Jos kuolisit huomenna, niin kuolisitko onnellisena vai surisitko jotain kesken jäänyttä asiaa?

Omasta puolestani kyllä.

mutta tietenkin olisin surullinen, kun en näkisi lasteni kasvavan.

kun en näkisi lasteni varttuvan. Töissä on myös juuri alkanut tärkeä projekti..

Surisin näkemättä jäänyttä lastani jota olen kantanut 9kk ja mies jäisi yksin.

samoin surisin sitä etten koskaan, en ikinä enää voisi sopia asioita ystäväni kanssa, emme ole olleet puheväleissä yli kahteen vuoteen. En voisi koskaan enää kuvitella sanovani että ajattelin häntä kutenkin joka ikinen päivä...

Siksi jatketaan vaikka hampaat irvessä.

En ehkä niin täydellinen äiti ole, mutta äiti kuitenkin. Myös oma kehittymiseni ihmisenä on pahasti kesken. Mieskin surisi ja surettaisi hänen puolestaan, onhan meillä ollut riitamme, mutta kyllä se jokin sitoo meitä yhteen loppuelämämme ajan - olkoon se vielä pitkä aika.

toivoisin vielä ennen kuolemaani kokevani maata järisyttävän rakkauden ja näkeväni lapseni kasvavan kunnes hän pärjää omillaan. Toivottavasti en kuole huomenna, elämällä olis vielä niin paljon annettavaa mulle (hyvää ja huonoa).

yksi puhelu täytyisi vielä ottaa ja asia saada kerrotuksi...

Miettisin myös, olisivatko muut lähimpäni ymmärtäneet, kuinka paljon välitän heistä.

Luulen, että silti kuolen onnellisena. Elin elämäni kuten itse halusin, en siten kuin mua käskettiin.