Lue keskustelun säännöt.
onko muita yhdessä vain lasten takia???
12.03.2010 |
Olemme olleet9 vuotta yhdessä ja nykyään menee päin helvettiä. Tuntuu että olemme yhdessä vain lasten takia. Juuri kolmen kullannupun takia en halua erota. En halua heille sitä rumbaa. Mutta miten elää miehen kanssa, jonka kanssa ei ole parisuhdetta jäljellä? Mies ei pane tikkua ristiin yrittämiseen, ei lähde parisuhdeneuvojalle eikä myöskään halua erota. Miten jatkaa elämää niin että lapset kärsii tästä mahdollisimman vähän?
Kommentit (10)
Nimenomaan lasten takia PITÄÄ EROTA!!!
Tuollaista perhe-elämän malliako haluat lapsillesi näyttää?
Koko ajan kireä ilmapiiri, katkera äiti ja v***unu isä!
Jopas onkin lapsilla hyvä paikka kasvaa!!!!!!
Vähiten lapset kärsii, kun niillä on eronnut ja onnellinen äiti! Koti, missä on leppoisa tunnelma ja tyytyväinen vanhempi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähiten lapset kärsii, kun niillä on eronnut ja onnellinen äiti! Koti, missä on leppoisa tunnelma ja tyytyväinen vanhempi!
ja minä taas koitan hänen päähänsä upottaa, että JUURI lasten takia meidän pitää erota!!
Perheneuvolassa käydään asiaa puimassa ja olen suoraan sanonut, että jos mies ei kerran halua alkaa parantamaan suhdettan MINUUN, niin siten hänen on lähdettävä, ja LASTEN takia!! En ikinä halua antaa tälläistä parisuhteen mallia lapsillemme, EN!!! Vielä kun saisin miehenkin ymmärtämään asian...
Vähiten lapset kärsii, kun niillä on eronnut ja onnellinen äiti! Koti, missä on leppoisa tunnelma ja tyytyväinen vanhempi!
kun jäin lasten kanssa yksin! Ja se kyllä heijastui lapsiinkin!
Onko teillä vielä tunteita toisianne kohtaan? Jos oikeasti mitään ei ole tehtävissä niin suosittelen eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta kakkonen ei pysty enää pelastamaan tunteitaan. Koen olevani vastuussa miehestä, niinkuin vanhempi hänelle. Ei ole alkoholi- tai päihdeongelmia kummallakaan. Hän on vaan jotenkin, keskenkasvuinen. Ei ole käsitystä rahan käytöstä, tili on aina tyhjä jne.
Lapsille kuitenkin rakas isä. Niin kaikkien kanssa lapsia alkaakin tekemääm... tulin aika pian raskaaksi. Monta vuotta meni hyvinkin. Niinkuin jo kerroinkin, emme riitele. Hyvä kun edes jutellaan. Kaksi kämppistä asuu saman katon alla. Mies ei halua edes kuulla puhuttavan erosta. Tänäänkin mietin että miten ottaisin taas puheeksi. Eikö tätä voisi järjestellä niinkuin aikuiset lapsen parasta katsoen. Pelkään että hän alkaa hankalaksi. On jo sanonut että vie lapset jos lähden.
Eroamalla harvoin saa aikaiseksi onnellista äitiä ja leppoisaa kotia.
Toki yksinnhuoltajilla on monesti taloudellisesti tiukempaa kuin jos olisi taloudessa toinenkin lompakko. Mutta, myös hyvin monet yh:t tulee ihan hyvin toimeen.
Ja kaikkeahan ei voi rahassa mitata...
Mulle riittää se että tulemme toimeen, kotona on leppoisa tunnelma (toisin kuin ennen) ja lapsella kaikki hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin meilläkin. 4 lasta ja 8 vuotta yhdessä. Yritän keskittyä muihin asioihin kuin parisuhteeseen, kun se ei yrittämälläkään parane (perheterapiassa on käyty myös). Kyllä sitä aikuisena osaa olla huonommassakin suhteessa, jos se muuten on kuitenkin paras vaihtoehto. Välillä tulee hetkellisiä harmintunteita, mutta mitäpä noista. Keskityn arkeen, lapsiin, harrastuksiin jne.
Ei todellakaan ole ero aina paras vaihtoehto lapsille. Aika yksitoikkoista ajattelua. Eikä huono parisuhde tarkoita aina jatkuvia riitoja, kireyttä yms. Paremminkin vain "kämppiksinä" elämistä. Ja älytöntä vetää joka parisuhteen "oikea malli" tähän. Sekö on oikea malli, että erotaan (kun lapset on pieniä ja muutenkin elämässä kiireinen ja rankka vaihe menossa) ja ollaan sitten yksinhuoltajia (minä en ainakaan haluaisi uutta parisuhdetta ainakaan erittäin pitkään aikaan) jossain kaupungin vuokrakerrostalossa?
Kun vaihtoehtona on korkea elintaso, mahtava talo, tuttu koulu jä päiväkoti kivenheiton päässä. Tutut ystävät, rakas isä. Ehjä perhe, matkat mökkeilemään, rahaa riittävästi jne... Eikä kotona tosiaan mitenkään kamalaa :D Lapset iloisia ja onnellisia. Ero ei hyödyttäisi ketään osapuolta.
Olen miehen kanssa, koska ero olisi mahdoton. Luulen aimakin niin. En pystyisi maksamaan miestä ulos talosta. En pystyisi yksinhuoltajana käymään edes töissä (kolmivuorotyö- ei iltahoitomahdollisuutta).
Erimielisyyksiä on, mutta emme riitele. Elämme omaa elämää. Kun lapset nukahtaa, emme monta sanaa vaihda. En tiedä mitä tekisin. Kymmenen vuotta tuntuu pitkältä ajalta. Mies ei halua erota. Ei, vaikka rakkaus on kadonnut jo vuosia sitten. Ei tietenkään koska hän joutuisi kodittomaksi, maksamaan isot elatusmaksut (vaikka olen sanonut etten niitä halua).