Lue keskustelun säännöt.
Mitä ajattelet tällaisesta äidistä:
26.09.2011 |
Avioliitossa, yksi lapsi (3 v.). Miehellä hyvät tulot ja perheellä omistusasunto. Mies hyvä isä ja turvallinen aviomies, mutta nainen on tyytymätön elämäänsä ja ahdistuu kotona.
Nainen ottaa eron, jättää lapsen isälle ja muuttaa ulkomaille. Tapaa naimisissa olevan exänsä, palaa exänsä kanssa yhteen, hajottaa tämänkin avioliiton, eroaa n. vuoden sisällä ja muuttaa taas eri maahan.
Viihtyy enintään vuoden yhdessä työpaikassa ja sitten kyllästyy.
Jos sanon suoraan, niin minusta tällainen äiti ei ansaitsisi yhteishuoltajuutta...(Lapsi reissaa n. 6 kertaa vuodessa äitinsä luona).
Kommentit (6)
hajoan melkein tähän tilanteeseen lapsen puolesta.
Lapsi oli niin pieni vanhempien erotessa, ettei hänellä ole enää todellista sidosta äitiinsä. Toki hän puhuu äidistä ja kertoo joskus ylpeänäkin äitinsä asuinmaan.
Todellisuudessa matkustaminen on kuitenkin raskasta kaikille osapuolille ja lapsi on vieralujen jäljiltä selvästi ahdistunut ja rauhaton, ennenkuin palautuu takaisin "kotimaan" arkeen.
En näe tilanteessa oikeasti mitään, joka edistäisi lapsen hyvinvointia tai oikeuksia.
kai kyse olekaan siitä, mitä äiti on ansainnut, vaan mikä on lapsen oikeus äitiinsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun jostain tulee kestää hetken ennen kuin palautuu siihen tasaiseen arkeen, minusta hienoa että lapsi tapaa äitiään edes 6x vuodessa. Matkustaminen on kaiketi useimmista myös raskasta.
puolesta tuossa tilanteessa, mutta vaihtoehto, että lapsi menettäisi äitinsä kokonaan, olisi mielestäni kuitenkin vielä pahempi. Vaikka äiti olisi millainen (siis kun ei kai kuitenkaan ole väkivaltainen tms.). Tällaisessa tilanteessa on mielestäni ikävä kyllä ajateltava, että vahinko on jo tapahtunut, ja tälle lapselle nyt ei ole "optimaalinen" elämä mahdollista :( Isän ja muiden epäkiitolliseksi tehtäväksi jää sitten paikkailla noita siirtymistä johtuvia vaurioita.
hajoan melkein tähän tilanteeseen lapsen puolesta.
Lapsi oli niin pieni vanhempien erotessa, ettei hänellä ole enää todellista sidosta äitiinsä. Toki hän puhuu äidistä ja kertoo joskus ylpeänäkin äitinsä asuinmaan.
Todellisuudessa matkustaminen on kuitenkin raskasta kaikille osapuolille ja lapsi on vieralujen jäljiltä selvästi ahdistunut ja rauhaton, ennenkuin palautuu takaisin "kotimaan" arkeen.
En näe tilanteessa oikeasti mitään, joka edistäisi lapsen hyvinvointia tai oikeuksia.
kai kyse olekaan siitä, mitä äiti on ansainnut, vaan mikä on lapsen oikeus äitiinsä?
ap:n mielestä sitten pitäisi tehdä? Eikö olisi aika tylyä nyt vain sanoa lapselle, ettet enää matkustele äitisi luo, kun se on niin raskasta? Vai miten asia pitäisi hoitaa? Aina ei kaikki mene sujuvasti ja mukavasti suunnitelmien mukaan.
ja voi olla, että tuollainen levottomuus kertoo aika pahoista itsentunto-ongelmista ja sitoutumiskammosta. Nainenhan nostaa kytkintä aina, kun alkaa arki.
Säälittäväähän tuo on ja ikävää läheisille. Mutta tunnen yhden tuollaisen tyypin myös. Hänellä on lastenkotitausta ja aina pinnan alla tunne siitä, että kukaan kunnollinen ei hänestä pitkään piittaa ja sen vuoksi haluaa hylätä arkiseksi käyvän kumppanin ennen kuin tämä hylkää hänet.
kai kyse olekaan siitä, mitä äiti on ansainnut, vaan mikä on lapsen oikeus äitiinsä?