Jäädäkö yksilapsiseksi vai eikö jäädä?:)

Isoveljeni ovat 6-10 vuotta minua vanhempia. Siksi halusin omille lapsilleni lyhyet ikäerot että heillä olisi lapsena enemmän seuraa toisistaan.



Mutta muistan että kyllä veljeni leikittivät minua kun olin lapsi. Ja vähän vanhempana oli tosi mukavaa päästä heidän kyytiinsä ja touhuihinsa mukaan. Ja isoveljien tyttökaverit tuntuivat välillä melkein siskoilta.



Ennen oman perheen perustamista kävin tosi paljon veljieni perheissä hoitamassa heidän lapsiaan. Ja muutenkin touhuilin heidän perheidensä kanssa paljon.



Nyt ollaan vähemmän tekemisissä kun heillä lapset jo isompia ja itsellä taaperoita. Ja kaikilla omat kiireensä. Mutta vieläkin käymme toisillamme talkoissa rakentamassa taloja, metsätöissä jne.



Oikeastaan vasta oman perheen perustamisen jälkeen olen vieraantunut veljistäni. Siihen asti he tuntuivat olevan perheeni. Ja nyt nuo veljeni soittelevat enemmän miehelleni josta on tullut tavallaan yksi meistä kuten veljienikin vaimoista.



Eli ei tuo pitkä ikäerokaan aina ole huono vaihtoehto. Onneksi nuo veljet ovat olemassa vaikka ihan lapsena ei heistä ollutkaan seuraa. Paljon iloa, muistoja ja tukea heistä on kuitenkin ollut.

mä taas olen aina miettinyt, että millaista elämä olis jos olis vain yksi lapsi.

oli sitä ikäeroa sitten 2 min tai 20 v,

ihme kommentteja taas täällä

Sinä ja miehesi teette omat ratkaisunne.



Olin 14 vuotta onneton, koska minulla oli vain yksi lapsi. Tein toisen uudessa suhteessa - vähän kalkkiviivoilla - ja se oli elämäni paras päätös. (Onneksi kaikki meni hyvin).



Omat sisarukseni ovat 8 ja 10 vuotta minua vanhempia ja tällä elämänkokemuksella voin sanoa, että olen onnellinen, etten ole yksin. Oli aikoja, jolloin emme olleet niin läheisiä, mutta nyt taas olemme.



Teinipoikani sanoi minulle, että kiitos äiti, että teit minulle vielä pikkusiskon. Kukaan ei saa taaperoa niin hyvälle tuulelle kuin mörisevä teiniveli.



Älä mieti ikäeroa - se tasoittuu. Minä tunnen vasta nyt, että perheeni on kasassa. Jos minulta kysyt, niin yrittäkää sitä toista. Lapset ovat lahjoja - ottakaa se vastaan, jos se on tullakseen. MUTTA älä tee toista lasta muiden painostuksesta.



Monilapsisten perheiden äidit vahvistanevat, että toisen (kolmannen ja neljännen jne) kanssa kaikki on toisin... Olen onnellinen, että sain kokea senkin. Kaikki oli niiiin toisin jo sairaalasta lähtien.



Onnellinen mamma - lapset 15 ja 1 vuotta

ja on varmaan riippuvaista perheestä, tavoista, luonteesta ym., mutta ainakin meidän pojat touhuaa paljon keskenään, ovat aina touhunneet. Isompi 14 v, pienempi 7 v. Isompikin saa välillä ihan luvan kanssa leikkiä autoleikkejä yms., mitä ei muutoin enää varmaankaan kehtaisi. Ja pienempi saa paljon apua isommalta.



Isompi myös huolehtii pienemmästä - häneen voi jo luottaa, jos on tilanne, että joutuu katsomaan esim. 2 tuntia pienemmän perään. Pienempi myös on rohkea kaverisuhteissa, koska on aina ollut mukana isompien leikeissä.



Mutta parasta kaikesta: iltaisin, kun lapset kikattelevat yhdessä sängyssään. Olen monesti miettinyt, että tuollaiset jutut, läheisyys ja eliniän pisin ihmissuhde jää ainokaisilta kokematta. Samoin se, että normaaliin sisarussuhteeseen kuuluvat myös pienet kärhämät, jotka "jalostavat" omaa luonnetta ja sietokykyä.



Ehdottomasti, suosittelen, vaikka itselleni olikin aika hämmentävää tajuta toisen vauva-aikana, kuinka sidoksissa vauvansa elämään on ja "kiinni" siinä vauva-arjessa. Mutta sekin on jo menneen talven lumia, enkä vaihtaisi pois!

Ikäero on liian suuri.

että on ainut lapsi. Kuulemma nyt aikuisena vielä enemmän harmittaa kuin lapsena, että on yksin.



nVanhempansa erosivat muutama vuosi sitten, ja ystäväni mielestä on ollut todella raskasta, kun ei ole ollut ketään toista jakamassa asiaa. Myös vanhempien vanhenemine huolestuttaa entistä enemmän nyt, kun ovat eronneet, koska sitten on kokonaat ystäväni harteilla kaksi erillistä vanhusta, eikä edes niin että esim isän kanssa huolehditaan sairastavasta äidistä.



Eli lastasi ajatellen tehkää toinen.

Perinnönjaossa voi ajatella toisin. Ei tarvitse riidellä ja kinata jokaisesta piimäkannusta ja perintöraanusta.

ette esikoiselle saa, mutta kyllä sisaruksesta isommallakin ikäerolla varmasti iloa on. Varsinkin sitten kun lapsenne ovat aikuisia.

Ei kaikki kaipaa sisaruksia, ja pitää muistaa ettei kaikilla sisaruksilla ole hyvät tai läheiset välit, eikä syynkään tarvitse olla sen dramaattisempaa kuin erilaiset luonteet. Siis tyyliin hippi ja kokoomuslainen.

kun olisi ainakin 8 vuotta. Ei heistä leikkikavereita kyllä tulisi toisilleen, eikä sitä koskaan etukäteen tiedä mikä olisi suhde aikuisena. Joillakin voi olla hyvinkin läheinen suhde ja toisilla ei, siihen ei taida aina ikäerokaan vaikuttaa.



Miettikää, miten vauvan tulo vaikuttaisi perheeseenne - mitä asioita se rajoittaisi, ja mitä mahdollistaisi. Voisihan se olla myös esikoiselle kiva, että äiti/isä olisi pikkusisaruksen kanssa kotona. Sitten siitä olisi kyllä riemua sisaruksellekin, jos jompi kumpi voisi olla vaikka pari vuotta hoitovapaalla.

Lapsi nyt 5 v ja elämää pääsääntöisesti leppoisaa. Aikaa ja rahaa jää paitsi itselle, ennen kaikkea sille ainokaiselle. On aivan ihanaa kun on tiivis ja läheinen suhde omaan lapseen.

Toinen lapsi isolla ikäerolla tuskin tekisi arkea liian rankaksi, mutta silti epäilyttää. Kun näinkin on hyvä. Onko riittävä syy lapsentekoon joku epämääräinen kaksi lasta on parempi -ajattelu?

Kyllä sitä toistakin lasta pitää haluta ihan itsensä vuoksi, ei vaan siksi että esikoinen saisi sisaruksen tai "koska niin kuuluu tehdä".

Onko riittävä syy lapsentekoon joku epämääräinen kaksi lasta on parempi -ajattelu?

eli yritetäänkö saada toinen lapsi vai ei. Itse olen pitkään (vuosia) toivonut toista ja mies taas ei. Nyt mies on alkanut puhumaan, että ei se ehkä olisikaan huono idea, mutta nyt tuo ikäero hieman mietityttää itseäni ja ylipäätään se, että "taas" pitäisi alottaa kaikki ihan alusta. Välillä olen mielessäni päättänyt, että ei enää toista, mutta kohta on taas mieli toinen..eli en nyt sitten tiedä, että yrittääkö vai ei :( Toisaalta nyt on jo mahtavaa, kun tuo lapsi on jo sen verran iso, että sitä saa omaa aikaakin helpommin yms. Sekavia tunteita =) Lisätään vielä, että meillä myös tulee vähän väliä ulkopuolista painostusta toiseen lapseen, mutta helppohan se on muiden painostaa, kun he eivät itse sitten ole sen lapsen kanssa 24/7.



Paras kait se on tehdä juuri niin kuin itsestä parhaimmalle tuntuu..

Mikä on liian iso ikäero? Mikä sopiva?

Jos lapsilla on ikäeroa 8 vuotta, he elävät käytännössä ihan eri lapsuuden ja muutenkin erillään.



Minulla on 10 vuotta vanhempi veli. Muistan hämärästi jotain juttuja, kun hän on ollut jo teini ja seuraavaksi sen kun hän kävi kotona armeijasta lomilla. Muutti pois kotoa, kun minä olin tokalla.



Kyllä me joulukorttiväleissä ollaan vieläkin jne. mutta ei minulla hänen kanssaan mitään yhteistä ole.

Lapsena tietenkin, mutta aikuisena enemmän on kyse luonteesta ja ylipäätään perheyhteydestä.

Kaverin perheessä on kaksi poikaa ja tyttö noin seitsemän vuoden ikäerolla. vanhimmat kaksi ovat paljonkon tekemissä, samanlainen perhetilanne ym. nuorin sitten elää vähän eri maailmassa vielä kun ei ole omia lapsia.

Vanhemmille voi olla mukavakin ratkaisu, ei tule liian rankaksi missään vaiheessa ja vauva-pikkulapsi-ajasta voi nauttia kaikkien kohdalla.

Onko 5/6 vuotta sitten liian iso ikäero?