Lapsen karkinmussuttamisesta (ov)!
Menee hermo teinin karkinsyöntiin!
On todellakin tehty selväksi, että karkkipäivä on kerran viikossa. Teini syökin sitten salaa karkkia minkä ehtii. Aina ei kuitenkaan viitteis olla valittamassakaan asiasta, ettei siitä tulis ihan kauheeta numeroa. Tytöllä on lisäksi vielä vähän babyfat:ia joten siksikään en asiasta tykkää. Ei pääse koskaan ylimääräisestä eroon tällä meiningillä. Ihan turha laittaa kotona terveellistä ruokaa ja herkkuja silloin tällöin, kun tyttö sitten vetelee surutta karkkia muualla. Tarttis kai luopua näistäkin vähistä kotiherkuista mutta sitten kärsii perheen muut lapset. Eikä ole kauheen kivaa olla koko ajan mikään kyttääjä ja natsi mutta kun ei kerran tajua omaa parastaan. Ja äitihän on kuitenkaan vastuussa alaikäisestä ja sen syömisistä.
Viikkorahakin on tän takia laitettu ihan minimiin mutta sekin vähän menee sitten karkkiin. Eikä viitti kavereiden kanssa päästää tapahtumiin ilman rahaa, kun sitten niitten vanhemmat kuitenkin ihmettelee. Ja kun ei niille muille tunnu edes olevan ongelma se ylenmääräinen karkinsyönti. Siis niille teinin kavereille tai niiden vanhemmille.
Tää alkaa olemaan jokseenkin raivostuttavaa ja ärsyttää joka päivä asiasta huomauttaa. Mua ei varmaan ottaisi niin paljon päähän, jos tyttö esim. harrastaisi jotain liikuntaa ja kuluttaisi saamansa ylim. kalorit. Mutta kun mikään liikuntakaan ei kiinnosta...
Koskahan teinit oppii tajuamaan, että omasta terveydestä tarvii pitää huolta?!
ettei meille tule viikkorahoja muksuille ollenkaan. Jos johonkin menoihin haluavat, niin erikseen pyytämällä saa siihen rahaa. Eikä noita menoja (shoppailut, leffat) tosiaan tule olemaan niin paljon, että ehtisi karkkia ostella liikaa.
Kauhulla olen katsonut, kun ala-asteikäiset vetää koulun jälkeen (esim. bussissa) jotain jättisäkkiä karkkia välipalaksi, ostelevat energiajuomia jne...