ärsyttää, että kouluttauduin opettajaksi

Kurjaa kuultavaa tämmönen. Itse oo kouluttautunut lääkäriksi ja ehtinyt muutaman vuoden tehdä niitä töitä. Nyt perhevapailla ollessa on alkanut päässä raksuttaa, että ehkä ois kannattanut kuunnella itse silloin aikanaan ja mennä opettajakouluun eikä lääkikseen. Mutta kun sukulaiset ja vanhemmat odottivat, että tytöstä tulee lääkäri, niin mitäpä sitä ei kiltti kympin tyttö tekis... *huokaus*. Mulla on aina ollut "sisäinen palo" opettaa - edelleen ajattelen, että ala-asteen opettajana olisin ihan omimmillani. Tosin kun lukee näitä peruskoulun opettajien kokemuksia, niin ei kyllä hirveästi houkuttele alkaa yleiseksi järjestyksenvalvojaksi. No, kieltämättä itelläkin on vielä muistissa omat yläasteajat, jolloin luokassa oli kaikkea muuta kuin työrauhaa. Nykyään varmaan meininki on vielä villimpää, kun auktoriteettia ei oo opella senkään vertaa mitä vaikka 15 vuotta sitten. Lienee yleinen suuntaus joka alalla tämä, että viranomaisia ei enää kunnioiteta ja "minä ite" on aina tärkein. Itse asiassa lääkärin työssäkinhän kaikista tympeintä on se, jos (kun) joutuu tekemään kaikkea muuta kuin mihin oma koulutus on tai kun työ; esim. joku potilas tai omainen alkaa häiriköidä. Myös lääkärin palkka on huomattavasti parempi kuin opettajien - tosin työtuntimäärään nähden ei mikään erikoinen. Moni minunkin palkkaani kadehtii, muttei huomioi sitä, että viikossa on mulla töitä helpostikin 60-80 tuntia, jos lasketaan mukaan päivystystunnit... eikä se sen rennompaa oo pelko persiissä odottaa koko ajan, että kuka kuoleva sieltä nyt raahataan ovesta sisään. Jotenkin se opettajan työ edelleen mulla siis siintelee haaveissa. Ehkä sitten täytyy harkita AMK-puolelle sote-puolen opettajaksi lähtemistä? Mutta ei se ehkä oo ihan sama asia kuitenkaan. Onko täällä ketään yli 30-vuotiaana OKL:een lähteneitä?

Olen ollut pari vuotta yläkoulussa opena ja nyt jo melkein 10 vuotta lukiossa. Ei enää ikinä takaisin peruskouluun! Töitä on ihan helvetisti (siis paperihommia ja korjattavaa _vähintään_ 4 kertaa enemmän kuin yläkoulussa), mutta tunneilla pääosin todella rauhallista ja saa ihan oikeasti keskittyä opettamiseen. En edes ole missään huippulukiossa vaan ihan tavislukiossa, jonne pääsee hieman yli 7 keskiarvolla.

Ennen lomia olen kyllä poikki, mutta se väsymys on sellaista "oikeasta työstä" tullutta väsymystä, ei kurinpidosta yms. johtuvaa. Sain juuri uuden kollegan, joka on ollut tähän saakka yläkoulussa eikä hän voi uskoa miten rauhallista tunneilla voi olla! Ei kuulemma aio enää ikinä takaisin yläkouluun...

Tykkään työstäni tosi paljon, lomat on jees ja kun palkkakin on suht ok, ei valittamista :)

Tulishan sitä mielellään, mutta miten, kun ei saa vakityötä edes peruskouluista? Juttelin työkaverini kanssa, joka on ollut lukiovirassa nyt kymmenisen vuotta, kuten sinäkin. Hän sanoi saaneensa viran aikoinaan 4 VUODEN TYÖKOKEMUKSELLA! Mulla on kokemusta jo kohta 5 vuotta, eikä siis toivoakaan edes peruskouluvirasta. On tämä niin p**seestä suoraan sanoen. Työ on hyvin kaksijakoista. Toisaalta palkitsevaa ja hauskaakin, toisaalta joskus saa niin paljon paskaa niskaan, että väkisinkin miettii, tarvitseeko sellaista kenenkään sietää. Ja palkka on aivan onneton työmäärään, vastuuseen ja rankkuuteen nähden.

Sinä, joka olet vaihtamassa lääkäristä opettajaksi - älä missään nimessä tee niin hölmöä siirtoa! Lääkäreistä on pulaa ja palkka on kohtuuhyvä, opettajista on hirveä ylitarjonta.

Alanvaihto on itselläkin jatkuvasti mielessä, varsinkin näin kesäisin työttömänä ja persaukisena ollessa.

tää viesti pitäisi näyttää mun kavereille joiden mielestä mun miehellä on unelma työ. perheenä tiedämme ettei työ lopu koskaan, varsinkin pienellä paikkakunnalla soitellaan iltaisinkin kotiin lasten asioista ym ym. ylitöitä tulee harva se päivä juuri siksi että opettajia on aina burn outissa poissaolevina, sijaisia ei saa täällä helpollakaan...

Ja nämä keskustelut virkistävät muistiani sopivasti..

pitäisi jaksaa olla "kasvattaja" myös oppilaiden vanhemmille. Monet vanhemmat kuvittelevat olevansa "ikiteinejä", omien nuortensa kavereita ja pitävät koulun aikuisia "kalkkiksina" tai vihollisina. Tuleeko heille omat vanhat koulumuistot niin vahvasti mieleen vai ovatko todella niin kypsymättömiä että kokevat olevansa itsekin ikuisesti nuoria joiden pitää vieläkin vastustaa auktoriteetteja, mutta kodeilta ei useinkaan saa minkäänlaista tukea.

Olen 33-vuotias biologian, maantiedon ja uskonnon ope yläkoulussa. Työpäivät ovat pitkiä kokeiden korjauksineen ja tuntisuunnitteluineen (olin opiskeluaikana kuvitellut, että kerran suunnitellun tunnin voisi pitää samanlaisena eri ryhmille, mutta kyllä ne pitää erityis-oppilaiden takia räätälöidä aina erikseen). Ja jos työpäivä onkin lyhyt, niin olen kuitenkin niin väsynyt etten jaksa harrastaa mitään tai tavata ketään, vaikka opiskelu/työttömyys/loma-aikoina olen aina ollut aktiivinen, liikunnallinen ja sosiaalinen.

Oppilaiden huoltajien vaatimukset väsyttävät eniten. Huoltajat tuntuvat antavan siunauksensa lastensa törkeälle käytökselle. Käytöstapojen opettaminen ei onnistu, koska en saa huoltajien tukea. Tunnen olevani kaiken kansan roskasanko.

olen tällä hetkellä hoitovapaalla, mutta ennen perhevapaille jäämistä ehdin olla yläkoulussa ja lukiossa aineenopena reilut neljä vuotta. Ajatus opettajan työhön palaamisesta tuntuu yhtä houkuttelevalta kuin kasa paskaa, suoraan sanottuna. Paradoksaalista kyllä, pidän myös opettajan työstä, mutta usein tuntuu, että huonot puolet vievät voiton hyvistä. Olenkin suunnitellut, että vaihtaisin alaa, mutta en ole ihan vielä päässyt selvyyteen siitä, mitä tässä alkaisi opiskelemaan.

meitä on siis muitakin. Kyllä, olen nyt pätevä aineenopettaja mutta virkaa ei ole. Sijaisuudet usein katkaistaan kesäksi joko kunnan toimesta (säästöä) tai sitten esim. äitiyslomalainen/ hoitovapaalainen "palaa kesäksi töihin". Näitä hoitovapaita sitten elokuun puolivälissä sopivasti taas jatketaan... Ei ole hyvä systeemi, vaikka ei se hoitovapaalaisen lomattomuuskaan reilua olisi, kun vertaa muun vakityön tekijöihin. Heillähän lomat kertyvät, mutta opeilla se ei ole mahdollista.



Suoraan sanoen nyt tuntuu, että en taida virkaa yläkoululta tai lukiostakaan koskaan hakea. Jos voisin, vaihtaisin työt johonkin helpompaan heti. Muutakin tehneenä tiedän, ettei tämä ole ainoa mahdollinen työ, ja että tämä vaikuttaisi olevan ainakin minun edellisiä töitäni huomattavasti raskaampaa.



Alkuper. vietin viikonlopputöillä tarkoitin nimenomaan veso-päiviä, kyllähän sitä monesti sunnuntai-iltana vähän kertailee, että mitä maanantaina on tulossa. Itse olen yrittänyt tehdä työt virka-aikana, pienten lasten kanssa menee muuten yötöiksi (menee kyllä joskus muutenkin).



Mäkin olen kuullut tuon "tähän turtuu" -kommentin. Kuinka monessa vuodessa? Miksi ei kuulosta houkuttelevalta työ, johon turtuu? Kai sitä vain oppii sitä sitten sietämään jotenkin, mutta varmaan sivussa jotain menettääkin.



Kun katsoo opeja, on suuri osa aivan puhki ja katki marraskuussa ja toukokuussa. Ilman pitkiä lomia ei taitaisi tätä työtä monikaan oikeasti jaksaa tehdä. Kesälomasta melkein puolet menee akkujen lataamiseen ja lepäämiseen, sitten vasta elämä voittaa! Ja normaali olotila palaa. Kadotakseen taas syksyn myötä?!

Matikan opetus ei ole rankkaa, kun vaan "laittaa laskemaan laskuja..." :D

Voi kuule. Tämän työn rankin (eikä edes suurin) osa ei todellakaan ole asian opettaminen. Työn rankkuus (ja ihanuus) tulee oman persoonan jatkuvasta likoon laittamisesta. Joka hetki työpäivän aikana (paitsi joskus välkillä) pitää olla ihan oikeasti läsnä ja todella skarppina. Matikan(kin) opettaminen vaatii koko oppitunnin ajan kiertelyä luokassa seuraamassa tehtävien tekemistä, opettamista eri välineillä, selittämistä, kuuntelemista, kurin pitämistä, töihin patistamista, murrosikäisen kiukuttelun kohtaamista, palautteen antamista... Kokeiden korjaaminen yms. on toki raskasta, mutta kyllä mehut menee ihan oppituntien pitämiseen... Kuitenkin pidän työstäni kuin hullu puurosta.

meidän koulussa on kuraattori noin yhtenä päivänä viikossa. Koulu on melkoisen suuri, monta sataa oppilasta. Mitään vakseja meillä ei ole. Kai kunnalla on joku lakimies, mutta eiköhän niihin ole melkoisen pitkät jonot.

että opettaminen ei olekaan opettajalla pääosassa. Ainakaan yläkoululla. Kuten se 45minuuttia telkkarijuttukin oli, niin kaikkeen muuhun säätämiseen menee aikaa - ja energiaa - 60-70% tunnista. Tämän oikeastaan tajusi vasta työtä jonkin aikaa tehneenä. Että toisten ryhmien kanssa kurinpito saattaakin haukata tosi ison palan tunnista.



Nimenomaan se skarppina ja esillä oleminen on rankkaa. ja kurinpito. Jollei sitten ole sellainen auktoritäärinen luonnostaan, nuoret jotenkin tarttevat sellaisia "vahvoja johtajia". Oikeasti, tällaisella kiltillä luonteella siellä on tekemistä kurinpidon kanssa, ja senkin, ettei ota itseensä kaikenlaisia juttuja, joita kuulee. Ei silti, kuulen myös hyvää palautetta, mutta kyllä ne ikävät jututkin ovat välillä aika ikäviä. Ja jos tulee ongelmia jonkun nuoren kanssa, ja soittaa kotiin, voi vastaus olla, että ei kiinnosta. Koulun ongelmat ovat koulun ongelmia, pitäkää vaan ne nuoret itse siellä kurissa. HUH.

koin raskaimmaksi joidenkin vanhempien törkeän käyttäytymisen. Oppilaiden kanssa tulin hyvin toimeen.



Kolmen oppilaan vanhemmat ottivat minut (ilmeisesti koska olin nuori ja liian kiltti sekä kokematon) piinauksensa kohteeksi. Yksi esimerkiksi yritti painostaa minua antamaan hänen tyttärelleen paremman numeron päättötodistukseen. Hän soitteli iltaisin ja viikonloppuisin kertoen kuinka paljon hänen tyttärensä on taas äikäntehtäviä tehnyt. Totuus oli se, että tyttö oli patalaiska ja harvemmin edes vaivautui tunnille ja jos vaivautui niin myöhässä. tunti sitten meni meikkaukseen ja kännykän räpläykseen. Kun en suostunut äidin vaatimuksiin, tämä haukkui minua kaikin mahdollisin ilmauksin, kunnes sain kakaistua, että nauhoitan puhelut ja laitan nauhan poliisille, jos ei lopu.



Muita tapauksia en jaksa selittää, mutta samantapaisesta tapauksista kyse. Surullista, että jotkut vanhemmat haluavat ajaa opettajat siihen tilanteeseen, että he eivät halua enää tehdä työtään koulumaailmassa. Jos tällainen piittaamaton ja ilkeä asenne kasvaa (ja tietysti se tarttuu vanhemmista myös lapsiin), niin pätevistä opettajista tulee olemaan huutava pula.

Moni on siirtynyt joihinkin henkilöstöhommiin opettajankoulutuksella. Mielessä on....

Mulla tosin vakipaikka ja sitä myötä palkalliset lomat. Mutta rankkaa on ja palkka huono. Hyviä puolia lyhyehköt päivät (paitsi jaksojen vaihteessa koeruuhkien aikaan ja esim. vanhempainvarttien aikaan ym).



Kyllä mä enimmäkseen tykkään työstäni, niin että toistaiseksi en ainakaan etsi muuta...

Nyt hoitovapaalla mietin, mitä musta "isona" tulee. Kymmenen vuotta opettajan töitä takana...

Opettaja on tänä päivänä muutakin kuin vain opettaja. Koululaitosta pitäisi uusia, jotta sieltä löytyisi myös mm. sosiaali/perhetyöntekijä, nuoriso-ohjaaja, järjestysmiehet/vartijat, lakimies. Opettaja joutuu venymään liian moneen rooliin kuin vain opettamiseen. Ja oppilasaines on monestakin syystä aika hankalia lapsia/nuoria. Yhteiskunnassa asiat mättää.



Hatunnosto opeille :O)

Onko se kunnan yleinen säästömeininki vai mitä? Voisitko saada lehtorin paikan?

Koululaitosta pitäisi uusia, jotta sieltä löytyisi myös mm. sosiaali/perhetyöntekijä, nuoriso-ohjaaja, järjestysmiehet/vartijat, lakimies.

Sosiaali/perhetyöntekijä = kuraattori, nuoriso-ohjaaja = opo

järjestysmiehet= vaksit

ja lakimieskin kunnalta löytyy ihan taatusti.

Suurin osa näistä on lakisääteisiä.

pätevä ei oo sama asia kuin viranhaltija. Minäkin olen pätevä, mut omasta aineesta ei ole näiltä seuduilta vakituisia paikkoja joka oksalla jaossa. Että pätkätöitä tehdään ja kesät ollaan työttömänä.

sillä erotuksella, etä tätä alanvaihtoa toteuttaessa aloin tehdä opettajan sijaisuuksia heti ensimmäisenä opiskeluvuonna ja vielä toisenkin vuoden katsottuani tajusin, että aineenopettajan homma yläasteella on aivan liian rankkaa minun makuuni. (Turha kai sanoakaan, että parin opiskeluvuoden aikana olin täystyöllistetty opettajan hommilla, niitä burn out -sairiksella olijoita riittää)



Kun huomasin, että aika kauheaa on, ehdin ihan hyvin vielä vaihtaa suuntaa ja opiskelen nyt siis kääntäjäksi. Tässä yhdistyy sopivasti se entinen toimistotyökokemus ja kuitenkin työn omaehtoisuus.

Luokanopettaja olen eikä mulla edes ole noin rankkaa kuin aineenopettajilla. 13 työvuoden jälkeen olen kuitenkin niin väsynyt ja turhautunut, että en kuvittelekaan jaksavani tehdä näitä hommia eläkeikään saakka.



Vuosi vuodelta työ on raskaampaa. Oppilaiden huoltajien vaatimukset väsyttävät eniten. Huoltajat tuntuvat antavan siunauksensa lastensa törkeälle käytökselle. Käytöstapojen opettaminen ei onnistu, koska en saa huoltajien tukea. Tunnen olevani kaiken kansan roskasanko.



Pitkä kesäloma ei auta, jos työ on näinkin vastenmielistä ja kuluttavaa.