G: Luuletko, että olisit yhä yhdessä miehesi kanssa jos hän ei olisi koskaan tahtonut lapsia?

Jos olisi kertonut alusta asti, emme olisi edes päätyneet yhteen. Ja jos olisi kertonut vasta myöhemmin, olisimme eronneet välittömästi.

Luultavasti olisimme kuitenkin pitkään seurustelleet, koska aloimme olemaan yhdessä jo kun olin 17v. Olen aina ollut äidillinen, mutta tuolloin en vielä itsekään ollut varma tahdonko kuitenkaan omia lapsia. Mutta luulen, että tuossa 25v-> asia olisi käynyt niin kipeäksi että tiet olisivat eronneet ennen kuin täytin 30v.

luulen että meillä asia olisi toisinpäin: mies ei olisi jatkanut kanssani jos en olisi lasta hänelle tehnyt

Mun mielestä asenne perheeseen on aivan ykköskysymyksiä kun toiseen tutustuu - ja se pitää käsitellä viimeistään silloin kun päätetään ehkäisystä, koska mikään ehkäisy ei ole sataprosenttisen varmaa. Mä olen sivusta seurannut, kuinka kaveri painostettiin aborttiin vasten tahtoaan, koska mies ei halunnut lasta, ja kuinka monessa parisuhteessa toinen kärvistelee vauvakuumeessa ja toinen ei halua lasta. Surullisia juttuja.

joka ei lapsia haluaisi! Itselleni lapset ovat aina olleet todella tärkeä osa perhettä!



t. suurperheen äiti

mieheni sanoi ettei välttämättä koskaan halua lapsia. Minulle pelkästään se vaihtoehto että ei välttämättä edes adoptoida oli liikaa ja ero melkein tuli, mutta keskustelun jälkeen mies muutti mielensä. 14 kk meni vauvan yrittämisessä ja nyt saadaan vauva keväällä ja mies on niin onnessaan että muutti mielensä.

En olisi edes mennyt hänen kanssaan kolmansille treffeille jos olisi toisilla treffeillä kertonut ettei halua ikinä lapsia. Tai ettei halua lapsia vielä pitkään aikaan.

Halu olla isä ja kaikki mitä siihen kuuluu ja siitä seuraa on oleellinen osa mieheni luonnetta, että hän olisi ihan eri mies ilman sitä. Eli en ole oikein varma olisinko rakastunut häneen alunperinkään.

vaikka olin vasta 16v silloin, niin olen aina tiennyt että haluan paljon lapsia. Ja nuorena. Olen nimittäin aina ajatellut että noin 30v mennessä kaikki lapseni on tehty. Esikoinen saikin suunnitellusti alkunsa ollessani 17v.

Jos jonkun mies on alusta asti kertonut ettei tule koskaan haluamaan lapsia, avioliiton pohjaoletuksena lienee alunperinkin ollut että niitä lapsia ei tosiaan koskaan tule. Ei kai voi olla kovin yleistä että näin tieten tahtoa sopinut pariskunta silti eroaa lapsettomuuden takia?



Tai siis varmasti sellaisiakin ihmisiä on olemassa, mutta sille että joku sellainen sattuisi juuri nyt tälle palstalle ei varmaan ole kovin suuri todennäköisyys.

Päätyessämme yhteen emme olleet kumpikaan varmoja, haluammeko koskaan lasta. Emme siis kuulu niihin ihmisiin ,joille on ollut pienestä pitäen tärkeää saada joskus lapsia. Siksi uskon, että hyvinkin voisimme olla yhä yhdessä jos jompikumpi olisi päätynyt haluamaan vapaaehtoista lapsettomuutta. Mietimme yhdessä parin vuoden avioliiton jälkeen, mitä yhteiseltä elämältämme toivomme, ja päädyimme sitten haluamaan lapsen.



Tällä palstalla oli äskettäin juttua miehestä, joka oli sanonut vaimolleen valinneensa hänet ainoastaan äidiksi, siis perheen perustamiskumppaniksi, muttei varsinaisesti rakastanut häntä muuten. Kommenteissa oltiin sitä mieltä, että monikin tekisi näin. Meillä on nyt sitten ainakin siitä hyvä tilanne, ettei voi olla tällaiset syyt puolison valintaan; olemme valinneet toisemme ihmisinä itseämme varten, emme vain lasten äidiksi ja isäksi.



Nähtävästi ex-poikaystäväni on tällainen pelkän perheenäidin valitsija; näkemys sitoutumisesta, elämänkumppanuudesta ja uskollisuudesta on kovin heppoinen. Onni ja autuus että pääsin hänestä eroon, ja harmi että joku on erehtynyt häneenkin itsensä sitomaan!

me päätettiin lähes heti seurustelun alussa lasten nimiä ja yksi on jo nimetty.

Meillä oli ongelma lapsettomuus, vika mussa. Ekaa lasta tehtiin 6 v ja jossain vaiheessa kun mulla oli usko mennä, mies vakuutti hän on mielummin mun kanssa kaksin ja ei ikinä lapsia kuin lähtisi pois odottamaan onnea toisen kanssa.

Joten oli lähellä ettei mies jäänyt ilman lapsia, mutta onneksi meillä nyt pienokainen on.