Lue keskustelun säännöt.
Opettakaa lapsenne käyttäytymään!!!
14.02.2007 |
Inhoan, kun kylässä olevat lapset näykkivät pöydässä tarjottavia ja sanovat " yäk, emmä tykkää, pahaa" tms. Jos ei pidä jostain, voi vain olla sitten syömättä. Eräskin sukulaispoika ei suostu syömään yhtään mitään. Ei suolaista eikä makeaa. Kotona hän syö kuulemma perunalastuja! Mutta äiti ei mitenkään ojenna poikaa, vaikka hän käyttäytyy pöydässä kuin possu (hän on jo 6-vuotias).
Lastenkutsuilla, kun pöytä notkuu herkkuja, pitää kuitenkin keksiä jostain valittamista. " Hyiii, emmä tykkää salmiakista!"
Omille lapsilleni olen opettanut, ettei emännälle koskaan sanota mitään negatiivista tarjoiluista, vaikka ei yhtään maistuisi. He jättävät fiksusti lautaselle tekemättä asiasta numeroa, tai toteavat, että halusivat vain hiukan maistaa.
Kommentit (19)
Lapset arvostelevat ruokaa ja vanhemmat korkeintaan vaimeasti nolostellen sanovat että ei saa noin sanoa.
Meillä lapset on tiukasti kasvatettu niin että ruuasta ei sanota yäk eikä sanota jos ei pidetä. Ei ole pakko tykätä kaikesta, mutta sanoa ei saa jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. Ja kaikkea täytyy maistaa. Ja yllättävän hyvin ovat oppineet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitäpaitsi, mitäs tuputtaa... Ja täti loukkaantuu.
Jos lapselta kysyy, haluatko pullaa, kakkua, keksejä, hän vastaa aina " joo" , vaikka oikeasti ei niistä pidä. Minä sanon siinä vieressä että ei lapsi syö sellaisia, mutta minua ei kuunnella, vaan lapsen eteen lykätään herkkulautanen. No, se menee sitten roskiin.
Muualla teemme aina niin, että minä annan lapselle pöydästä jotain sellaista, mitä tiedän hänen syövän, ja jos hän haluaa jotain muuta, saa maistaa ensin ihan pienen palan esim. minulta. Mutta tämän tädin luona ollaan yritetty menetellä niin, tuloksetta. Eikä viitsitä alkaa vanhan ihmisen kanssa tappelemaankaan.
kivoja vieraita riitti mutta muutamat seikat pistivät pahoin silmään... 5 ja 6 vuotiaat pojat, ottivat pöydästä jokaista sorttia, mitään eivät syöneet taikka juoneet loppuun. pöydälle jäi dominokeksejä joista oli vain sisus imetty yms. ja ikävintä oli kun pojat kävivät pöydässä vaikka miten monta kertaa, aina sama homma, mitään ei syöty loppuun. Äiti istui itse pöydässä ja oikein tuputti että maistatko tota ja tätä, ei kuitenkaan ees syöny poikiensa jämia. pakko oli lopulta sanoa pojille että jospa syöt ne entiset keksit ensin KOKONAAN loppuun ennenkuin otat uutta, äiti katsahti minuun jokseenkin pahasti... ihan uskomatonta käytöstä, eivät tule toiste meille juhliin.
että en minäkään suinkaan kehota ottamaan isoa palaa jotakin ja jättämään sitten. Mutta jos joku maistuukin yllättävän väkevältä lapsen suussa ja muut ihmettelevät tai tyrkyttävät lisää, on ihan kohteliasta sanoa, että halusi vain maistaa. Eikä siitä sen enempää.
Jo kaksivuotias osaa kohteliaisuusfraaseja, jos ne on hänelle opetettu. Meillä ei saa maitoa, jos ei sitä kauniisti PYYDÄ. Ja kiitos ja ole hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...ja ne ovatkin jo kauan olleet jokapäiväisessä käytössä. Päiväkodissakin on kehuttu, miten kohtelias lapsemme on.
Mutta niin taitava hän ei sentään ole, että söisi väkevää raparperipiirasta josta ei yhtään tykkää (ja jota ei edes halunnut), sanoen " Mmm, erittäin hyvää" , ja keksisi sitten jonkun diplomaattisen tekosyyn miksi ei kuitenkaan halua enempää tätä " hyvää" piirasta.
Vierailija:
Jo kaksivuotias osaa kohteliaisuusfraaseja, jos ne on hänelle opetettu. Meillä ei saa maitoa, jos ei sitä kauniisti PYYDÄ. Ja kiitos ja ole hyvä.
meillä ainakin on käynyt jopa 6-vuotiaita jotka saavat sanoa etteivät tykkää jostain. Ehkä vanhempiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos ei tykkää niin sitten ei tykkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Eräskin sukulaispoika ei suostu syömään yhtään mitään. Ei suolaista eikä makeaa.
On se kyllä kumma, että niitä yleensäkin pitää tuputtaa.
Mutta asiaan - ei kai kukaan 2.5 vuotias osaa vielä teeskennellä? Ei ainakaan meidän. Teeskentelyähän se on ja harjoittelemalla oppii eli jos 2.5 sanoo kovaan ääneen tädillä, että pahaa pullaa niin kai äiti sitten ojentaa, että ei noin kuulu sanoa.
Käytöstavat kunniaan, mutta toisaalta itse en kyllä loukkaannu jos joku sanoo ettei tykkää jostain tarjoomuksestani - en itsekään todellakaan pidä kaikesta eikä minun mielestäni ole pakko syödä yhtään mitään jos ei maistu. Vaikka tietenkään sitä ei kuulu huudella ääneen vaan jättää tyynesti ja hiljaa syömättä.
Syöminen on mielestäni sellainen asia että sitä ei ole koskaan pakko tehdä missään jos ei nyt ihan aliravitsemus ole uhkaamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. synttäreillä tai jos on kavereita kylässä. Ihan ok ruoka tai muu saa helposti kommentin " yäk" kun 5-vuotiaan pitää näyttää kavereilleen että osaa ja uskaltaa. Ja kaverit tekevät samaa, eivät tosin meillä kyläillessään mutta vastavuoroisesti sitten omissa kodeissaan.
Toki nämä lapset osaavat fraasit ja kohteliaisuudet, kiitokset ja olehyvät, kyse ei ole siitä. Päiväkodissakin on kehuttu jo 3-vuotiaasta saakka " hyviä pöytätapoja" ja muuta. Oikeastaan olen tosi harvoin kuullut poikani tai hänen ystäviensä sanovan etteivät tykkää jostakin ruuasta, sillä useimmiten vastauksena epämieluisaan syötävään on " juuri nyt minulle ei oikein maistu" .
Olen myös huomannut että hämmentävissä tilanteissa ylireagointi " yökkäilyineen" tulee helpommin esille. Vaikkapa juuri silloin kun se joku harvoin tavattu isotäti tyrkyttää kitkerää puolukkapiirakkaa tai karvaita dominokeksejä. Ja milläpä lasta hämmentää entisestään kuin isotädin saarnalla siitä kuinka hänen lapsuudessaan sai olla iloinen jos sai edes niitä puolukoita tai pienen voinokareen leivänsyrjään... Plus että vanhemmat alkavat uhota siinä sivussa. Sitä on alle kouluikäinen melko tiukoilla, ja tuskin sillä saadaan toivottua tulosta.
t.eräs joka pääsääntöisesti voi luottaa lapsensa käytökseen
Vierailija:
On se kyllä kumma, että niitä yleensäkin pitää tuputtaa.Mutta asiaan - ei kai kukaan 2.5 vuotias osaa vielä teeskennellä? Ei ainakaan meidän. Teeskentelyähän se on ja harjoittelemalla oppii eli jos 2.5 sanoo kovaan ääneen tädillä, että pahaa pullaa niin kai äiti sitten ojentaa, että ei noin kuulu sanoa.
Käytöstavat kunniaan, mutta toisaalta itse en kyllä loukkaannu jos joku sanoo ettei tykkää jostain tarjoomuksestani - en itsekään todellakaan pidä kaikesta eikä minun mielestäni ole pakko syödä yhtään mitään jos ei maistu. Vaikka tietenkään sitä ei kuulu huudella ääneen vaan jättää tyynesti ja hiljaa syömättä.
Syöminen on mielestäni sellainen asia että sitä ei ole koskaan pakko tehdä missään jos ei nyt ihan aliravitsemus ole uhkaamassa.
En mä näe mitään pahaa myöskään jos ottaa pöydästä ja jättää syömättä jos ei tykkää. Tai jos jättää vaan ottamatta.
Ja meillä on ainakin nyt 3v:llä sellainen mulle-ei-kelpaa-mikään-vaihe menossa, että saattaa kylässä kovaan ääneen ekana sanoa, että ei noi kelpaa mulle...
No joo, ehkä se 6v on vähän eri juttu ja kyllähän niitä tapoja pitää olla, mutta liika jäykkyys on sekin aika kurjaa. Meillä suvussa on sellaista, että tapaamista tärkeämpää on kohteliaisuus ja tavat. Vihaan sitä teennäisyyttä sen verran, että ihan tarkoituksella opetan lapsiani vähän rennommiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat lapset jos ei halua syödä niin ei syö, saa jättää. Saa kieltäytyä.
Onhan se ikävää jos joku sanoo pahaa; mutta meillä lapsi monesti sanoo ensin pahaa ja kun rohkenee maistaan se uppoaa jo hyvin. Joskus se outo ruoka tai maku saattaa vähän jännittää lasta. Mitä sitten?
Vanhempien oma makuelämyksien tarjoaminenkin on ratkasevaa monesti. Jos lapsi syö kotona herkkuna just vaikka sipsejä niin onhan se ehkä iso juttu maiskuttaa jotain muuta. Lapsi ei ole vaan tottunut, ei se tee ruuasta pahaa. Jos lapsi olisi viikonlopun teillä syömässä ruokaasi niin tottuisi ruokiisi ja söisi niitä.
Olen kyllä tosin sitä mieltä että lasta kannattaa opettaa ettei ruokaa sinänsä haukuta pahaksi. Sitä ei sitten syö. Tai voidaan jopa enempi keskustella miksi ruoka on pahaa lapsesta: onko se omituista kun ei ole kotona tehty semmosta?
Ei tosin otakaan pullaa, vaan sanoo ei kiitos kun tarjotaan. Jos ja kun anoppi lykkää sitä siitä huolimatta lapsen lautaselle, hän haukkaa, koska kotona ja tarhassa on opetettu että kaikkea pitää maistaa. Sitten hän sanoo kauniisti että " en välitä pullasta/pulla ei maistu minulle" - ja saa anopin tai miehen siskon haukut päällensä, kun on mennyt haukkaamaan pullasta ja nyt se täytyy heittää roskiin =( Tekisi mieli tirvaista, tähän asti olen tyytynyt vaan huomauttamaan, että lapsi sanoi ei kiitos alunperinkin, mutta annoitte hänen eteensä silti pullan.
Lapsemme syö vaikka mitä: fetajuustoa, tonnikalaa, oliiveja, katkarapuja, munakoisoa, papuja, paprikaa, salaattia, kaikenlaista ruokaa, näkkäriä, sämpylää, ruisleipää, jogurttia... ainoa mistä ei tykkää on pullat, kuivakakut, täytekakut ja keksit. Jotain Muumikeksejä syö joskus, mutta täytekekseistä ei pidä. En todellakaan pidä häntä nirsona. Eikä mielestäni ole lainkaan tärkeää opettaa lasta syömään pullaa!
Kuka tässä onkaan huonokäytöksinen, anoppi ja miehen sisko jotka antavat lapseni " ei kiitos, en välitä nyt pullasta" - sanomisesta huolimatta hänelle pullan eteen (ja sen jälkeen haukkuvat), vai minun 3-vuotias lapseni?
lapsi huusi isolla äänellä, että TÄÄ LIHA ON SITKEETÄ, EN SYÖ JA YÖK!
Kaikki vain hörähtivät nauramaan. No sukulaislapsestahan oli kyse. Mutta sääliksi kävi sitä joka ruoan oli tehnyt!
Totta kai hän haukkaa, koska hänelle on opetettu, että kaikkea lautasella olevaa on maistettava, eikä voi sanoa ettei maistu jos ei ole edes kokeillut.
Lapselle tulee haukkumisesta paha mieli. Viime viikonloppunakin juuri ennen nukkumaanmenoa (hän oli jo sängyssään) 3-vuotiaani pyysi minut luokseen nyyhkyttäen. Kysyin, mikä hätänä, ja hän sanoi että " onko mumma nyt mulle kamalan suuttunut kun piti heittää pulla roskiin?" . Oli siis miettinyt isoäidin syyllistäviä sanoja koko illan pienessä mielessään =(
Seuraavalla kerralla tungen pullanjämät anopin suuhun ja käsken olla hiljaa.
Vierailija:
Ei tosin otakaan pullaa, vaan sanoo ei kiitos kun tarjotaan. Jos ja kun anoppi lykkää sitä siitä huolimatta lapsen lautaselle, hän haukkaa, koska kotona ja tarhassa on opetettu että kaikkea pitää maistaa. Sitten hän sanoo kauniisti että " en välitä pullasta/pulla ei maistu minulle" - ja saa anopin tai miehen siskon haukut päällensä, kun on mennyt haukkaamaan pullasta ja nyt se täytyy heittää roskiin =( Tekisi mieli tirvaista, tähän asti olen tyytynyt vaan huomauttamaan, että lapsi sanoi ei kiitos alunperinkin, mutta annoitte hänen eteensä silti pullan.
Lapsemme syö vaikka mitä: fetajuustoa, tonnikalaa, oliiveja, katkarapuja, munakoisoa, papuja, paprikaa, salaattia, kaikenlaista ruokaa, näkkäriä, sämpylää, ruisleipää, jogurttia... ainoa mistä ei tykkää on pullat, kuivakakut, täytekakut ja keksit. Jotain Muumikeksejä syö joskus, mutta täytekekseistä ei pidä. En todellakaan pidä häntä nirsona. Eikä mielestäni ole lainkaan tärkeää opettaa lasta syömään pullaa!
Kuka tässä onkaan huonokäytöksinen, anoppi ja miehen sisko jotka antavat lapseni " ei kiitos, en välitä nyt pullasta" - sanomisesta huolimatta hänelle pullan eteen (ja sen jälkeen haukkuvat), vai minun 3-vuotias lapseni?
Ärsyttää suunnattomasti nurisevat lapset, jotka kehtaa haukkua toisen vaivalla leipomia leivonnaisia pahoiksi!! Mä en kyllä ymmärrä totakaan että lapset saa ottaa pöydästä mitä vaan, maistaa hiukan ja sitte jättää lautaselle.
Jos mietityttää tykkääkö jostain pullasta, pyydetään vaikka äidin pullasta siivu ja maistetaan, ettei koko pulla mene roskiin yhden pienen haukkasun tähden.