Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onkohan luokalle jääminen ollut kovakin häpeä joskus? Anoppi jäi kiinni valheesta
17.09.2011 |
Mieheni joskus ihmetteli että miksi äitinsä on käynyt koulua vuotta nuorempien kanssa. Äitinsä väitti että oli niin pienikokoinen lapsena että pitkän koulumatkan vuoksi koulua lykättiin vuodella.
Anopin äidin jäämistöstä löytyi sitten kuitenkin koulutodistus jonka mukaan oli joutunut kertaamaan 1. luokan. Ei ollut osannut vielä lukea ekaluokan keväällä.
En nyt oikein ymmärrä miksi tuollainen asia piti salata omalta pojaltakin?
Kommentit (7)
mutta sitä kummeksun että pitää ennemmin sepittää valheita kuin että kertoisi totuuden.
ap
Ihan samalla tavalla kuin nytkin. Luuletko, että vanhemmat ovat iloisia ja innoissaan, jos lapsi ei opi lukemaan ekan luokan aikana? Eivät he niinkään häpeä sitä lasta vaan muiden ihmisten päivittelyä ja hämmästelyä lapsen kuullen. Lapsi saa heti entistä huonomman itsetunnon, kun on tällaisia päivitteleviä ihmisiä. Päivittelethän itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vasta 60-luvulla alkoi luokalleenjäämisestä tulla iso juttu. Esimerkiksi isäni kertoi, että heillä jätettiin oppikoulussa seiskalla (eli lukion kakkosta vastaava) luokalleen 26 oppilasta vuonna 1961... Isäni muiden mukana ja valmistui sittemmin yliopistosta vaativasta koulutusohjelmasta. Oppilaita koko ikäryhmässä oli noin 35. Samoin moni muukin sukulainen on aikanaan jäänyt luokalle viimeistään oppikoulussa ja ei siinä sen kummoisempaa vaan pitävät sitä aika tavallisena kohtalona sen ikäluokan porukalle. Todistuksetkin tuohon aikaan oli huonoja, näkeehän sen, kun näiden iäkkäämpien poliitikkojen todistuksia tutkaillaan lehdissä. Vitonen ja kutonen olivat normaaleja numeroita sellaisille oppilaille, joille nykyään annettaisiin kasi tuonne 60-luvulle asti. Ei siis ole syytä mitenkään verrata jonkun Niinistön vitosia nykypäivän vitosiin.
Isoäitini (kävi koulun 30-luvulla) oli luokkansa priimus kuulemma ja hänen kansakoulutodistustaan ikätoverit ihailivat vielä vanhanakin, kun isoäiti sitä joskus esitteli. Siellä oli rivi kahdeksikkoja, joka oli siis siihen aikaan todellinen supersuoritus. Samoin isoisäni sanoi isoäitiä pinkoksi, jos puhuttiin kouluasioista.
Järkisyilla ja tarkkaan harkittunahan se nykyään tehdään.
Esim. äitini on kertonut ihan avoimesti saamistaan ehdoista ja huonoista numeroista. Myös yliopiston käynyt.
Nykyään on toisin. Varsinkin tytöiltä sukulaiset odottavat kympin todistuksia, lukemaan pitää oppia mahdollisimman pienenä jne.
Sitten kuitenkin aikuisena pärjää kehumalla, kuinka rahaa riittää vaikka koulutus on olematon. Eli ei mene oikein loogisesti nämä asiat...
ja vaikka emme sitä häpeänä osaa pitää, ihmetyttää kyllä joidenkin sukulaisten reaktiot kun kerroimme asiasta. Päivittelyä ja kauhistelua, lapsen kuullenkin melkoisia kommentteja, että ootko sä riehunu, etkö sä oo tehny läksyjä jne. Että kai se joillekin ihmisille on sit jotenkin häpeä tai jotain.
Meillä se on osoittautunut ainostaan hyväksi ratkaisuksi, lapsella menee nyt hyvin koulussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain maantiedosta ja ruotsista neloset.
Johtui lintsaamisesta.
Ekalla kerralla keskiarvoni oli 6,5 ja kerrattuani keskiarvo oli 8,1 (lukuaineet 8,3).
En ole osannut tuota hävetä.
Pääsin sitten opiskelemaan sinne minne pyrinkin.
Alue: Aihe vapaa
Ihan samalla tavalla kuin nytkin. Luuletko, että vanhemmat ovat iloisia ja innoissaan, jos lapsi ei opi lukemaan ekan luokan aikana? Eivät he niinkään häpeä sitä lasta vaan muiden ihmisten päivittelyä ja hämmästelyä lapsen kuullen. Lapsi saa heti entistä huonomman itsetunnon, kun on tällaisia päivitteleviä ihmisiä. Päivittelethän itsekin.