Otan asiat liian vakavasti. Stressaan herkästi. Miten pääsisin moisesta?

Välillä tuntuu, että olen liian herkkä tähän maailmaan. Omat mokat otan raskaasti, mutta toisin kuin sinä, nolostuksissani en halua kertoa niistä muille (vaikka kyse olisi ihan pikku jutuista).



Terveisin: Rapu myös ;)

Kauheeta, jos joku puhuu mulle epäkohteliaasti.



Ihan kauheeta, jos teen virheen töissä. Tai vieraita tulossa ja leipomistani pullista tulee liian tummia.



Muille olen paljon armollisempi.

Uppaan tämän! Jos nyt herran vuonna 2019 A.C. joltain jo löytyisi neuvoja! 😊

Koitan uppailla tämän keskustelun niin ei tarvitsisi aloittaa uutta.

Mitä hommia ne on?

Vaikuttaako naapuri sellaiselta, että ei yhtään haudo jos joku menee sanomaan? Voi olla vähän yleisempikin ilmiö...

Sun täytyy suunnata ajatukset muualle. Mihin vaan tekemiseen, joilloin unohdat kaiken muun. Jos joku on ollut ilkeä sinua kohtaan, muista ettei hän ansaitse aikaasi, ajatuksiasi. 

Jos stressaa asia johon et vaikuttaa, yritä siirtää se syrjään. Jos voit korjata tilanteen, tee se. 

Päiväkirja on hyvä apuväline. Kirjoita tajunnanvirtaa. Sinne tulee automaattisesti murheesi. Sinne tulee usein asiat, joita et edes tiennyt sinua painavan. 

Ja muista levätä. Ja välttää katastrofiajatuksia. Mieti menneitä murheitasi. Nekin menivät eikä mitään pahaa koskaan tapahtunutkaan. Harvoin tapahtuu. 

Minulla samaa ongelmaa, haluaisin tietää mistä johtuu. Ihan pienikin kritiikki tms. ja mietin sitä viikkoja, ensimmäiset päivät olen ihan ärtynyt enkä saa mielestäni sitä asiaa.

Mm. Entinen naapuri huomautti kerran että meidän muuton jälkeen talosta tuli niin hiljainen. Olen kahden lapsen yh ja se talo oli kerrostalo. Se oli rankinta aikaa kun lapset olivat niin pieniä ja molemmilla uhmaa, ei apuja, olin todella väsynyt. Tuli korotettua ääntä useaan otteeseen. Tiedän että naapuri viittasi siihen minun huutamiseen ja mietin tätä tilannetta vuosienkin jälkeen.

Kerran kävelin kadulla väärinpäin, tien reunassa, en ollut kenenkään haitaksi sen enempää kuin olisin etuperin kävellessä ollut. Joku alkoi huutamaan vihaisesti että katso eteesi, vaikka en ollut aiheuttanut mitään vaaraa eikä kadulla ollut muita kuin minä ja kaverini sekä se mies. Tämänkin otin jotenkin todella raskaasti ja mietin tilannetta edelleen kun oli ensin ollut kiva päivä ja loppupäivä menikin miettiessä että miksi tuollaisesta joku suuttui.

Kerran olin lenkillä ja pidin koiraani vapaana, isossa metsässä keskellä ei mitään. (vapaana pitoaikana kun saa koiraa harjoituttaa vapaana) Koirani on kiltti, en muuten pitäisi vapaana. Yhtäkkiä jostain ilmeistyi pyöräilijä aivan taakse hiljaa, koira huomasi sen myös vasta kohdalla ja yritti mennä haistamaan. Pyöräilijä sanoi ärtyneenä että pidä se koira hihnassa jos se ei tottele. Tämäkin edelleen mielessä vahvasti ja muistan miten ahdistunut olin koko päivän.

Ja vielä yksi.. Olin menossa kauppaan, sellaiseen aikaan kun muutkin yleensä pääsee töistä. Parkkipaikkoja oli vähän vapaana ja huomasin että yksi paikka vielä tuolla välissä on. Ajoin siihen ja astuttiin lasten kanssa ulos autosta jolloin viereisen auton mamma vauva sylissään alkoi sättimään että "pitikö väkisin siihen väliin ajaa, ois ollut varmaan muitakin paikkoja." Tilaa oli niin paljon molemmin puolin autoa että ovet sai auki melkein kokonaan. En ymmrätänyt tätäkään tilannetta ja mikä ärsytys ja ahdistus iski.

En osaa missään noissa tilanteissa avata suutani tai vastaan korkeintaan nöyrästi anteeksi. Sen jälkeen tajuan vasta mitä tapahtui ja päässä alkaa sellainen ajatusten ylijuoksu ettei mitään järkeä. Ahdistaa, ärsyttää, itkettää. Mietin teinkö jotain todella pahaa, yritän järkeillä että en mutta silti tuntuu että tein. Haluaisin ymmärtää mistä nämä tunteet johtuu? Normaalimpi ihminen sanoisi tuollaisille että pidä se tur*a kiinni ja päivä jatkuisi normaalisti. Minä jään vellomaan ikuisuuden.

Minä olen ollut koko ikäni räväkkä ja kova luonteeltani. Nykyään 27vuotiaana olen alkanut herkistymään niin paljon kaikelle että ihan pelottaa. En kestä ääniä. Pelkään riitoja ja riitelyä. Minusta on tullut todella nössö ja tyyliin nuolen toisten varpaita jos vaan tilanteet menisi rauhassa ja hyvin. Kans yliajattelen kaiken ja ahdistun. En ole nähnyt naapuria pihalla samaan aikaan kahteen kuukauteen. Ennen näin melkein päivittäin. On alkanut ahdistamaan ja luulen että naapuri on suuttunut jostain ja välttelee minua. Tuntuu todella pahalta. Tekis mieli viedä kirje postilaatikkoon ja kysyä mutten kehtaa koska ei edes tunneta ja ollaan vaan moikkailtu aina.