Lue keskustelun säännöt.
Vanhat ensisynnyttäjät, kertokaa kokemuksia!
01.07.2010 |
Olen 32-vuotias toistaiseksi lapseton nainen; ehkäisyn aiomme miehen kanssa jättää pois vuoden vaihteessa.
Kiinnostaisi kuulla kaikenlaisia kokemuksia teiltä, jotka olette saaneet ensimmäisen lapsenne keskimääräistä vanhempina. Kuinka kauan kesti tulla raskaaksi? Oliko raskaudessa ongelmia tai menikö kesken? Miten synnytys sujui ja arki lapsen kanssa? Miksi et hankkinut lasta nuorempana? Miksi halusit lapsen, ja oletko tyytyväinen valintaasi? Kaikkea sitä tavallista, mikä kokematonta naista kiinnostaa.
Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. Ajattelin oikeastaan, että en ehkä tulisi hankkimaan omia lapsia. Pidän kyllä lapsista (usein enemmän kuin aikuisista), enkä koskaan ole ollut mielipiteessäni mitenkään ehdoton, mutta tuntui vain siltä että itselleni ei sellaisia tulisi. Sitten kuitenkin tapasin nykyisen mieheni, joka kovasti halusi isäksi, ja vähitellen minäkin aloin yllätyksekseni lämmetä ajatukselle. Nykyisin mietin aika useinkin, millaista elämämme lapsen kanssa olisi, ja ajatus tuntuu ihanalta mutta samalla pelottaa ryhtyä johonkin niin suureen, kun kuitenkin tiedän että en voi sitä mitenkään etukäteen hahmottaa.
Nyt olen alkanut pyöriä täällä vauvapalstoilla, varmaankin siksi että alitajuisesti haluan tehdä itselleni mahdollisimman selväksi, mihin olen ryhtymässä.
Mitä haluaisit sanoa minulle?
Kommentit (32)
Kiitos kivasta vastauksesta!
Oletko hyvässä fyysisessä kunnossa, kun raskaus ja synnytys ovat sujuneet noin hyvin? Tämäkin itseäni mietityttää; olen itse tosi huono liikkumaan, sellainen nörttiprinsessa. Paino normaali mutta lihaksia ei nimeksikään ja fyysinen kestävyys todennäköisesti huono. Väsynköhän lapsen kanssa ihan totaalisesti, jos en ala heti järjestelmällisesti nostaa kuntoani? :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kivasta vastauksesta! Oletko hyvässä fyysisessä kunnossa, kun raskaus ja synnytys ovat sujuneet noin hyvin?
En ollut hyvässä fyysisessä kunnossa, normaalipainoinen, mutta en harrasta liikuntaa. Eikä minullekaan tullut yhtään raskaudesta johtuvaa sairaspäivää ja alatiesynnytys (vko 41)sujui hyvin, toivuin synnytyksestä nopeasti, imetin vuoden (ja laihduin silloin alkupainoa paljon alle) ja kolme vuotta olen jaksanut lapsen kanssa hyvin. Liikuttuakin/ulkoiltua tulee lapsen kanssa enemmän kuin "entisessä elämässä".
Suosittelen, ja aikaakin sinulla on reilusti. Kakkosen tavoin raskauduin samantien vuosien e-pillerien käytöstä huolimatta.
en ole mikään himourheilija ja joitakin ylikiloja löytyy... Mutta ei siis paljon. Koiran kanssa ulkoilen, sienimetsäilen ja muutaman kerran viikossa lenkkeilen. Tosin tyypiltäni olen sellainen "perusvahva", siis fyysistä voimaa on varmaan kohtuullisesti. Mutta kunnosta voisi huolehtia paaaaljon paremmin :) Ja säännöllisemmin... Ehkä sitten tän raskauden jälkeen!!
En usko että väsyt, jos ei lapsi ihan mahdoton yökukkuja ole :) Meillä sujunut tosi hyvin, kun ollaan sellaisia rytmisiä ihmisiä koko porukka, ajoissa nukkumaan, ajoissa ylös ja aika ennalta arvattava päivärytmi. Vauva solahti samaan rytmiin kätevästi, ja itse nukuin päikkäreitä vauvan kanssa aina kun siltä tuntui. Tänäänkin nukuin pojan kanssa päiväunet :) Ota vaan heti asenne, että oma nukkuminen on tärkeää, tiskit tai imurointi tai pyykkäys kyllä odottaa, ja niitä voi tehdä silloinkin, kun puoliso on kotona ja pitää lapselle seuraa!!
Muutenkin olen havainnut, että ikä on tuonut sellaista rauhaa, ettei touhota ja hössötä nuorempien äitien matkassa, vaan osaa ehkä suhtautua asioihin jo vähän rauhallisemmin...
keskiraskaudesta olo oli loistava, energinen jopa euforinen :) Vaivoja alkuraskaudesta: aamupahoinvointia ja hieman liitoskipuja. Ainoa "poikkeama" "normaaliin" oli että synnytys käynnistettiin yliaikaisena (no aika yleistä sekin kai on) eikä vauva meinannut sittenkään tulla ulos. Istukka oli tiukasti kiinni ja hyväkuntoinen, vaavi olisi varmaan viihtynyt vielä muutaman viikon mahassa, mutta en sitten alkanut väittämään vastaan kun sanoivat että nyt se häädetään sieltä.
Lapsen kanssa tekee varmasti juuri niin paljon kuin itsestä tuntuu, ei sitä varten tarvitse treenata. Vauva köllöttelee paikallaan aika monta kuukautta ja sitten juoksee ihan itse ;)
En pitänyt itseäni silloin, enkä nyt jälkikäteenkään vanhana ensisynnyttäjänä, joten jätän vastaamatta kokemukset (kun vanhana niitä ei ole).
Kommentoin vain, että älä pidä sinäkään nyt sentään tuossa iässä itseäsi vanhana.
Terv. 4-kymppinen vauvakuumeilija
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pitänyt itseäni silloin, enkä nyt jälkikäteenkään vanhana ensisynnyttäjänä, joten jätän vastaamatta kokemukset (kun vanhana niitä ei ole).
Kommentoin vain, että älä pidä sinäkään nyt sentään tuossa iässä itseäsi vanhana.
Höh, puhuinkin "vanhoista ensisynnyttäjistä" enkä vanhoista ihmisistä! Vanha ensisynnyttäjä tarkoittaa henkilöä, joka on synnyttänyt ensimmäisen lapsena keskimääräistä vanhempana, ts. yli 28-vuotiaana (vai muistanko nyt oikein tuon Suomalaisten ensisynnyttäjien keskimääräisen iän?). Joten kyllä sinä vain olet vanha ensisynnyttäjä, riippumatta siitä minä itseäsi pidät. :D
Ei silti tarvitse kommentoida jos ei halua.
T: tekonipo ap
ja sitten ollaan kolmikymppisia. jos neljaakymppia kolkuttelee ni sitten alkaa olla vanha ensisynnyttaja ja niita on taalla lontoossa paljon. uratykit ei ehdi hommiin aiemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa kiva, että monilla on noinkin myönteisiä kokemuksia. Itsekin olen pyrkinyt ottamaan rauhallisesti, koska toden teolla hedelmällisyys tipahtaa vasta 37 ikävuoden tienoilla. Mutta anopin huolestuneisuus oli kai salakavalasti päässyt tarttumaan minuunkin, koska huomaan tuntevani helpotusta lukiessani näitä. Anoppi aloitti hedelmällisyysasioihin liittyvän valistamiseni ollessani 26, tai aloitti ja lopetti saman tien koska sanoin suoraan että en kuuntele sellaisia puheita. Myöhemmin on tyytynyt lähinnä vihjailemaan asiasta. :)
Olisi toisaalta kiva/hyvä kuulla niitä huonompiakin kokemuksia, joita varmasti osalle on siunaantunut. Ja myös lisää noita mukavia juttuja!
ja sitten ollaan kolmikymppisia. jos neljaakymppia kolkuttelee ni sitten alkaa olla vanha ensisynnyttaja ja niita on taalla lontoossa paljon. uratykit ei ehdi hommiin aiemmin.
Olinkohan sitten ymmärtänyt väärin, mitä tuolla termillä tarkoitetaan? Tai ehkä sillä on monta merkitystä.
Ehkä sitten parasta olla käyttämättä sitä, etten puhu harhaanjohtavasti.
Mutta ei tähän ketjuun kommentoimiselle ole ylärajaa, nelikymppisten kokemukset kiinnostavat yhtälailla! Itselläkin oikeastaan ura vielä turhan alkuvaiheessa, mutta kun mies niin kovin kuumeilee niin ajattelin vähän joustaa. (Alkaakohan nyt tulla hieman erilaisia kommentteja?)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kokemuksia". Siis joku ongelma (mitähän ne muuten olisivat...?) johtuu monista tekijöistä tai sattumasta tai jostain ihan muusta kuin mitä arvellaan; ei syntymää ole vieläkään pystytty aukottomasti tieteellistämään. Jokainen raskaus ja synnytytys on erilainen saman ikäryhmän sisällä. Täysin yksilöllistä on tämä touhu. Toki voi kerätä tietoa ja yrittää siten ennakoida jotain, mutta sittenkään ei omaa kokemusta voi elää edeltä käsin joten relaa ja onnea. Lapsi on aika magee juttu. :)
Ei niiden kokemusten tarvitse olla iästä johtuvia, vaan olen kiinnostunut tällaisten "vähän kypsempien" (miten tää nyt pitäisi sanoa, jos ei vanha käy?) ensisynnyttäjien kokemuksista ylipäänsä. Siis miten sen ikäinen kokee jutut, mahdolliset ikävyydet ja hienoudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on se haitta, että jos lasta ei tulekaan, esim. adoptioprosessin aloittamisen kanssa tulee kiire eikä kunnalliset hedelmöityshoidota korvataan vain johonkin määrättyyn ikään saakka :(
No meillä yritettiin raskautta hoidoilla ja ilman parikymppisestä lähtien ilman tulosta..kunnes sitten sinun iässäsi tulinkin luomusti raskaaksi. Raskausaika sujui hyvin, mutta lapsi kuoli synnytyksessä. Sittemmin raskauduin aika pian uudelleen ja tuli keskenmeno...ja sen jälkeen muutaman kuukauden päästä olin taas raskaana ja 8 kk siitä sain syliini elävän lapsen. Koska matka tuohon elävän lapsen saamiseen perheeseen oli niin pitkä koen, että olen osannut todella nauttia lapsen kanssa olemisesta, eikä minua ole harmittanut yövalvomiset tai "tissitakiaisuus" tai muutkaan sellaiset tavalliset naisten narinaaiheet. On ihana elää vauvaperhe-elämää ja nähdä lapsensa kasvavan ja kehittyvän omana valloittavana persoonanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sain esikoiseni ( nyt 7 kk ihana tytär ) 35-vuotiaana... tosin viikon ennen 36-v. päivääni :D.
syy miksi näin vanhana: no, se elämäni mies tuli vastaan kun oli 32 v. Halusimme hetken elää kahden ja reissata ( kummankin intohimo )... olisihan se ollut kiva törmätä tuohon mieheen jo vähän nuoremmalla iällä ( elin sinkkuna 9 vuotta ! ) mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Puolisen vuotta häiden jälkeen sitten todettiin että nyt se lapsi saa tulla jos on tullakseen... ja ekasta kierrosta tärppäsi.
- Raskaus sujui erittäin hyvin, olin ehkä paremmassa kunnossa kuin ikinä,siis iho, hiukset. Painoa tuli vain 7 kg ( muutama liikakilo kun aloin odottaa ), ei suurempia pahoinvointeja jne. Raskaus todella "sopi" minulle.
-Synnytys meni hienosti... en ollut missään huippukunnossa todellakaan kun lähdin synnyttämään, mutta hyvin jaksoin sen 9-tuntisen mitä sitä kesti ( ja oli vielä yksi "harjoituspäivä" takana, 12 tunnin kovia supistuksia lapsivesien menon jälkeen -> ei vaikutusta, synnytys lähti käyntiin vasta seur. päivänä todenteolla ) Terve tyttö syntyi rv 38+5. Pienikokoisena tosin, mutta 9 pojon tyttö oli.
Öö, mitäköhän mahdoit vielä kysyä.. mutta summa summarum, kaikki meni hyvin ja pikkusiskoa -tai veljeä ollaan mietitty jo tuolle ihanalle tytölle. Aika kun tulee pikkuhiljaa vastaan, joulukuussa mittariin rävähtää jo 37 v... Jos toinen tärppää näin helposti kuin ensimmäinen, niin ei tarvii kauan yritellä. Toisaalta taas emme välttämättä saa koskaan toista lasta, sitä ei koskaan tiedä.....
mutta toki on eri asia saada eka vauva kolme- kuin parikymppisenä. Itselleni tämä oli ainoa mahdollinen ikä saada vauva - opiskelin kauan ja ura oli vasta kunnolla lähtenyt käyntiin, ja ylipäätään olin pitkän ja omalla tavalla huolettoman opiskeluajankin vuoksi ehkä täysi kakara joskus 25-vuotiaana.
Ajatus lapsesta kypsyi pikkuhiljaa, ja kaipa se kolmenkympin kriisi viimeistään räjäytti potin ja todenteolla aloimme pohtia haluammeko koskaan lapsia. Koska en pystynyt sanomaan varmuudella, etten ikinä koskaan milloinkaan halua lasta, totesin että ehkä se sitten tarkoittaa, että minä haluan lapsen, haluan äidiksi - uskalsin tunnustaa sen itselleni, vaikka koko elämäni olin ajatellut jotenkin, että vauvat ja äitiys ja sellaiset asiat eivät liity minuun, ne ovat muiden ihmisten elämää. Ja kun päätös oli tehty, se sitten iski, vauvakuume. Mulle!! Enpä olisi uskonut. Koska olen aina ollut "projekti-ihminen", tuli vauvan tekemisestäkin projekti (tätä moni varmaan kritisoi). Ovistikkuihin meni omaisuus rahaa, vaikka yhtälailla se vauva olisi tullut ilmankin niitä jne. Mutta lopulta oli plussa myös raskaustestissä ja se oli ihan huima tunne.
Pelkäsin koko raskauden, että jokin menee pieleen. Siinä mielessä uskon että vähän vanhempana on rankempaa, kun ei ole niin huoleton. Tieto lisää tuskaa, kaikessa. Se on mielestäni vanhemmalla iällä äidiksi tulossa oleellista: toisaalta on todennäköisemmin ns. hyvä äiti, kun juoksut on juostu ja jaksaa keskittyä lapseen eri tavalla kuin nuoruuttaan elävä parikymppinen, mutta toisaalta myös elämä on jo aika urautunutta ja tietoa on elämän eri osa-alueilta enemmän, joten voi olla vaikeampi sovittaa vauva siihen "valmiiseen" elämään ja ainakin omalta osaltani suht laaja tietomäärä niin lääketieteestä, psykologiasta yms. tekee aika vainoharhaiseksi. Ignorance is bliss..
Mutta kaikkiaan haluan vaan sanoa, että anna mennä. Itselläni se ratkaisi, kun en pystynyt myöskään tekemään päätöstä olla tahallisesti lapseton loppuikäni. Enkä ole katunut, tämä on mahtavaa!!
on se haitta, että jos lasta ei tulekaan, esim. adoptioprosessin aloittamisen kanssa tulee kiire eikä kunnalliset hedelmöityshoidota korvataan vain johonkin määrättyyn ikään saakka :(
Mjoo mä olenkin jo ennakoivasti miettinyt, että pitäisi varmaan ilmoittautua adoptiojonoon. Kun siinähän pitää ymmärtääkseni jonottaa vuosi että pääsee edes käynnistämään prosessin virallisesti? Ja sitten useampi vuosi odottaa lasta. Joten jos aloittaa sen nyt, samalla kun alkaa yrittää luomulasta, niin varmaan sitten kun adoptiolapseen on mahdollisuus, onkin jo aivan kypsänä luomun yrittelyyn ellei ole tärpännyt. :D
...koko elämäni olin ajatellut jotenkin, että vauvat ja äitiys ja sellaiset asiat eivät liity minuun, ne ovat muiden ihmisten elämää. Ja kun päätös oli tehty, se sitten iski, vauvakuume. Mulle!! Enpä olisi uskonut. Koska olen aina ollut "projekti-ihminen", tuli vauvan tekemisestäkin projekti (tätä moni varmaan kritisoi).
Kuulostat ihan minulta! Alkoi vatsaa kääntää (hyvällä tavalla) kun luin kirjoituksesi. :)
Sinä ap et ole vanha ensisynnyttäjä!
No eihän sitä nyt vielä voi sanoa, kun en ole raskaanakaan!
Kuinka kauan yrititte ennen kuin tulit raskaaksi?
Minä synnytin esikoiseni täytettyäni 36-vuotta. Syynä lähinnä se, että aiemmat suhteet eivät tuntuneet oikealta perheen perustamista silmällä pitäen, ja sitten löytyikin oikealta tuntuva mies useamman sinkkuvuoden jälkeen. Ei kun tuumasta toimeen.
Niin, en ollut valmistautunut siihen, että raskaus alkaisi nopeasti, sillä olin syönyt n. 15 vuotta e-pillereitä. Oltiin sitten muutama kuukausi kumeilla, ja kun päätettiin lopettaa ehkäisy, olin raskaana ekasta kierrosta.
Raskausaika sujui hienosti, en kärsinyt mistään vaivoista enkä tarvinnut sairaslomaa tms. Synnytin alateitse potran yli 4 kg pojan 40+2 viikolla, poika sai 10 pistettä ja synnytys sujui tosi hyvin, en tullut kipeäksi siitäkään. En siis tarvinnut särkylääkkeitä eikä tullut mitään vaivoja. Koko raskaudesta ei tullut edes ainoaakaan raskausarpea. Imetin 13 kk. Äitiys on ollut mukavaa, ja isän ja lapsen suhde on tosi läheinen. Kun molemmilla on jo ikää, sitä asettaa automaattisesti lapsen etusijalle, kun ei enää oikein kodin ulkopuolinen elämä jaksa kiinnostaa työssäkäynnin lisäksi.
Nyt odotan toista, 32 vkoa täynnä, ja ikää tulee olemaan juuri ja juuri 38 kun tämä syntyy. Tämä raskaus alkoi siinä mielessä hitaammin, että tulin raskaaksi vasta toisesta kierrosta. (Ikärasitetta... heh...) Raskaus on sujunut hyvin, pieniä liitoskipuja välillä, mutta ei muuta. Hyvillä mielin mennään!
Luota itseesi, hyvin se synnytys sujuu mitä todennäköisimmin, ja se on parasta, kun isä odottaa lasta oikeasti ja osallistuu!!