Miksi oma äiti ärsyttää? ov...

Mutta hänen jotkin kommentit ottaa aivoon. Kuten, että jos emme ole olleet pihalla, niin sitä ja tätä. Olen itse sujut asian kanssa että välttämättä joka päivä ei ulkoilla. Yleensä kyllä, oman mielenrauhankin takia, mutta viikonloppusin mies leikkii poikien kans ja mulla on sit muita juttuja. Tätä äitini ei hyväksy

Hän näet kuoli äkillisesti joku aika sitten.. Että mieti sitä, kun seuraavan kerran ärsyynnyt äidistäsi!

vauvaa ei voi laittaa parvekkeelle! Mä vaan sanoin että luuleks että oon ihan idiootti, ei mulle tarvi tollasia soitella!

Siis mm. siksi ärsyttää kun se on kokoajan neuvomassa ja arvostelemassa kaikessa vauvaan liittyvässä. Aina on jotain vikaa jossain ja neuvoo itsestäänselviä asioita niinkuin olisin ihan puupää. Sekin on ihan kamalaa kun vauva nukkuu vieressä eikä omassa sängyssään, niinkuin minä ja siskoni.

Vierailija:

Hän näet kuoli äkillisesti joku aika sitten.. Että mieti sitä, kun seuraavan kerran ärsyynnyt äidistäsi!

Kirjoitinkin, että poden huonoa omatuntoa tunteistani. Se on koko ajan mielessäni, mietin miksi tunnen näin... Ja se on osaltaan saanut aikaan itsessäni ahdistusta ja masentuneisuuttakin.

t. ap

Vierailija:

vauvaa ei voi laittaa parvekkeelle! Mä vaan sanoin että luuleks että oon ihan idiootti, ei mulle tarvi tollasia soitella!

Siis mm. siksi ärsyttää kun se on kokoajan neuvomassa ja arvostelemassa kaikessa vauvaan liittyvässä. Aina on jotain vikaa jossain ja neuvoo itsestäänselviä asioita niinkuin olisin ihan puupää. Sekin on ihan kamalaa kun vauva nukkuu vieressä eikä omassa sängyssään, niinkuin minä ja siskoni.

En siedä hänen holhoamistaan ja koko ajan on neuvomassa ihan päivänselvissä asioissa.

t.ap

Vierailija:

Oman lapsen saatuani oma äitini on alkanut ärsyttämään ja hänen seuransa suorastaan ahdistaa.

Luin jostain lehtijutusta, että oma äitisuhde jotenkin pulpahtaa pintaan kun itse tulee äidiksi. Mutta ei meillä ollut mitenkään huono suhde ennen lapsen syntymää...

Osaako joku kertoa miksi tunnen näin?

Poden huonoa omatuntoa tunteistani.

Neuvooko hän liikaa tai ovatko hänen neuvonsa sinusta ihan tolkuttomia?

Vai omiiko lastasi?

Jotenkin veikkaan, että äitisi sinusta tunkeutuu reviirillesi. Ei sinun mielestäsi kunnioita rooliasi äitinä. Onko perää?

Aina kannattaa kuitenkin miettiä sitä, että isoäideillä ON todellakin vankka kokemus lastenhoidosta ja muutenkin elämästä. Jos isoäiti neuvoo liikaa tai vastoin nykyoppeja, siitä voi nätisti sanoa. Ja neuvot - ne ovat kuitenkin vain neuvoja, eli niitä voi harkita ja tarvittaessa toimia toisin.

Ihan kuten me äidit olemme ensinalkuun aikamoisen herkkänahkaisia neuvojen suhteen, isoäidit tuppaavat olemaan turhan kärkkäitä. Suhde tasaantuu kyllä ajan myötä: me emme ota itseemme yhtä herkästi kuin aiemmin ja isoäidit oppivat luottamaan siihen, että oma piltti on jo aikuinen ja osaa kyllä...

Ota ap huomioon, että ei siitä äitisi näkökulmasta ole kuin " silmänräpäys" , kun hän vaihteli sinun kakkavaippojasi... voi siis hänellekin olla oppimisen paikka nähdä sinut uudessa roolissa.

ÄRSYYNNY silti ihan rauhassa, kunhan et mene liikaa äidillesi äksyilemään. Mummot ovat katoava ja arvokas luonnonvara ja olet vielä lukuisia kertoja äitisi avun ja tuen tarpeessa.

Xandris:

Vierailija:

Oman lapsen saatuani oma äitini on alkanut ärsyttämään ja hänen seuransa suorastaan ahdistaa.

Luin jostain lehtijutusta, että oma äitisuhde jotenkin pulpahtaa pintaan kun itse tulee äidiksi. Mutta ei meillä ollut mitenkään huono suhde ennen lapsen syntymää...

Osaako joku kertoa miksi tunnen näin?

Poden huonoa omatuntoa tunteistani.

Neuvooko hän liikaa tai ovatko hänen neuvonsa sinusta ihan tolkuttomia?

NEUVOO JATKUVASTI JA KAIKESSA, IHAN YKSINKERTAISISSAKIN ASIOISSA

Vai omiiko lastasi?

EI OMI JA OLEN TODELLA ONNELLINEN SIITÄ, MITEN HAUSKAA HEILLÄ ON YHDESSÄ

Jotenkin veikkaan, että äitisi sinusta tunkeutuu reviirillesi. Ei sinun mielestäsi kunnioita rooliasi äitinä. Onko perää?

EHKÄ MUSTA TUNTUU ETTÄ PITÄÄ LIIANKIN LAPSENA TAI YRITTÄÄ HYVITELLÄ JOTAIN (esim. huono omatunto jostain -> meitä syntyi neljä lasta peräjälkeen, kaksoset mun jälkeen joten taisin jäädä jollain tavalla paitsioon)

Aina kannattaa kuitenkin miettiä sitä, että isoäideillä ON todellakin vankka kokemus lastenhoidosta ja muutenkin elämästä. Jos isoäiti neuvoo liikaa tai vastoin nykyoppeja, siitä voi nätisti sanoa. Ja neuvot - ne ovat kuitenkin vain neuvoja, eli niitä voi harkita ja tarvittaessa toimia toisin.

Ihan kuten me äidit olemme ensinalkuun aikamoisen herkkänahkaisia neuvojen suhteen, isoäidit tuppaavat olemaan turhan kärkkäitä. Suhde tasaantuu kyllä ajan myötä: me emme ota itseemme yhtä herkästi kuin aiemmin ja isoäidit oppivat luottamaan siihen, että oma piltti on jo aikuinen ja osaa kyllä...

Ota ap huomioon, että ei siitä äitisi näkökulmasta ole kuin " silmänräpäys" , kun hän vaihteli sinun kakkavaippojasi... voi siis hänellekin olla oppimisen paikka nähdä sinut uudessa roolissa.

ÄRSYYNNY silti ihan rauhassa, kunhan et mene liikaa äidillesi äksyilemään. Mummot ovat katoava ja arvokas luonnonvara ja olet vielä lukuisia kertoja äitisi avun ja tuen tarpeessa.

Täytyy myöntää, että sanon asiat nykyään paljon kärkkäämmin...

t. ap

Vanhempien tulee rakastaa lapsiaan - se on velvollisuu, kun uuden elämän maailmaan saattaa. Sen sijaan lapsilla ei ole mitään velvollisuutta rakastaa vanhempiaan. Jotenkin korrektisti pitää pystyä käyttätymään aikuisena, mutta ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä siitä, ettei pidä äidistään tai isästään.



Tuollaiset syyllistävät kommentit " minun äitini on kuollut, mietipä sitä" ovat aivan naurettavia. Minun isäni on kuollut ja isä oli minulle hirmuisen rakas ja ikävöin häntä tosi usein. Silti tajuan, että joillekin oma isä on saattanut jäädä täysin vieraaksi tai jopa negatiiviseksi hahmoksi, eikä heillä ole juurikaan tarvetta isäänsä nähdä.



Syyllisyys ja ahdistuminen on aivan turhaa tälläisessä asiassa. Aikuistumiseen kuuluu se, että näkee omat vanhempansa realistisemmin, lapsihan on vanhemmistaan riippuvainen ja siksi aina jollain tavalla idolisoi vanhempiaan. Aikuiseksi kasvettuaan voi todeta, että ei juurikaan tunne lämpimiä tunteita vanhempiaan tai toista vanhempaansa kohtaan ja so what. Sitten pitää vaan vetää ne omat rajansa eikä olla liikaa tekemisissä.



Mulla on kolme omaa lasta ja koetan olla heidän kanssaan niin, että heille välittyisi minun rakkauteni heitä kohtaan ja samalla tietoisuus siitä, että heillä on oikeus kasvaa omaksi ihmisekseen ja olla minua rakastamatta, jos siltä tuntuu. No hard feelings. Olen onnellinen, että saan heistä nauttia nyt kun vielä pieniä ja asuvat kanssani. Kun ovat aikuisia voidaan olla tekemisissä tiivisti tai vähemmän tiivisti.

Esikoisen kans, sillon kun oli ihan váuva niin tuli semmonen olo et se vie multa ton lapsen ja et lapsi viihtyy paremmin sen sylissä. Pelotti suorastaa, otin etäisyyttä ja noi ajattelut loppu. Toisen lapsen synnyttyä, oli aika etäällä ja vielä kun imetin pitkään niin se vauva oli ns." mun" . Vaikee selittää ja en ole hullu. Äidissäni ärsyttää moni asia, just se ylihysteerinen ohjeistaminen vaatetuksessa, ettei vaan ole kylmä, hysteerisyys olla perillä ja tietää meidän asioista kaikki, sit voivottelee kotonaan ja stressaa, tämän takia pyrin puhumaan vain ne hyvät asiat. Monissa asioissa hyvin korvaamaton, ymmärtää, tukee ja häneen jos keneen voi oikeesti luottaa ja hän on aina mun puolella.

Äitini miksi se ei vastaa? Voi että kaikenlaisia äitejä on olemassa. Voi luoja.

Hän on rajaton. Siksi hän ärsyttää eikä siksi että on äitisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija:

Oman lapsen saatuani oma äitini on alkanut ärsyttämään ja hänen seuransa suorastaan ahdistaa.

Luin jostain lehtijutusta, että oma äitisuhde jotenkin pulpahtaa pintaan kun itse tulee äidiksi. Mutta ei meillä ollut mitenkään huono suhde ennen lapsen syntymää...

Osaako joku kertoa miksi tunnen näin?

Poden huonoa omatuntoa tunteistani.

Neuvooko hän liikaa tai ovatko hänen neuvonsa sinusta ihan tolkuttomia?

Vai omiiko lastasi?

Jotenkin veikkaan, että äitisi sinusta tunkeutuu reviirillesi. Ei sinun mielestäsi kunnioita rooliasi äitinä. Onko perää?

Aina kannattaa kuitenkin miettiä sitä, että isoäideillä ON todellakin vankka kokemus lastenhoidosta ja muutenkin elämästä. Jos isoäiti neuvoo liikaa tai vastoin nykyoppeja, siitä voi nätisti sanoa. Ja neuvot - ne ovat kuitenkin vain neuvoja, eli niitä voi harkita ja tarvittaessa toimia toisin.

Ihan kuten me äidit olemme ensinalkuun aikamoisen herkkänahkaisia neuvojen suhteen, isoäidit tuppaavat olemaan turhan kärkkäitä. Suhde tasaantuu kyllä ajan myötä: me emme ota itseemme yhtä herkästi kuin aiemmin ja isoäidit oppivat luottamaan siihen, että oma piltti on jo aikuinen ja osaa kyllä...

Ota ap huomioon, että ei siitä äitisi näkökulmasta ole kuin " silmänräpäys" , kun hän vaihteli sinun kakkavaippojasi... voi siis hänellekin olla oppimisen paikka nähdä sinut uudessa roolissa.

ÄRSYYNNY silti ihan rauhassa, kunhan et mene liikaa äidillesi äksyilemään. Mummot ovat katoava ja arvokas luonnonvara ja olet vielä lukuisia kertoja äitisi avun ja tuen tarpeessa.

Mihin kukaan tuollaista tarvitsisi? Kuormittaa vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija:

vauvaa ei voi laittaa parvekkeelle! Mä vaan sanoin että luuleks että oon ihan idiootti, ei mulle tarvi tollasia soitella!

Siis mm. siksi ärsyttää kun se on kokoajan neuvomassa ja arvostelemassa kaikessa vauvaan liittyvässä. Aina on jotain vikaa jossain ja neuvoo itsestäänselviä asioita niinkuin olisin ihan puupää. Sekin on ihan kamalaa kun vauva nukkuu vieressä eikä omassa sängyssään, niinkuin minä ja siskoni.

En siedä hänen holhoamistaan ja koko ajan on neuvomassa ihan päivänselvissä asioissa.

t.ap

Teillä on epäkypsä suhde. Onko pesäero jäänyt tekemättä vai onko äitisi taantunut?

Voi olla rasittava prosessi etenkin kun on vielä vauvakin, ja sopivassa määrissä apu olisi varmaan toivottuakin.

Rajaton. Pakene. Muuta lapsen kanssa kauas, äläkä ole tekemisissä kun ihan pakolliset.

Oma äitini oli samanlainen. En osannut reagoida vaikka vaisto varoitti. Nyt on tehtaillut musta lasuja kaksi vuotta. Parhaimmillaan 2x kuukaudessa. Olen ihan normaali 40 v, eronnut, akateemisesti koulutettu ja asiantuntijatehtävissä. Tosin eronnut ja tupakoin. Ne riittää rajattomalle narsistille syiksi hyökätä ja yrittää temmata kaikki valta itselle.

Tämä on vakava varoitus.

Vierailija kirjoitti:

Rajaton. Pakene. Muuta lapsen kanssa kauas, äläkä ole tekemisissä kun ihan pakolliset.

Oma äitini oli samanlainen. En osannut reagoida vaikka vaisto varoitti. Nyt on tehtaillut musta lasuja kaksi vuotta. Parhaimmillaan 2x kuukaudessa. Olen ihan normaali 40 v, eronnut, akateemisesti koulutettu ja asiantuntijatehtävissä. Tosin eronnut ja tupakoin. Ne riittää rajattomalle narsistille syiksi hyökätä ja yrittää temmata kaikki valta itselle.

Tämä on vakava varoitus.

Spontaani reaktioni on että tupakoiva ihminen ei tosiaan ole tasapainoinen, vaan jotenkin häiriintynyt. Ei ihmekään jos on narsistin kasvattama.