Uskaltaisitko aloittaa uuden elämän 45-50-vuotiaana?

Kysymys oli uuden elämän aloittamisesta noin viisikymppisenä.



Itse erosin pettävästä miehestäni 44-vuotiaana, vaikka rakastin häntä kovasti. Olin yrittänyt päästä eroon jo aiemmin, mutta aina hän sai puhuttua minut ympäri ja ihanuutta kesti muutaman kuukauden, kunnes taas mentiin. Lopulta sain eropäätöksen tehtyä ammattiauttajan tuella. Ajattelin eläväni loppuelämäni yksin, kun lapset jo lähtivät omilleen. Kuitenkin puolituttu mies pyysi kahville,ihan vain kaverimielessä, ja vaikka hän ei todellakaan ollut ns. tyyppiäni, olemme nyt naimisissa ja todella onnellisia. Elämä on muuttunut totaalisesti, en tunne enää sitä ihmistä, joka olin 7 vuotta sitten. Ja elän nyt elämäni parasta aikaa, vaikka se ei huonoa ollut ennenkään. :) Työpaikkani lakkaa olemasta keväällä, mutta uskon vakaasti keksiväni jotain uutta työtä iästäni huolimatta. Ja olen oppinut ajattelemaan, että työpaikan menettämisessäkin piilee jonkin uuden siemen. En olisi koskaan lähtenyt nykyisestä työpaikastani, ellei olisi pakko. Nyt saan vielä mahdollisuuden kokeilla jotain muuta. Ja jos jään työttömäksi, alan tehdä vapaaehtoishommia saadakseni päiviin rytmin.



Ja minä siis olen aina ollut perusnegatiivinen ihminen! :)



Eli kannattaa joskus heittää koko elämä uusiksi.

t. akateeminen äiti

oliko teillä lapsia ?



Mieheni ei petä, juo tms. mutta muuten elämä on.. sietämistä :(



Meillä lapset ja olen jo esikoisen raskausajasta lähtien, 8 v. pohtinut kumpi kahdesta pahasta olisi lapsille parempi, ero ja uusi elämä vai tässä kitkuttelu.



Ihana viesti sinulta, kuultaa läpi että olet seestynyt ja onnellinen! Kaikkea hyvää sulle jatkossakin:)

??

jotka tehneen elämänmuutoksen tai jotka muuttavat täältä pois. Ihailen heidän rohkeuttaan suunnattomasti. Kunpa itsekin olisin niin rohkea! ap

mieheni kanssa jonain päivänä. Nyt +/- viiskymppisiä. Tarkoitus on muuttaa Suomesta pois heti kun on mahdollista, nuorin vielä koulussa.

Ettei olisi mahdollisuutta vielä vaikka mihin. Jos nyt elät vaikka 85-vuotiaaksi, niin elämää on vielä siihen asti jäljellä. Eli 30 vuotta. Mitä koko tuo aika tehdään? Pyöritellään peukaloita, vai?



Itse ainakin haluan ajatella, että elämässä on aina mahdollisuuksia jäljellä, oli minkäikäinen tahansa.



t. Kolmekymppinen

mieheni kanssa jonain päivänä. Nyt +/- viiskymppisiä. Tarkoitus on muuttaa Suomesta pois heti kun on mahdollista, nuorin vielä koulussa.

pääomatuloilla vai olla töissä ulkomailla? Kertoisitko vähän tarkemmin teidän suunnitelmista? janoan näitä elämänmuutostarinoita =), ap

Kyllä uskaltaisin, ellei mies sitten ole sellainen, että osoittautuu kusipääksi narsistiksi heti kun muutat yhteen ja olet taloudellisesti riippuvainen siitä. Näitäkin sattuu, että mies oikein yrittää saada naisen revittyä omista turvaverkoistaan pois kauas ystävistä ja omasta toimeentulosta.

Meillä sama haave. Nuorin vielä ala-asteella ja ollaan kovasti mietitty mikä olisi järkevä ajankohta muuttaa lämpimämpään maahan.

isosta nykyisestä talostamme, maksaa loput velat pois - rakentaa pieni talo tukikohdaksi Suomessa ja loppurahoilla ostaa oma torppa Italiasta. Mieheni on nuorempi ja pystynee hoitamaan muutaman vuoden työtään mistä tahansa, itse voin olla vaikka junavessansiivooajana jos tarvitsee:)



Olisikin pääomatuloja joilla elää, mutta ihan noin hyvä tilanne meillä ei ole. Luotan siihen että voin tehdä hanttihommia tarvittaessa ja saada vähän lisää ruokarahaa meille. Tai jos talomme on tarpeeksi suuri voimme myös vuokrata sitä lomalaisille ja saada siitä kivasti tuloja.

alakoulussa mutta jotenkin saamme tämän järjesstymään n 5 vuoden sisällä!

täällä Suomessa. tai ainakin ala-aste. Tosi vaikeaa on tietää oikeaa ajankohtaa, jollin voisi Suomen tomut jaloistaan karistaa. Lähinnä olen ajatellut, että peruskulun jälkeen olisi lapsilla auttava englanninkielen taito, jotta voisi pärjätä kansainvälisessä koulussa.

Isossa kaupungissa työllistyminen on ylipäätään helpompaa kuin pienessä eli kyllä sulla mahdollisuuksia varmasti on. Ja ainahan voit pitää pienen hengähdystauon ja miettiä mitä haluat loppu-urasin tehdä - ja voit vaikka uudelleen kouluttautua.



Minusta olisi ihana saada joku isompi muutos elämään tällä iällä ja olisin valmis ottamaan riskejäkin. Lykkyä tykö ap!

Isossa kaupungissa työllistyminen on ylipäätään helpompaa kuin pienessä eli kyllä sulla mahdollisuuksia varmasti on. Ja ainahan voit pitää pienen hengähdystauon ja miettiä mitä haluat loppu-urasin tehdä - ja voit vaikka uudelleen kouluttautua.

Minusta olisi ihana saada joku isompi muutos elämään tällä iällä ja olisin valmis ottamaan riskejäkin. Lykkyä tykö ap!

Olemme molemmat toivoneet tosiaan muuttoa jo kauan, nyt asumme pienessä kunnassa, muutos mahdollinen nyt kun lapset jo omillaan, mut vähän mietityttää kun riskejä ei ole paljon tullut otettua elämän aikana. Mut rupeaa olemaan nyt jos koskaan fiilis, ap

Vanha ketju, mutta nostan esille uudestaan. Itsellä tilanne, että sain potkut viisikymppisenä ja en enää halua työskennellä tällä alalla, vaikka olen pitkälle opiskellut. Joudun myymään myös kotini. Ahdistaa ja pelottaa.

Elämä muuttuu. Aina. Koko ajan. Itsekin luulin etta ei muutu mutta niin kävi. Mieheni kuoli. Meni joku vuosi opetellessa , hän kuoli äkillisesti. Tapasin peluriluonteen mutta onneksi huomasin ajoissa. Nyt on seuraava tapaus mutta katsotaan hitaasti. Älkää hyvät naiset pitäkö kiirettä tunteiden Kanssa. Luotan itseeni ja uskallan odottaa huomista. Vaikka olen 59 vuotias.

Vanha ketju mutta kiinnostaa kuulla ikäloppujen kokemuksia

Vierailija kirjoitti:

Vanha ketju mutta kiinnostaa kuulla ikäloppujen kokemuksia

Uskaltaisin ja olen aloittanutkin. Nyt tuntui paljon helpommalta, kuin 20-vuotiaana, jolloin uusi elämä alkoi siitä, että sain lapsen ja jäin leskeksi yhtä aikaa. 

Tämä uusi elämä oli paljon helpompi aloittaa, koska siinä kaikki oli suunniteltua ja omassa hallinnassa.

Aloitin 36 -vuotiaana.