mitä suositumpi etunimi, sitä...

Lapsellani on yleinen nimi ja se harmittaa lastani. Haluaisi harvinaisen nimen. Eli oli se mitenpäin vaan, niin ikinä ei hyvä.

mulla oli tosi yleinen nimi, ja kyllä otti päähän kun luokalla oli 3 samannimistä :/. Aina piti erotella nimi jotenkin, yleensä sitten sukunimen ensimmäisellä kirjaimella. Olin siis aina "Sari S." Tylsää. Liian harvinainenkaan nimi ei ehkä ole hyvä, mutta se on aika hyvä perussääntö, että jos nimi kalenterista löytyy niin ei ole liian harvinainen.

kaikista yleisin.

on harvinainen nimi ja se ei kyllä yhtään harmittanut lapsena. Usein nimeäni kehuttiin kauniiksi ja koskaan minua ei sekoitettu toiseen.

Ja aikuisenakin ketuttaa kun on niitä kaimoja työpaikallakin useita. Ja aina sekoitetaan muihin. Ei kiva.

vielä aikuisena ärsyttää, kun se lausutaan väärin tyyliin kuin Mariaa sanottaisiin Marjaksi.

ja olen ollut aina tyytyväinen.



Kerran oli yhdellä kurssilla saman niminen kuin minä ja joka kerta kun hänen nimensä sanottiin luulin, että tarkoitetaan mua. En vaan käsittänyt, että mun nimi ei ole vain mun:)

Vaikea eläytyä edes Sarin rooliin, että millaista olisi jos ei ikinä tiedä ketä Saria opettaja tms nyt tarkoittaa...

Meidän luokalla oli lisäkseni kaksi muuta Anu-nimistä tyttöä. Niimpä Anujen täytyi lisätä etunimensä perään aina sukunimen alkukirjain. Oli todella mukavaa kun vihkojen kansissa luki Anu S

Joskin nykyään on yleistynyt oman lapsuuteni ajoista.. Mutta harvinaisempi nimi oli minusta todella hyvä juttu, siihen kylläkin auttoi se että nimeä kehuttiin kauniiksi eikä se ollut erikoinen tyylillä Cindy Järvinen.



Joskus harmitti, kun nimeä ei saattanut löytyä nimikupeista tai avaimenperien valikoimasta, mutta nykyään netistäkin voi tilata vaikka mitä lapsen omalla nimellä (olkoon sitten vaikka itse keksitty), joten erikoisellakaan nimellä ei ilman tilpehööriä tarvitse jäädä jos siltä tuntuu..

Vanhemmiten ärsyttää tavallinen nimi, lähinnä heti kouluajan jälkeen.

sitten ne eroteltiin siten et oli pikku-Laura Laura-ö ja ISO-Laura



voin kuvitella miten kivaa sen Iso-Lauran oli olla aina se kaikista isoin.. :)

Ei ollut kivaa.

Jopa n. 800 oppilaan koulussa ei ollut yhtään kaimaa. En tykännyt, tunsin oloni kummajaiseksi. tuossa iässä massaan kuuluminen oli niin tärkeää.

Haaveilin monesti että vaihtaisin toisen nmeni (Johanna) ekaksi, jotta olisin saanut kaimoja.

tosi kivaa, kun on paaaaljooon saman nimisiä. Olemme ruotsinkielisiä ja poikamme on Benjamin, no hän aloitti koulun ja kuinka ollakkaan heidän luokalla on viisi saman nimisitä poikaa; poijilla on nyt sitten kivaa, kun he ovat Benjamin A, Benjamin N, Benjamin W, Benjamin WE, ja Benjamin Wi....

Päinvastoin, ei koskaan saanut olla luokalla se yksi ja ainoa. Todella ärsyttävää. Sen takia annoin omalle lapselle erilaisen nimen. Ei kovin erikoinen, muttei ainakaan missään nimessä ikinä top tenissä....

Ja inhosin sitä kouluaikoina. Hävetti sanoa nimensä ääneen esim. lukukauden alussa. Olisin halunnut tusinanimen.

oon ollu aina ylpee siitä. En olis ikinä halunnu tusinanimee.

Sukunimen ekalla kirjaimella erotettiin toisistaan. Ei herättänyt kateutta eikä antanut aihetta kiusaamiselle. Mutta sen sijaan lähes poikkeuksetta ne joilla oli jotenkin erikoinen nimi, joutuivat nimensä takia kiusatuiksi. Lasten maailma on raaka. Olen antanut omilleni 'tusinanimiä', tosin suurin syy on se, että nämä kyseiset nimet ovat mielestäni kauniita. Mutta väkisin väännettyä tai muuten vain harvinaista ja outoa nimeä en antaisi ikinä, lähinnä juuri tuon kiusaamisasian takia, ja myös siksi etten todella yhtään pidä sellaisista nimistä. Mutta jokainen tekee kuten haluaa, yritän kasvattaa omat lapseni niin että he sietävät ja kunnioittavat erilaisuutta, vaikka äitinsä onkin omien kokemustensa johdosta näin 'rajoittunut'.