miten paasta irti omien vanhempien elaman huolehtimisesta? onko muilla samanlaisia ongelmia? aitini on jollain tapaa mielenterveysongelmainen, narsistinen ehka... hallitsee taysin

isääni, jolla ei saa olla mitään omaa elämää, kiinnostuksen kohteita, asioita joissa on taitava yms. kehittää millon mistäkin isoja riitoja, tai siis yksipuolistahan riitely on, kun hänelle ei saa sanoa puolikastakaan sanaa vastaan, haukkuu isääni ihan millä nimillä tahansa, ja jos isä vaikka joskus menettää hermonsa ja sanoo jotain vastaan, on äitini loukattu osapuoli ja itkee tätä päivä tolkulla. kaivaa riitoihin vuosikymmeniä vanhoja asioita. alkoholiakin juo usein liikaa. olen niin kiltti. isäni tekee mielestäni väärin, kun minulle näitä vuodattaa, mutta toisaalta, kun hänellä ei ole ketään muuta, jolle puhua. eikä hän tiedä kuinka kärsin, maha huolesta taas ihan sekaisin. unohtaisin äitini kokonaan, jos ei olisi isääni, josta on liian suuri huoli. surullista on, etteivät vanhempani ole jo aikoja sitten eronneet, mutta isälläni on vain liian iso vakaumus, että avioliitto on ikuinen Jumalan asettama ja kait äitiäni rakastaakin ja hyvinä aikoina kaikki on hyvin. näin syksyisin nämä kriisit vain ovat jokapäiväisiä. :( olemme läheisiä, samassa kaupungissa asumme ja lasteni ja tosiaan tuon isäni takia en pysty yhteydenpitoa lopettamaan vaikka kärsin tästä aivan suunnattomasta, omakin elämä muutenkin jo rankkaa. onko muita yhtään samanlaisessa tilanteessa tai neuvoja mitä tehdä? kerran melkein saimme jo äidin suostumaan mielialalääkkeisiin, mutta lopulta ei suostunutkaan niitä lääkäriltä pyytämään ja isäni taas sai pitkään kuulla, kuinka yrittää väittää äitiäni hulluksi. jaksoikohan kukaan lukea...