Lue keskustelun säännöt.
Pakotan lapseni harrastamaan.
22.03.2010 |
Tuli taas jatkamisilmoituslappunen musiikkiopistolta, ja siitä tuo lapsi on joka vuosi saanut kimmokkeen, että "hän ei kyllä tahdo jatkaa..." Paskat ja marjat sanon minä.
Jätkä tahtois vaan maata sohvalla ja pelata pleikkaa pullaa syöden. Tuleepahan jotain ryhtiä päivään, kun iltapäivällä kävelee soittotunnille ja takaisin. Ja aina se sinne kuitenkin on mennyt, eli ei ole lintsannut tms.
Kommentit (24)
Toisakseen lapsella on mukavia opettajia. Ainoa syy on laiskuus ja mukavuudenhalu, miksi hän tahtoisi lopettaa.
Ja, mä olen itsekin käynyt musiikkiopiston, välillä on vanhemmat hieman potkineet ja pakottaneet. Minulle siitä taas on ollut aikuisena ajatellen paljon iloa, että osaan soittaa.
T. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja nimenomaan pianoa soittamaan. Jätin homman sitten yläasteella ja nyt aikuisempana kaduttaa. Tosin hommassa ei silloin enää ollut sellaista hohtoa ja ärsytti kaikki Thompsonin ja Aaronin pianokoulut menuetteineen.
Olen harkinnut myös oman tyttöni laittamista tunneille jossain välissä (likka täyttää kesällä 4), mutta en laittaisi musiikkiopistoon. Tiedän, että tällä paikkakunnalla on eräs ihana opettaja, joka opettaa lapsille oikeasti sitä mitä tykkäävät soittaa. Mielenkiintokin pysyy varmasti paremmin kun kavereille voi pimputtaa jotain oikeasti kivaa kappaletta eikä mitään ärsyttävää Mozarttia.
urheiluharrastuksen, harrastaa aika paljon urheilua muutenkin, n. 4 krt/vk. välillä ei mene joka teeneihin. Toinen urheiluharrastus mieluisampi kuin toinen ja välillä purnaa, että haluaa lopettaa, mutta tulee ihan tyytyväisenä pois. Tämän harrastuksen kertoja olemme vähäntäneet 1 krt vk ja poika on han tyytyväinen.
Jos ei harrastais liikuntaa, lukis vaan Aku Ankkoja,pelais ja katsois tv. Toistaiseksi näin hyvä.
Olisi pitemmälle hyötyä, ihan terveyden kannalta.
Minun vanhempani pakottivat minut soittotunneille musiikkiopistoon. Soitin pianoa ysiluokan loppuun asti, ja voi sitä ilon päivää kun sain lopettaa. Tai itse asiassa lähinnä viimeinen soittovuosi oli kun tiesin soittotuntien loppuvan. Sanoin tämän opettajallekin, jolloin hän tokaisi "no sittenhän me emme tavoittelekaan 3/3-suoritusta, vaan soitetaan jotain Kivaa". Sitten hän opetti minut säestämään, soittamaan jazzia, ja kaikkea muuta oikeasti kivaa. Teoriat ja asteikot heitimme syrjään, ja oikeasti nautimme soitosta ilman äklöjä klassisia kappaleita.
Olen ikuisesti kiitollinen tälle viimeiselle opettajalleni. Hänen ansiostaan tajusin, että soitosta voi oikeasti nauttiakin.
Oma lapseni on nyt 8-vuotias ja käy pianotunneilla. Hänen musiikkiopistossa on kahdenlaisia oppilaita: tavoitehakuisia ja harrastajia. Lapseni kuuluu jälkimmäisiin, jolloin ei tarvitse tavoitella mitään suorituksia. Ja jos lapsi haluaisi lopettaa, niin ensin vaihtaisimme opettajaa. Jos se ei auttaisi innostamaan lasta soittamiseen, niin sitten saisi lopettaa. Opettaja on kuitenkin se, jonka käsissä on täysin lapsen kiinnostus soittoa kohtaan. Ikävä opettaja tappaa lapsen soittoinnon tosi tehokkaasti.
Kaikesta huolimatta olisin toivonut että minut olisi mielummin ohjattu jonkun urheiluharrastuksen pariin. Erityisesti joku kaksinpeli olisi sellainen, jonka harrastamista voisi jatkaa aikuisikään asti. Itse en ainakaan tunne ketään, joka soittaisi pianoa vielä aikuisenakin. Mutta urheilijoita tiedän moniakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
soittavat pianoa, ja pari poikkihuilun soittajaa myös.
Itsekin tykkäisin soittaa...
Ja nimenomaan pianoa soittamaan. Jätin homman sitten yläasteella ja nyt aikuisempana kaduttaa. Tosin hommassa ei silloin enää ollut sellaista hohtoa ja ärsytti kaikki Thompsonin ja Aaronin pianokoulut menuetteineen.
tutulta kuulostaa myös mun kohdalla oli näin.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
alakouluikäisenä pitää löytää se oma "laji" liikunnassa tai jotain muuta vastapainoa koulutyölle.
Meillä siis saa valita harrastuksen/harrastuksia, mutta sitä on harrastettava vähintää puoli vuotta.
kun saavat harrastaa. Minä olin katkera vanhemmilleni kun en saanut harrastaa mitään..
Tulevaisuudessa pikku poikani saa kyllä valita ja kokeilla erilaisia harrastuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äiti,joka kertoi mulle, että hänen lapsensa saa tai pitää harrastaa ,vaikka mitä kun hänei saanut.Ehkempä se oikin hyvä kun kannusttetiin .Nyt an kuuluisa ja suosittu artisti.
Ja nimenomaan pianoa soittamaan. Jätin homman sitten yläasteella ja nyt aikuisempana kaduttaa. Tosin hommassa ei silloin enää ollut sellaista hohtoa ja ärsytti kaikki Thompsonin ja Aaronin pianokoulut menuetteineen. Olen harkinnut myös oman tyttöni laittamista tunneille jossain välissä (likka täyttää kesällä 4), mutta en laittaisi musiikkiopistoon. Tiedän, että tällä paikkakunnalla on eräs ihana opettaja, joka opettaa lapsille oikeasti sitä mitä tykkäävät soittaa. Mielenkiintokin pysyy varmasti paremmin kun kavereille voi pimputtaa jotain oikeasti kivaa kappaletta eikä mitään ärsyttävää Mozarttia.
Ärsyttävää Mozartia? Sinä et sitten tajua musiikista mitään. Toki ketään lasta ei pitäisi pakottaa mihinkään harrastukseen, josta eivät tykkää. Voivat tykätä jostain muusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on lapsena pakotettu soittamaan pianoa. No kukaan heistä ei aikuisena soita pianoa...Oliko siitä mitään hyötyä sitten, en tiedä. Kovin tuntuvat olevan katkeria tuosta, mieluummin olisivat harrastaneet jotain muuta.
Itse tosin en päässyt pianotunneille, kun vanhempani eivät halunneet pianoa hankkia. Minua kiinnosti kovasti pianon soitto lapsena ja kiinnostaa vieläkin. Ehkä aloitan pianonsoiton jommankumman lapseni kanssa, tai sitten en. Heitä en pakota harrastamaan, mutta kannustan kylläkin, mitä he nyt sitten haluavatkaan harrastaa (kohtuuden rajoissa kuitenkin).
toisinaa, mutta toisinaan taas marinan kanssa. Kun on lapsi joka valittaa kuitenkin lähes koko ajan, niin valittakoon sitten välillä soittotunneista. Muuten se valittaisi kotona kun ei saa pelata pleikalla. Parempi näin.
Niin, ja itse olen soittanut pianoa ja on siitä ainakin se hyöty että pystyy omia lapsia nyt säestämään;). Soittohetket on meidän yhteinen juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aluksi minäkin tykkäsin. Kävin yksityistunneilla, ja soitto oli "leikinomaista" pieni kun olin.
Sitten myöhemmin eräässä pohjois-satakuntalaisessa musiikkikoulussa innostukseni tapettiin. Äiti ja isä eivät tätä ymmärtäneet vaan vasta kun en harjoitellut tarpeeksi ja putosin karsintaryhmästä sain jättää soittamisen.
Opettajani musiikkikoulussa oli virolainen nainen joka oli enemmän kiinnostunut siitä miten kyynärpääni liikkuu ja käteni "tanssii" kun siitä mitä olisi kiva soittaa. Kaikilla oli tähtäimenään tutkinto... Minä olisin halunnut opetella juuri vapaata säestystä ja kevyempää musiikkia, jazzista puhumattakaan, kuten edellä kirjottanut kommentoja.
Meistä piti kaikista tulla taiteilijoita. Minä vihasin sitä. Olisin halunnut soittaa pelimannimeiningillä.
Ja nimenomaan pianoa soittamaan. Jätin homman sitten yläasteella ja nyt aikuisempana kaduttaa. Tosin hommassa ei silloin enää ollut sellaista hohtoa ja ärsytti kaikki Thompsonin ja Aaronin pianokoulut menuetteineen. Olen harkinnut myös oman tyttöni laittamista tunneille jossain välissä (likka täyttää kesällä 4), mutta en laittaisi musiikkiopistoon. Tiedän, että tällä paikkakunnalla on eräs ihana opettaja, joka opettaa lapsille oikeasti sitä mitä tykkäävät soittaa. Mielenkiintokin pysyy varmasti paremmin kun kavereille voi pimputtaa jotain oikeasti kivaa kappaletta eikä mitään ärsyttävää Mozarttia.
Ärsyttävää Mozartia? Sinä et sitten tajua musiikista mitään. Toki ketään lasta ei pitäisi pakottaa mihinkään harrastukseen, josta eivät tykkää. Voivat tykätä jostain muusta.
Kaikesta mammat täällä kimpaantuu! Kerroin nimenomaan siitä, miltä tenavana minusta tuntui soittaa Mozarttia, Beethoovenia, menuetteja ynnä muuta vähemmän valtavirtaa kiinnostavaa. Olisihan se ollut paljon hienompaa osata jotain lempiartistien kappaleita tai muita sen ikäisten parissa suosittuja biisejä.
Ja mitä sinä tiedät musiikkimaustani? Tykkään myös klassisesta, vaikkei Mozart niinkään hetkauta. Enemmän pidänkin Griegistä.
"että äiti pakotti soittotunneille soittamaan rumpuja ja rokkia, aivan perseestä, olisin tahtonut soittaa viululla Sibeliusta"
Teki niin tai näin, niin 10-vuotias lapsi valittaa varmasti, ja aikuisena jokainen on saanut trauman tehdyistä tai tekemättömistä asioista.
Ap ev
He ovat kertoneet suoraan ,että heidän lapsensa ,täytyy ottaa musiikki ammatikseen ,missään ei pääse helpommalla ,on pitkät lomat ,sun muut edut.eihän siihen lahjoja tarvita vain työtä .
patisti mut pianotunneille. kävin pimputtamassa luukion aluvuosiin saakka lähinnä velvollisuudentunnosta. Lauluutunneille ilmottauduin lukioikäisenä ihan itse.
Konservatorion meininki on tosiaan kamalan ammattitavotteista. En ikinä nauttinut itse soittotunneista (+teoriasta), mutta näiden tuntien ohessa opettelin itsekseni vapaan säestyksen ja nykyään olen maestro siinä. Tästä on myös hyötyä valtavasti työssäni. Soitan työssäni päivittäin. Jos mua ei olis kotoa paristettu, olisin nyt toooosi katkera...
Omat lapseni laitoin kans konservatorioon. Isompi soitti 5 v harmonikkaa ja lopetti, ku teoria oli sill liian rankkaa. Nuorempi soittaa kitaraa ja uskon, että löytää sieltä vielä itsensä: )Oma kokemus, et konsan opinnot tähtää liika ammattilaisuuteen, mut muuten tosi hyväntasoista opetusta!
Ja vain sitä mitä lapsi haluaa? Lapsi haluaa sitä, mikä on tuttua ja turvallista - musiikkikasvatuksen tarkoitus on myös yleissivistää.
Olen harkinnut myös oman tyttöni laittamista tunneille jossain välissä (likka täyttää kesällä 4), mutta en laittaisi musiikkiopistoon. Tiedän, että tällä paikkakunnalla on eräs ihana opettaja, joka opettaa lapsille oikeasti sitä mitä tykkäävät soittaa. Mielenkiintokin pysyy varmasti paremmin kun kavereille voi pimputtaa jotain oikeasti kivaa kappaletta eikä mitään ärsyttävää Mozarttia.
Minulla oli samanlaiset vanhemmat. Nimenomaan musiikkiopisto oli kyseessä, ja vanhemmat ajattelivat, että ainahan tuo tyttö vähän pullikoi, mutta kuitenkin menee aina tunneille kiltisti.
Todellisuudessa olisin halunnut kokeilla erilaisia urheilulajeja, hengailla kavereiden kanssa tai vaikka kokeilla sähkökitaran soittoa viulunvingutuksen sijaan. Soitin kuitenkin, kun se vanhempien mielestä oli niin tärkeää, ja olin niin pienestä soittanut että olin ikäisekseni hyvä. Ja kun olin aina soittanut, niin ajattelin, että kyllä tämä varmaan sitten on minun juttuni, enkä varmaan osaisi olla ilmankaan.
Näin jälkikäteen olen ajatellut, että voi helvetti miten tyhmä harrastus. Mitään hyötyä ei ole aikuisena siitä, että on merkittävän osan vapaa-ajastaan laittanut johonkin sellon tai pianon soittoon. Harvassa on ne kerrat, jolloin tavallisessa aikuisen arjessa pitää vaikkapa säestää yhteislaulua. Sen sijaan soittamisessa oppii paljon ryhmäkateudesta, kilpailusta, esiintymisjännityksestä, opettajan vallasta omaan itsetuntoon jne. Soitonopettajat ovat usein psykologisia monstereita, jotka eivät todellakaan tue lapsen psyykkistä kehitystä vaan jopa haittaavat sitä.
Että mitä, jos antaisit lapsen itse valita harrastuksensa?