Sinä joka "lihoit" raskausaikana noin +20kg?
Milloin palauduit omiin mittoihisi? Siis kauanko meni että sait nuo kilot pois? Vai saitko niitä pois? Kysymys on meikäläisellä aika ajankohtainen ;)
Kommentit (35)
Omissa mitoissa ja vähän timmimmässäkin kunnossa olin, kun lapsi oli 6kk.
Toisesta tuli +20kg. Lapsi kohta 3v ja vasta nyt olen jaksanut alkaa tekemään asialle tosissani jotain. Vielä 10kg pudotettavaa.
Minulla kilot eivät ole lähteneet itsestään, vaan kovalla työllä. Toisen jälkeen meni näin kauan, että jaksan ja ehdin asialle jotain tekemään.
Joka lähti pois itsestään :) ensimmäisen 6 kk:n aikana.
Seuraavista kahdesta lihoin sitten vähemmän, mutta kilot olivat sitten tiukemmassa.
Oletan 3. ensimmäisen raskauden "lihomisen" syyksi sen, että lähtöpainoni oli melko alhainen (ts. BMI matala) ja selkeästi minulla imetys kuluttaa aika reilusti painoa :).
Oho! Olettepa hyvin palautunut! Todella toivon että saan itse kans yhtä nopeasti kilot pois kuin te :)
jotka lähti siinä ekan puolen vuoden aikana. ekan 4kk aikana laihduin niin että näytin jo samalta ja mahtui vanhat vaatteet päälle.
nyt olne raskaana, vajaa viikko la:han ja painoa tullut 18 tai 19 kg. pelottaa et jos ne ei nyt lähdekään niin nopeasti. ja tosiaan kun tuosta ekasta en tehnyt mitään niiden eteen, lähti kait imettämällä. toivotaan et lähtee nytki, vaikka aion kyllä muutenki alkaa liikkumaan heti ku pystyn...
paino ei kauheasti noussut raskausaikana, mutta sitten imetysaikana senkin edestä, varmaan 15 kiloa lisää, eikä ne sitten lähtenyt. Mistä mahtaa johtua.
Itsellä tekee tiukkaa. Vauvan sain helmikuun alussa..lähtöpaino siis oli 56kg ja laitoksella viimeisillään painoin 81,9kg! Synnytyksen jälkeen painoa oli 74kg ja puolessatoista kuukaudessa tuosta pudonnut vain kaksi kiloa -__-
Jälkitarkastus on piakkoin ja sen jälkeen alan vaikka zumbaamaan että saan tiputettua loput pois. Omat vaatteet siis ei mene vieläkään päälle. Lantiokin leveämpi joten sain sanoa hyvästit omille farkuilleni ellen sitten kapene joskus vielä entisiin mittoihin. 16kg on paljon mitä tulisi pudottaa ja en usko tuohon "imetys laihduttaa" asiaan ainakaan omalla kohdallani. Ihan rinnat kipeänä jopa lypsän tyhjäksi imetyksien jälkeen ja ei tuo ainakaan minua ole laihduttanut grammaakaan. Pari kiloa lähtenyt siitä kun käyn vauvan kanssa pitkiä vaunu lenkkejä joka päivä.
tullut vähintään se 20kg. Esikoisen jälkeen kilot karisivat itsestään puolessa vuodessa. Toisen jälkeen vähensin syömistä huomattavasti imetyksen loputtua, ja kilot lähtivät melko äkkiä. Nyt kolmannen jälkeen, kun ikääkin on 10 vuotta enemmän, paino ei enää lähdekään pelkällä ajatuksen voimalla. Olen äskettäin lopettanut imetyksen, ja nyt on dieetti aluillaan, ja tosiaan saa jumpatakin, että saisi entiseen kuosiin itsensä. Mutta en luovuta!
ekassa raskaudessa lähtöpaino oli sellaiset 63 kiloa. "Laihduin" raskauden aikana jonkin verran ja loppupaino oli 69 kiloa. Meni aika kauan, että pääsin sellaiseen 54 kiloon.
Tokassa raskaudessa lähtöpaino oli 60 kiloa ja loppupaino 78 kiloa. Tämän raskauden jälkeen imetin ahkerasti ja olin jo parin kk:n jälkeen painossa 54-56 kiloa.
Kolmannessa raskaudessa lähtöpaino oli 56 kiloa ja loppupaino huikeat 82 kiloa. Taas ahkera imetys tiputti kilot parissa kuukaudessa ja tippui jopa 51 kiloon vähäksi aikaa.
Joo, kerään aika helposti nestettä, ei tollainen paino muuten tippuisi noin nopeasti. Yhtään ei laihduttaa tarvinut (paitsi ekan raskauden jälkeen). Laitokselle mulla ei ikinä ole jäänyt mitään, koska olen vetäissyt vielä synnytysturvotukset siihen päälle ja jo pelkästään sen poistuminen on vienyt usemman päivän.
lähtöpaino oli bmi 18. Siitä lähti 1,5 vuoden aikana työllä, hiellä ja kaikella muulla mahdollisella peräti 6 kiloa, vasta kun lopetin imetyksen. Kiloja jäi laitokselle vähemmän kuin lapsi painoi - ihan tosi.
Toisen lapsen kanssa tuli siihen päälle (ne 6 kiloa oli siis tippunut) 10 kg, joista lähti 4 kiloa kun lopetin imetyksen.
Kolmannen kanssa tuli 6 kg, jonka jälkeen sain imetyksen lopetettuani pudotettua työllä 16 kiloa.
Sitten tulin taas raskaaksi ja painoa tuli lisään 10 kg, joista mikään ei lähtenyt, edes kun lopetin imetyksen ja pillerit aloitettuani on tullut 5 kiloa lisää.
Ja urheilen vähintään tunnin kunnon hiellä 4 kertaa viikossa ainakin.
Toivottavasti pärjäät helpommin.
En tiedä vaikuttaako fyysisesti, mutta olin nuoruudessani anorektikko. Psyykkisesti vaikuttaa - voisin helposti pudottaa painon lopettamalla syömisen lähes kokonaan, siitä saa hyvät kiksit, mutta tiedän kuinka tuhoisaa se on, niin vältän sitä kuin ruttoa - mielummin olen sitten tällainen läski (90 kg tasan nyt)
mukavaa että on näinkin hoikkia tyttöihmisiä täällä yleensä niin pullukalla palstalla :)
No, asiaan...
1.raskaus: alkupaino 60kg, ikää 27v, laitokselle mennessä painoa 89kg. 10kk synnytyksestä paino takas 60kg.
2.raskaus: alkupaino 60kg, ikää 29v, laitokselle mennessä painoa taas 87kg. Synnytyksestä 2vuotta paino 64kg.
3.raskaus: alkupaino 72kg, ikää 34v, laitokselle mennessä paino 87kg, synnytyksestä 14kk ja paino 72kg.
Tuntuu siis siltä, että tuo ikä ikävästi alkaa vaikuttamaan läskin lähtöön :( Eikä tuota aikaakaan oikein liikoja jää... seliseli :D
Ps. Mulla ei ole ensimmäistäkään raskausarpea!
ja 5-6 kk meni että lähti, en siis harrastanut liikuntaa enkä syönyt terveellisesti, olisi varmasti nopeammin lähtenyt...
Esikoinen oli n. vuoden kun aloin odottaa kuopusta ja olin jo siinä vaiheessa alle sen, mitä painoin, kun tulin ensimmkäistä kertaa raskaaksi. 5 kk kuopuksen syntymästä painoin viisi kiloa vähemmän kuin kuopusta odottamaan alkaessani. Sittemmin on onneksi tullut 3-4 kg takaisin lihaksina.
Pysyvästi pääsin omiin mittoihini ja oman tuntoiseen kroppaan ehkä vajaassa vuodessa. Kilot olivat samat kuin ennen raskautta jo ehkä vauvan ollessa 3-4 kk vanha, mutta paljon oli löysää mahassa ja heikkoutta lihaksissa.
Joku fiksu sanoi, että kannattaa antaa kropalle yhtä pitkä aika toipua kuin mitä se on venynyt, eli se 9 kk :)
4 raskautta takana, kaikista tullut noin 20kg. kilot lähteneet muutamassa kuukaudessa. nyt painan 4 kg vähemmän, kun ennen ensimmäistäni, kun kuopus on 10kk.
Laihduin vasta imetyksen lopettamisen jälkeen muuttamatta ruoka/liikuntatottumuksia. Lähtöpaino normaalipainon alarajoilla ja suht samoihin mittoihin palattu siis (ehkä 1-2 kg nykyisin enemmän kuin ennen lapsia). Imetin n. 8kk ja siitä kesti se pari kuukautta kunnes paino laski. Kiloja kyllä jäi laitoksellekin yli 12 kiloa.
raskaudesta tuli vähän päälle 20 kg ja imettämällä lähti 25 kg.. Vauva painoki puol vuotiaana 10 kg eli mulla tais tulla kaikki rasvat maidon mukana pois :)
13 kg lähti luonnostaan, loput jäivät. En siis kyllä yrittänytkään laihduttaa, söin ihan normaalisti ja sillä lähtivät ne ekat 13 kg.
alkupainoon molemmissa raskauksissa.
oli 56-58 kiloa, tuli varmaan melkein se 20 kg. Suurin osa taisi jäädä melkein laitokselle. Tokasta paino jäi pyörimään 60 kilon tienoille ja en ole missään vaiheessa yrittänyt laihduttaa.