erotako vaiko ei?

Katselin juuri miestani ja ajattelin kyllapa on ruma tyyppi. En pida hanessa mistaan. En rakasta, en valita ja en halua haaskata lisaa aikaani haneen.

Ei ole mitaan kiinnostusta muihin miehiin, olisin vain onnellinen jos saisin miehen pois elamastani.



Millainen on teidan tilanne?

kuin asuntolaina - ja lapset tietty.



Mitään rakkautta en enää miestäni kohtaan tunne, liekö edes koskaan tuntenut. Mutta kun " kunnon" syytä eroon ei ole. Meillä ei riidellä, mitä nyt joskus mökötetään. Asiat hoituu, mies on kunnollinen, kummallakaan ei ole muita tms. Miksi siis erota ja aiheuttaa pahaa mieltä lapsille ja meille molemmille? Mua tää kyllä rassaa, kun en jaksa katella myöskään tilannetta tälläisenä. Nyt olen kotona vauvan kanssa ja on aikaa miettiä enemmän. Mutta kolmen pienen lapsen kanssa yksin olokaan ei houkuttele... Huh. huh.

Vaikea sitä ulkopuolisen on tietää, mitä kukainenkin jaksaa. Joku jaksaa vuosikausien hakkaamista ja pettämistä, joillekin riittää se, että on kasvettu erilleen.



Mikä teillä ap on seikka, joka teidän suhdetta hiertää?

Ero oli siinä mielessä " helppo" , että mies kohteli huonosti. Haukkui, vahti tekemisiäni, sanoa töksäytti mitä sattui, ei ottanut huomioon, itketti tämän tästä...

Silti kesti lähes kaksi vuotta tajuta, ettei suhteella ole tulevaisuutta. Nyt olen ollut reilun vuoden uudessa parisuhteessa ja tämä on kyllä ihan eri planeetalta. Voi olla oma itsensä ja saa esimerkiksi syödä aamupalaksi mitä huvittaa (edellinen katsoi tuimasti jos esim laitoin leivän päälle juustosiivun, koska olin hänen mielestään lihava. Joo joo, painoindeksi 21,5).

Uskomatonta miten sitä arki voi parantua ja elämä yleensä kun pääsee pois suhteesta, jossa saa pelätä toisen sanomisia joka päivä.

ja tietenkin helpompaa. Mutta kuinka kauan tallaista jaksaa.

5

koko ajan vaan vanhemmat riitelee.

Enkä ole eroani katunut! Nyt lapsilla on kaksi kotia, missä kummassakin heitä rakastetaan ja ilmapiiri on sellainen kun kotona kuuluu ollakin!

liitto oli vaikea ja yhtä riitaa vuodesta toiseen. Kun yksi riidan aihe saatiin käsiteltyä loppuun, löytyi aina toinen. Jatkuvaa murjottamista ja syyttelyä. Pahimmillaan joka toinen viikko elettiin hiljaisuuden vallitessa. Lapsesta alkoi huomata, että kärsi tällaisesta perhe-elämästä.



Eroa mietittiin ja yritettiinkin, mutta lopullinen isku tuli siitä kun sain selville että exällä oli ollut jonkinlainen suhde vähän aikaisemmin. Ei kummoinen suhde, mutta eipä ollut siitä maininnut vaikka suhde liittyi kriisiimme, jota oltiin puitu perheneuvolassakin.



Ymmärsin lopulta että en todellakaan voi luottaa siihen ihmiseen. Ja kun luottamus loppuu, niin eipä ole hääppöinen perusta liitolla. Ilmoitin haluavani eron eikä exällä ollut siihen vastaan sanomista, oli itsekin kyllästynyt yhteiselämäämme.

Tiesin etten aio etsiä jotain kolmannella kierroksella olevaa lapseni isäpuoleksi. Jäisimme siis kahden. Tiesin että työn ja arjen järjestäminen olisi rankkaa, rankinta lapselle. se ruoho ei ollut vihreämpää aidan takana, joten lakkasin haikailemasta sitä. Ajattelin asiaa niin että mikä olisi lopulta lapselle parempi, eikä että mikä olisi minusta kivempaa.



Silti olisi eronnut jos yhteiselo olisi ollut ihan kamalaa, riitelyä ja ahdistusta kaiken aikaa. Mutta puoliso pelästyi eromahdollisuudesta ja lapsen menetyksestä niin että alkoi myös yrittää tulla vähän paremmin toimeen. Olemme siis molemmat alkaneet yrittää vähän eri lailla.