Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä tietää että on synnytyksen jälkeinen masennus menossa?
12.03.2010 |
Itselläni synnytyksestä aikaa päälle 5vkoa ja en oikein tiedä mikä itseäni vaivaa.
Vauvan kanssa olen kahdestaan päivät. Mieheni ja siskoni ja ehkä äitini soittaa päivässä kerran, joten muiden ihmisten ääntä sitten en kuulekaan ja yksi kaveri pistää viestejä. Lenkillä käydään vauvan kanssa kerran päivään ja pihalla oloni onkin mahtava ja näkee uusia naamoja mutta puolessa välissä lenkkiä iskee ahdistus ja tekee mieli kotiin.
En muuta haluaisikaan kuin olla vauvani kanssa kahdestaan+mieheni tietty myös mukaan luettuna. Kauppoihin minua ei kauheammin saa ja mies hoitaa nämä yleensä töiden jälkeen.
Nyt sitten olisi hänen sukulaisen synttärit ja aluksi oli tarkoituskin tänään sinne mennä, mutta koska ne olisi järjestetty illasta klo:18-20.00 maissa niin en olisi millään jaksanut sinne lähteä vauvan kanssa ja niinpä vaihdoimme menon huomiselle päivälle.
Sain kuitenkin tietoon että muutkin sukulaiset olisi sitten tulossa tuolloin vaan kun me emme päässeet tänään..ehkä vauvaa katsomaan, mutta sitten minulle iski se itku kohtaus.
Suihkussa itkeskelin kun en haluaisi mennä vauvan kanssa sinne. Kaikki kyselee kaikkea ja ei ole sellainen olo että jaksaisi ns. seurustella ihmisten kanssa.
Aina tällaisissa tilanteisiin mennessä itsellä pääsee se itku ja ei kertakaikkiaan kiinnosta mennä mihinkään.
Porukka kyselee miten voimme ja tottakai hymyssä suin vastaan että loistavasti vaikka pienen pääni sisällä tiedän että olen väsynyt ja haluan vain kotiin neljän seinän sisälle vauvaani hoitamaan ja vauvalle juttelemaan ja vain olemaan omissa oloissamme.
Miehelleni sanoinkin että kaikkiko sinne nyt tulee silloin kun me olemme menossa niin hän tiuskii minulle etten nyt halua nähdä hänen sukulaisiaan ja blaa blaa blaa.. tulee syyllinen olo :/ että nytkö tein sitten taas jotain väärin.
Toinen asia on että suihkussa alan itkeä myös ulkomuotoani.. tiedän naurettavaa koska tiesin raskauden ja synnytyksen muuttavan tietysti kroppaani ja näin se myös teki, mutta silti itken koska en tunne oloani yhtään kauniiksi enää ja sekin ettei mieheni näkisi minua enää niin haluttavana. Puhuneet olemme asiasta ja hän jopa alkanut minun samaan jankkaukseen kyllästyä.. sanoo minua kauniimmaksi nyt kuin ennen raskautta. On kuulema jotain mistä ottaa nyt kiinni kun ennen olin sellainen riisitikku. Tätä jotenkin itsellä vaikea nähdä näiden raskausarpien ja riippatissien läpi..saatika sitten kun alapääkin muuttunut siitä ruusunnupusta tuollaiseksi hyi olkoon.
Omat vaatteet ei sovi ja painoa jäi sinne synnärille se 7kg mutta päällä onkin vielä se 18kg mikä ei sen jälkeen ole tippunut kiloakaan.
Nyt olenkin alkanut miettiä voiko tämä olla jotain masennusta? Itse en sitä myönnä ja päällepäin näyttäisikin että kaikki on minussa hyvin. En avaudu kellekään ja pidän kaiken vain sisälläni. Päivisin se purkautuu sitten kun vauva nukkuu tai illalla suikussa yksin seisoessani.
Pahintahan tässä on se kun ei ole niitä kavereitakaan ketkä kävisi päivisin piristämässä minua. Kahvikupposenikin juon ihan yksin..
Toivottavasti joku jaksaa lukea tämän ja vastata ihan mitä vain. Sainpa edes jonnekin purkaa tätä oloa.
Kommentit (11)
Voit myös puhua neuvolassa jos pidät terveydenhoitajaa luotettavana. Ulkonäkö palautuu kyllä pikkuhiljaa, älä siitä huoli. Minulla oli esikoisen kanssa tosi orpo olo puoli vuotta mutta olo koheni kun kesällä tuli liikuttua ulkona enemmän. Äläkä syydä kaikkea negatiivista miehesi päälle, yritä löytää joku muu jolle purkaa noita juttuja. Kyllä se siitä, kevätkin tulee. t. äitix5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enemmän siitä henkisestä myrskystä, mikä tapahtuu synnytyksen jälkeen. Mulla oli nuo kaikki samat jutut mistä nyt kirjoitat.
On ihan normaalia, että haluat olla vauvan kanssa kahdestaan ja ihmispaljous ei houkuttele. Ja sekin on normaalia, että oma ulkomuoto inhottaa. Mutta hyvä ihminen, 5 viikkoa on niin lyhyt aika! Kyllä sinä palaudut, alapääkin palautuu. Siinä kestää useampi kuukausi, mutta kuitenkin.
Anna itsellesi aikaa. Itke, jos itkettää - se on ihan ok.
ihmisporukkaan jos tuntuu ettei halua. Otat vaan rauhallisesti, ja kuulostelet omaa jaksamistasi.
Menköön miehesi vaikka yksin sinne edustamaan teidän perhettä. Voitte vaikka sanoa, että ette halua noin pientä vauvaa altistaa kaikille sairauksille mitä voi isossa juhlassa olla liikkeellä.
tai ravata missään julkisuudessa. Tuntui työläältä jo laittautua ihmismäisemmän näköiseksikin. Kaikki vaati ponnistelua. Kyllä se vaan niin on, että sulla on niin vähän aikaa synnytyksestä, että yleiskuntokin on vielä toipilaan. Sun PITÄÄ levätä ja olla ilman ylimääräisiä paineita. Sulla ei ole vielä mikään kiire mihinkään tapailemaan muita - eikä vauvallekaan tee hyvää rampata tuolla flunssia ja noroviruksia hakemassa. Ehditte oikein hyvin kulkemaan vielä paljon myöhemmin. Mä oikeastaan säälin niitä vastasyntyneitä pikkuvauvoja, joita äiti raahaa taidenäyttelyyn tms. paikkoihin. Jotakin näyttämisenhalua se kai on - äidiltäkin. Pitää todistella, ettei mikään muuttunut vauvan myötä. Sitten ylirasitetaan itseä ja hajoillaan, kun yöt on repaleisia ja synnytyksestä vasta ollaan toipumassa... mikä kiire tässä oikein on? Ennenkin naisten synnytysvuodeaika kesti 12 viikkoa. Sen ajan verran levättiin ja imetettiin.
Tsemppiä sulle. Tee just niinkuin susta tuntuu. Älä noudata orjallisesti joitakin kuviteltuja yleisohjeita, kaikki on erilaisia.
Koin esikoisen kanssa ihan samaa. Mutta... anna miehesi hoitaa vauvaa sillä aikaa, kun laittau´dut nätiksi ennen noita synttäreitä. Sulle tekee varmaan kuitenkin hyvää nähdä nuo ihmiset ja "vastailla kysymyksiin" vaikka se lähteminen tuntuukin tosi raskaalta.
Kaikki ymmärtää ettei 5 vkoa sitten synnyttänyt näytä samalta kuin teinityttö. Ja hienoahan tuossa on se, että kaikki myös ymmärtää, vaikka lähdette tosi aikaisin kotiin. Uskon kuitenkin ,että mielialaasi kohottaa se, että jaksoit lähteä ja nähdä ihmisiä, vaikka vaan vähäksi ajaksi. Hyvin hdit sitten olla kotona vauvan kanssa sen jälkeen.
Ja oikeadti, mielialaa piristää, kun koko suku ihailee vauvaa. Sinähän hänet olet synnytttänyt. Melkein kun ihailisivat sinua!!! :DDD Itse ainakin olin aivan onnessani, kun sukuilaiset kilvan palvoivat pikkuprinsessaamme. Hän oli se keskipiste, eikä "niitä kaikkia kysymyksia" tullut läheskään niin paljon kun olin odottanut. Vauva vei huomion! Onnea teille. Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oireili niin, että en pystynyt nukkumaan edes silloin kun vauva nukkui. Koko ajan ahdisti, kurkussa oli pala ja itkeskelin. Olo paheni koko ajan, tunsin itseni huonoksi äidiksi ja etten osannut hoitaa vauvaa oikein, se vain itki koko ajan.
Mielestäni kuvailemasi oireet menevät aivan normaaleihin synnytyksen jälkeisiin fiiliksiin. Olet hormonien vallassa ja toimit kuten pitääkin: keskittyä vauvaan.
ole synn.jälkeistä masennusta.
Silloin ei jaksa tehdä mitään (ei esim. edes lähteä ulos tai ottaa ruokaa jääkaapista), sillä pieninkin tekeminen tuntuu ylivoimaiselta. Tekisi mieli vaan nukkua ja maata. Olo on ärtyinen/vihamielinen ja/tai alakuloinen. Ja ennen kaikkea, tunteet vauvaa kohtaan ovat vihamielisiä. Kaduttaa koko lapsen saaminen, huutoa ei kestä yhtään, lapsi tekisi mieli heittää seinään yms. Ja samalla itkettää, kun tuntee näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin tämän ihan sattumalla googlella ja oma olo on aika pitkälti samanlainen kuin ap:lla. Mulla vaan on vauvan lisäksi 2- ja 4-vuotiaat myös hoideltavina. Joka tapauksessa oli helpottavaa lukea, etten ole ainoa, josta tuntuu tältä. Ettei esim. kiinnosta juttelu puolituttujen kanssa ja oma ulkomuoto ahdistaa suunnattomasti. Ja ihania vastauksiakin ap oli saanut. Kiitos vastanneille, mulla ainakin tuli niistä parempi olo :)
hei minä sain ensimmäisen lapseni 16 vuotiaana ja minulla oli samanlaiset tuntemukset kuin sinulla. kyllä se jäänyt paino siitä lähtee pikku hiljaa. minulle jäi ensimmäisestä raskaudesta alavatsan nahka hieman roikkumaan ja itkeskelin sitä pitkään mutta monet ystävät ja tuntemattomat ihmiset sanoivat monesti etteivät ikinä uskoisi että olisin synnyttänyt. Olen aina ollut tarkka kropastani ja niinhän se on että sen oman kroppansa näkee aina paljon isompana ja rumempana kuin muut sen näkee. Täytän ensi kuussa 20 ja odotan toista lastani jonka laskettu aika on 23.12.2010 ja ajattelen vain että tämän lapsen jälkeen treenaan itseni timmiin kuntoon ja alan alusvaatemalliksi :D kyllä minullakin raskausarvet näkyvät tietyssä valossa tai niin minä ajattelen mutta muut eivät ole niitä huomanneet... Itse olen eronnut lasteni iseistä koksa huomasin että heidän pitää kasvaa vielä... huomasin sen vasta kun olin raskaana tai lapsi oli jo sytynyt. minusta on tullut vahvempi ihminen kun koskaan olen ollut ja se on lasten ansiota, vaikka elämä on minuakin potkinut päähän. Olisi kiva jutella kanssasi lisää. Muista pitää puolesi sukulaisten että miehesi kanssa. sano suoraan mitä haluat ja mistä et pidä niin sinua kunnioitetaan.
t. kohta kahden lapsen onnellinen yh-äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tavata ystäviä (onko muita samassa elämäntilanteessa olevia kavereita?) tai käydä jossain perhekerhossa kerran viikossa? Nimittäin vaikka sanot ettet jaksa ja halua lähteä mihinkään, niin pienet sosiaaliset kontaktit esim. kerran viikossa voivat kuitenkin piristää tosi paljon. Itse jaksoin hyvin juuri siksi että sain itse aikuista seuraa ja tiesin muidenkin kärsivän ihan samoista henkisistä ja fyysisistä vaivoista.
On myös totta, että synnytyksestä on kulunut todella vähän aikaa. Koko elämäsi ja ruumiisi, kaikki, on muuttunut. Ole itsellesi armollinen ja anna itsellesi aikaa hyväksyä se. Ja ruumis, alapääkin, näyttää jo muutaman kuukauden päästä ihan toiselta!
Yritä levätä, liikkua ja syödä monipuolisesti. Ja minä ehkä kuitenkin sinuna vääntäytyisin edes joskus ihmisten ilmoille, se voi kuitenkin tehdä hyvää.
Alue: Aihe vapaa
netistä löytyvä masennustesti:
http://xestia.net/testit/bdi.php