luonne on ollut nähtävissä jo vauvasta asti (oikeastaan kohdusta asti).



Mutta kysymykseen, toivonko joskus toisen olevan samanlainen kiltimmän kanssa, minun on vastattava että en toivo.

Välistä kyllä tuskailen ja puuskuta, että etkö voisi ikinä olla tyytyväinen mihinkään, mutta pakko se on myöntää: esikoinen on äitiinsä tullut. Mikäpä minä siis toisaalta olen siitä valittamaan. =D

esikoinen, poika, oli jo vauvasta asti todella helppo tapaus. Aina hyväntuulinen, söi hyvin, nukkui hyvin jne. Sama jatkunut tähän asti, elämä hänellä jotenkin sujuu, on nyt 19-v ja pääsi lukion jälkeen opiskelemaan haluamaansa alaa yliopistoon. Hänestä voisi käyttää sanaa järkevä, on sitä kaikilla elämän aloilla (ainakin tähän asti ollut).



Nuorempi, tytär, taas on vauvasta asti ollut päivänpaiste menninkäinen, mielialat vaihtelevat aurinkoisesta äksyilevään.



Aika hyvin mielestäni otan kumpaisenkin sellaisena kuin ovat. Joskus tyttären temperamentti ärsyttää, uhmaiässä se oli raivostuttavaa, mutta toisaalta tiedän, että tyttäreni osaa tilanteessa kuin tilanteessa pitää puolensa.



Ja rauhallinen poika on ollut rauhallinen myös murrosiän läpi, tytär taas kaikkea muuta...

Mutta toisaalta, kyllä se tyttären aurinkoisuuskin sieltä aika usein pilkahtelee. Ja vaikka murrosikä välillä koettelee, niin tytär on niin avoin ja "pulpahteleva", että ei hän osaa eristäytyä puhumattomaksi omaan huoneeseensa, vaan purkaa kyllä paitsi surut niin myös ilot.

Jokainenhan me ollaan erilaisia ja yksilöitä. en pohdi lasteni temperamenttieroavaisuuksia.

joista toinen on kiltti, rauhallinen, auttavainen ja hänen kanssaan voi lähteä minne vaan, osaa olla ja käyttäytyä. Toinen on kyllä kiltti, mutta suunnattoman äkkipikainen ja määrätietoinen, periksiantamaton, eikä koskaan voi tietää etukäteen, kannattaako hänet ottaa mukaan esim. kauppareissuun, tai kuinka hänen kanssaan pärjää lääkärissä jne. Kyllä välillä tulee kieltämättä mieleen, että voi kun olis molemmat rauhallisia, ja että onneksi edes toinen on rauhallisempi tapaus. Tietysti hyväksyn heidät sellaisina kuin ovat, mutta joskus tulee mieleen, että tuleeko rauhallisemmasta liiankin joustava ja kiltti, kun joutuu antamaan päivittäin periksi toisen kiukulle, jotta sopu säilyy.

Kun kuopus oli pienempi niin toivon joskus että olisi enemmän veljensä kaltainen. Mutta en enää pitkään aikaan.

Nyt meidän kuopus on jo 6v ja aivan ihana lapsi. On edelleen tempperamenttinen ja välillä vaativakin. Mutta näyttää myös hyvät tunteet täysillä. Iloitsee täysillä, tykkää halia ja kertoo rakastavansa ja kuinka ihana äiti olen. Juttelee ja silittelee pikkusisarukselle vatsaani.=) Ongelmia varmasti tulee hänen kanssaan vielä kun on niin äkkipikainen, mutta eiköhän kaikkien kanssa joskus.



Silti kyllä vähän hirvittää jos tämä kolmas on samanlainen kuin meidän 6v oli vauvana. Se eka vuosi oli kyllä ihan hirveä...

Esikoinen oli vauvana vaativan puoleinen: kova heräilemään ja itku tuli helposti. Isompana oli sitten taas vähän liiankin kiltti ja arka, lelut lähtivät iloisesti käsistä esim. serkkutytön kyykyttäessä. Pikkusiskojen myötä on oppinut pitämään puolensa varsin kiitettävästi eikä kukaan kaveri tms. jyrää enää. Nyt koululaisena on sellainen selvästi seesteinen kausi menossa ja tyttö osoittaa melkoisia sovittelutaitoja esim. luokassa.



Keskimmäiseni on sellainen "pois alta risut ja männynkävyt, täältä tullaan" -tyyppi, joka kiihtyy nollasta sataan alle nanosekunnissa. Avulias ja huomaavainen, mutta temperamentti on aivan täysin toisenlainen kuin isosiskolla. Välillä sitä ihmettelee, että miten on onnistunut tuottamaan tuollaisen jälkeläisen? ;) Sitkeä pieni sisupussi, joka tekee eikä tuumaa eikä haittaa jos tekevälle "vähän" sattuu siinä sivussa.



Kolmas lapseni sitten taas on jotain tältä väliltä. Toisaalta hän on vielä niin pienikin, että juuri on uhmasta selvitty, joten kovin pitkälle meneviä päätelmiä hänen luonteestaan on vaikea tehdä. Empaattinen tuntuu olevan sekä siskoja että kavereita kohtaan.



Vaikka lapseni ovat kaikki erilaisia kaikki ovat omalla tavallaan ihania ja mainioita tyyppejä kaikki. Pakkokin yrittää ottaa kaikki ihan omina itseinään ja löytää ne parhaat keinot toimia jokaisen kohdalla.

esikoinen ja kuopus ovat ns. helppoja tapauksia ja yksi keskimmäisistä varsinainen kiukkupussi, toinen keskimmäisistä sitten muuten vaan haastava. Joten puntit on tasan meilläkin.

Itseeni enemmänkin vertaan kuin toisiinsa. Ja hermot menevät kyllä usein hankalamman kanssa, mutta hyvin selvitään.

Olisin voinut kirjoittaa tekstisi! Koitan ottaa molemmat sellaisina kuin ovat, vaikka ei se aina onnistu... Ovat vauvasta asti olleet omanlaisiaan, en vaan tajunnut esikoisen olevan vaativa kun ei ollut lapsista aiempaa kokemusta. Ajattelin kaikkien vauvojen olevan samanlaisia. Jos olisi vaan se leppoisa kaveri niin tuntisin olevani tosi erinomainen vanhempi!!



Ei mulla muuta, koitetaan kaikissa lapsissamme nauttia ihanista puolista. Ja ajatella lastenkin kasvattavan vanhempiaan, erityisesti niiden temperamenttisten.

ja vaikka tempperamenttipiirteiltään ovat erilaisia, en koe heitä eriasteisesti vaikeiksi/helpoiksi tai viehättäviksi/vähemmän viehättäviksi lapsiksi. Joka temperamenttipiirteessä on hyvät ja huonot piirteensä. Eli suo siellä, vetelä täällä. Joka lapsen kohdalla tulee niitä ylitöpäisiä rakastamisen tunteita ja mäe en kestä enää - fiiliksiä

Temppis saa mut ärsyyntymään päivittäin, mutta on taas sitten hauska ja seurallinen.

Rauhallinen on taas kiltti ja kuuntelevainen.

Taas ajoittain välillä tylsempää seuraa, kuin temppis.

Temppiksen luota on kiva mennä rauhiksen luokse, että persoonia ovat.

Olisin voinut kirjoittaa tekstisi! Koitan ottaa molemmat sellaisina kuin ovat, vaikka ei se aina onnistu... Ovat vauvasta asti olleet omanlaisiaan, en vaan tajunnut esikoisen olevan vaativa kun ei ollut lapsista aiempaa kokemusta. Ajattelin kaikkien vauvojen olevan samanlaisia. Jos olisi vaan se leppoisa kaveri niin tuntisin olevani tosi erinomainen vanhempi!!

Ei mulla muuta, koitetaan kaikissa lapsissamme nauttia ihanista puolista. Ja ajatella lastenkin kasvattavan vanhempiaan, erityisesti niiden temperamenttisten.

Minäkään en edes tajunnut esikoisen olevan vaativa ennen kuopuksen syntymää... Esikoisessa on onneksi tulisen temperamentin lisäksi muita mukavia puolia, joita voi sitten yrittää välillä houkutella esiin :) Tavallaan esikoisen kasvattaminen on jopa palkitsevampaa, jos sen niin muistaa ajatella. Kuopuksen kanssa kun ei juuri erityiskikkoja tarvitse miettiä.

Minusta on vain ihanaa, kun saa hänen kanssaan olla ns. rauhassa, mutta joskus käy mielessä, että ehkä jonain päivänä poksahtaa vastaan jotain, mikä on jäänyt huomiotta...

Minusta on vain ihanaa, kun saa hänen kanssaan olla ns. rauhassa, mutta joskus käy mielessä, että ehkä jonain päivänä poksahtaa vastaan jotain, mikä on jäänyt huomiotta...

Ei ehkä kannata aivan hirveästi luokitella lapsia helpoiksi ja vaikeiksi.Tilanteet kun muuttuvat, ja jos näihin käsityksiin lukkiutuu vanhempana niin siitä ei hyvä seuraa. Mä olin se helppo, sisarukseni vaikea. Molemmat ahdettiin tiettyyn muottiin jo pieninä. Molemmilla suuria vaikeuksia aikuisena.

(Ei, mä en tarkoita etteikö lapsilla olisi ihan oikeitakin temperamenttieroja. Mutta älkää pliis nimetkö lapsianne helpoiksi ja vaikeiksi jo pieninä.)

Harmit on harmiteltu isompien kanssa ja nyt on saanut kolmannesta nauttia. Näin päin ei tule vertailtua kovin paljon. Tosin hänellä on omat juttunsa hänellä, mutta näin opimme, emme ole maailman parhaita kasvattajia, kun helppoo lapsemme kasvaa ihan itsestään. Siinä sitä itse kehittyy ja taidot kasvattajana näitten hankalien kanssa. Ja nöyryys lisääntyy. Kunkin kanssa omat ilot ja "ylpeyden" aiheet ja ne hankaluudet.

Esikoinen hyvin vaativa, keskimmäinen maailman helppohoitoisin ja kuopus siltä väliltä. Nyt nuo (5-9vuotiaita) ovat kaikki melkolailla samanluontoisia, iisejä tapauksia. Josko murrosiässä taas erot näkyvät?

juuri noin! Tyttö rauhallinen ja suloinen. Poika ärhäkkä, mutta niin huumorintajuinen vilpertti. Oli aika kun en kestänyt pojan käytöstä(uhma), mutta pikkuhiljaa parempaan.

Temppis saa mut ärsyyntymään päivittäin, mutta on taas sitten hauska ja seurallinen.

Rauhallinen on taas kiltti ja kuuntelevainen.

Taas ajoittain välillä tylsempää seuraa, kuin temppis.

Temppiksen luota on kiva mennä rauhiksen luokse, että persoonia ovat.