Mitä varaisit joulukuun vauvalle kotiintulomatkaa varten?
Ihan hölmöä miettiä jo tällaisia, mutta tarvitseeko joulukuussa syntyvä vauva heti jonkun toppapuvun? Autoonhan sieltä laitokselta hypätään, eikä siellä kovin kylmä ole...Edelliset lapset syntyneet kesällä eikä ole mitään toppapukuja säästössä. Enkä viitsisi ostaa ennenkuin sukupuoli selviää, eli odotettava synnytykseen...Mitä muut meinaa, pärjäisikö tommosella vanupuvulla, joka äitiyspakkauksesta säästössä?
Kommentit (15)
vastasyntyneen ja pienen vauvan lämmönsäätely ei ole vielä täysin kehittynyt ja olisi aika vastuutonta viedä vauvaa sisätiloista minnekään ilman toppapukua.
terveisin jouluvauvan äiti
Syy tähän sovellukseen oli se, että olin ostanut vauvalle toppapuvun (62cm), mutta se oli aivan liian suuri, jotta vauva olisi pystynyt istumaan kaukalossa ja hengittämään. Onneksi silloin oli tosi lämmin Marraskuu (mittari näytti +11 astetta) ja mies ajoi auton sekä sairaalan että kodin oven eteen. Hengissä selvittiin.
Siis villapuku ja kevyttoppis?? Haloo, ei aina tarvitse yliampua.
Tänä keväänä ainakin oli jo lämmintä, ja poistuimme sisävaatteilla ja fleecepuvulla sairaalasta. (Juu, ja vauva selvisi =))
Jouluvauva varmaan tarvitsee sen toppapuvun kyllä.
Tässä voi käydä vielä vaikka kuinka....
Minulla on la 20.12. ja olen rv 22+1
Eli alkuraskauden keskenmenovaara on jo ohitettu.. Toki aina voi sattua mitä tahansa, mutta kyllä ne riskit tässä vaiheessa on jo aika pienet.
T. EI AP
Vierailija:
Tässä voi käydä vielä vaikka kuinka....
Sen lisäksi tietenkin kypärämyssy, tumput ja töppöset ja luonnollisesti body+housut.
Mä ostin etukäteen luonnonvalkean puvun, väri kävi kummallekkin.
Ehkäpä hankin sitten pienen toppapuvun, jos löydän vaikka beigen tai luonnonvaalean. Äitiyspakkausta en ota koska vaatetta on kahden jäljiltä jo liikaakin. Toppapukuja en ole säästänyt ja liian isoja ne nyt olisivatkin talvivauvalle.
ap
Vierailija:
Minulla on la 20.12. ja olen rv 22+1Eli alkuraskauden keskenmenovaara on jo ohitettu.. Toki aina voi sattua mitä tahansa, mutta kyllä ne riskit tässä vaiheessa on jo aika pienet.
T. EI AP
Vierailija:
Tässä voi käydä vielä vaikka kuinka....
Menetin itse vauvani rv 25, kuoli kohtuun. Pienet riskit ja pienet riskit....
T.7
Me ostettiin 56cm puku, vasta käytännössä huomasin, että oli vaikea pukea päälle koska vetoketju ei auennut tarpeeksi. Kaikista parhain olisi malli, jossa on 2 vetoketjua, saa puvun etuosan melkein kokonaan auki. Näin vauva on helppo laskea puvun päälle ja pukea.
Body, potkat, gollagepuka ja vanutoppapuku. Hyvä oli.
Kun voihan sille ihan yhtä lailla vaikka synnytyksessäkin käydä jotain.
mä laitoin tavallisten vaatteiden päälle fleece puvun niitä on nyt just syksyllä hyvin myynnissä ja sitä voi pitää talven pakkasilla toppapuvun alla. jouluu 05 tytön äiti
Tämä sille, joka ehdotti sitä 80-senttistä vastasyntyneen päälle :DDD
meillä poika syntyi huhtikuussa ja oli ostettu kevyt toppis ja villapuku vielä alla... oili kuitenkin jo plussan puolella