Voi ei. Meidän lapsen ope jää äitiyslomalle...:(
Juuri kun lapsella alkoi taas koulu sujua hienosti ja numerot parantua..Voi HARMI!
Kommentit (12)
surulliselta jättää oppilaat jäädessäni äitiyslomalle. Olin toki äärettömän onnellinen, kun vauva oli tulossa. Mutta ei se töistä poisjääminen aivan helppo juttu minulle ollut. Minulla oli silloin aivan ihana luokka, jossa oli sellaisia tapauksia, joiden kanssa oli "joutunut" tekemään paljon töitä. Luokka täynnä erilaisia mahtavia persoonia, joita oli mukava opettaa. ja tuntuu ihanalta, kun joku heistä on kaupassa tullut kysymään, että "koska sä ope tuut takaisin?"
Olen myös opettaja enkä tuntenut siinä vaiheessa vielä syyllisyyttä kun jäin äippälomalle, mutta sitten pikku hiljaa on ruvennut jostain alitajunnasta tulemaan sellanen kiirehtiminen töihin takaisin. Enkä tiedä johtuuko se siitä, että itse oikeasti haluaisin takaisin vai että tunnen syyllisyyttä siitä, että oppilailla on sijainen (vaikkakin ihan pätevä ihminen). Pitäis oikeesti vaan osata nauttia tästä ajasta eikä ressata. Itse olen yläkoulun opettaja ja lohduttaudun sillä, että kyllä sen ikäisten tenavien pitää jo osata itsekin tehdä jotain koulumenestyksensä eteen. Ei pitäis niin kauheesti vaikuttaa kuka siellä luokan edessä mesoaa :D Mutta kyllä itsekin tykkään kovasti oppilaistani ja tosiaan aina kun jossain törmätään niin pyytelevät jo takaisin töihin. Aion kyllä todennäköisesti mennäkin heti äitiysloman loputtua.
Itse menetin ihanan lastentarhanopettajan, tai ainakin se menetykseltä tuntui.
Yhteistyö oli erittäin hyvää ja antoisaa ja koin, että lapseni sai erittäin hyvää hoitoa.
Toki olin iloinen hänen puolesta, vaikka asiaa harmittelin.
Varmaan vasta kun itsellä on päiväkoti/koulikäisiä lapsia huomaa miten harm ion kun hyvät opet lähtee...
Sen sijaan tämä viesti herätti paljon ajatuksia siitä, kuinka erilailla lapsettomat opettajat ja opettajat, joilla on omia lapsia, suhtautuvat oppilaisiin!
joku vaihtaa jopa työpaikkaa. Vaikka opettaja tekeekin työtään persoonallaan ja se on monelle lapselle tärkeää, kuka opettaa, nämä ovat ihan normaaleja asioita. Palasin äskettäin takaisin yläkoulun lehtoriksi yhteensä seitsemän kotona vietetyn äitiys- ja hoitovapaavuoden jälkeen. Koulu oli pystyssä, oppilaat olivat oppineet ja vaihtuneet moneen kertaan ja nyt oli minun vuoroni taas astua remmiin. Opin oikein hyvin, että KUKAAN ei ole korvaamaton. Ei kukaan, ei edes se teidän lapsen maailman paras ope. On olemassa ihan yhtä hyviä opettajia kuin hän.
äitiyslomalle ja hän sai tilalle paremman sijaisen
Ei hän ketään viestissä syytä. Tottakai opettajalla oikeus olla äitiyslomalla. Mutta ei se poista harmia ja surua oppilaan puolesta. Varsinkin jos kyseessä eka tai tokaluokka, niin opettajan pysyvyydellä iso merkitys : jos ope ja sijaiset vaihtuu vähänä väliä, lapsi voi "pudota kelkasta", jolloin sitten myöhemmillä luokilla on vaikea kiriä takaisin asioissa.
Minulla päinvastainen syy iloita lapseni opettajasta. Hän palasi hoitovapaalta muutaman kuukauden etuajassa, jotta sai aloittaa ekaluokan kanssa heti lukuvuoden alussa eikä kesken lukukautta. Ihana ope, kiitos!
äitiyslomalle ja hän sai tilalle paremman sijaisen
Oletko ihan varma että numerot oikeasti paranivat, vai laittoiko sijainen paremmat numerot...? ;) Vissi ero.
äitiyslomalle ja hän sai tilalle paremman sijaisen
Oletko ihan varma että numerot oikeasti paranivat, vai laittoiko sijainen paremmat numerot...? ;) Vissi ero.
sijainen ei voisi olla parempi vaihtoehto tai pätevämpi opettaja?
äitiyslomalle ja hän sai tilalle paremman sijaisen
Oletko ihan varma että numerot oikeasti paranivat, vai laittoiko sijainen paremmat numerot...? ;) Vissi ero.
sijainen ei voisi olla parempi vaihtoehto tai pätevämpi opettaja?
En kyllä missään vaiheessa väittänyt, etteikö sijainen voisi olla parempi kuin oma ope. Et tainnut oikein ymmärtää, mitä tarkoitin. Usein sijaisilla saattaa mennä arviointi hippasen yläkanttiin, eikä suinkaan niin, että olisi opettajana huomattavan paljon parempi. :) Ystävällisin terveisin yksi opettaja.
Opettajilla pitäisi olla tes:ssä pykälä, ettei saa tehdä omia lapsia, vaan keskittyä vain työhönsä.