Oi miksi mun hermot ei kestä lapsia? Tulen hulluksi täällä kotona noiden ipanoiden kanssa...

välil menen melkein pitkin seiniä kun vitutus iskee.

Olin juuri viikon mökillä neljän lapsen kanssa ja viihdyin paljon paremmin kuin kotona, vaikkei koko saaressa ollut ketään muuta kuin minä ja lapset. Uimaranta, pihapelit ja sisällä kirjat sekä lautapelit pitivät lapset jatkuvasti puuhastelemassa, joten sain itse olla täysin lomalla, riitti että tein muutaman aterian, tiskasin astiat ja pidin huolta, etteivät lapset hukkuneet =)

pelottaa viikonloppu kun mies on la-su pois kotoa... minä yksin kolmen lapsen kanssa... mut saa varmaan viedä hullujenhuoneelle maanantai aamuna... =)



Välillä harmittaa että miksi en ole enempää äiti-ihminen, mutta mun ei vaan näköjään hermot kestä tätä kotona oloa ja alsten hoitoa... Onneksi pian pääsen takaisin töihin.



Ap

ja nuo 2 vanhempaa (8 ja 6 vuotiaat) joille saa monta kertaa sanoa samasta asiasta... ihan typeriä juttuja nuo mutta nyt vuoden kotona olon jälkeen mulla alkaa olla mitta ihan täynnä, kun pääsis edes päiväks noista kaikista eroon... =(



Ap

Ja omaa asennetta vähän positiivisemmaksi. Varmaan kaikki menee päin helvettiä jos valmiiksi asennoituu niin. Kotona ollessa täytyy vaan hyväksyä tosiasia, että omaa aikaa ei juuri ole. Heittäydy sinne lasten maailmaan :O)

Ja lähde itsekin tuulettumaan kavereiden kanssa ihan lähiaikoina! Miten olisi vaikka tänä iltana?



Terv: 2 ipanan äiti, joka lähtee tänään viinijuhlille =)

tai siis voin käydä kaupassa tma, mutta nyt ei enää mikään muutaman tunnin poissaolo auta, se auttais että mies ottas ipanat ja lähtis kotoa pois vähäksi aikaa ettäsaisin olla yksin. MInä kaipaan vain sitä että saisin olla ihan yksin, mutta miehen tuntien ei tule sekään onnistumaan.

Siis nyt ei ole kyse siitä etteikö isommilla lapsilla olisi tekemistä, sitä kyllä riittää maallaa kun asutaan ja on iso talo ja piha, ne ei koskaan valita että ei ole tekemistä.

Itsellä mennyt vaan tää tilanne siihen että kotona olo ahdistaa lasten kanssa, yksin kyllä täällä viihtyisin.



Ap

Jotkut lapset on sellaisia, etteivät kestä yhtään olla äidistä kauempana kuin metrin päässä. Ja se on todella rasittavaa. Minulla on yksi sellainen, ja ymmärrän sinua täysin.



T. Toinen maalainen

elämää lasten kanssa ja ei se voivottelulla ainakaan miksikään muutu.

Ap:n viestistä ymmärsin, että pienin karjuu täysillä lähinnä koko ajan. Niitäkin lapsia on olemassa, eikä niiden kanssa kukaan kestä eikä löydä positiivista asennetta. Sellaisen lapsen kanssa on todella todella raskasta, eikä se ole mitään tavallista vauva-arkea.

Ajattele jos ne olisivat vaikka 2- ja 6-vuotiaita, jotka eivät leikkisi keskenään....

Meillä on vain yksi lapsi, silti mies käy säännöllisesti lapsen kanssa jossakin, että saan olla rauhassa kotona ja vaikka vain siivota. Käymme myös miehen kanssa vuorotellen kavereiden kanssa ulkona, joskus yhdessäkin kun lapsenhoito järjestyy.

mutta on vaan niin kamalaa kun menee hermot joka asiaan ja syynä siihen tuo karjuva nuorimmainen ja todellakin viikonloppu pelottaa kun mies pois kotoa...

Mieskin ärsyttää kun ei voi olla kotona silloin kun hänen lapsi tulee isäänsä tapaamaan.

No toisaalta tuota menoa ei oikein voi perua kun toista mahdollisuutta siihen ei tule ja se on sovittu jo ajat sitten.



Mutta ainakin tässä vuoden aikana on tullut todistettua se että minua ei ole luotu kotiäidiksi, onneksi töiden alkuun on enää kuukausi aikaa. Sitten tämäkin ahdistus toivottavasti loppuu.



Eikä tuo pienin ihan koko aikaa huuda, nytkin leikkii nätisti mutta jos mä tästä vierestä liikahdan niin johan alkaa karjunta taas, harvinaisen hankala tapaus... =)

Olen koittanut hillitä hermojani mutta kun tuosta miehestäkään ei ole mitään apua niin pikku hiljaa tosiaan hermota alkaa mennä.



AP

Vierailija:

elämää lasten kanssa ja ei se voivottelulla ainakaan miksikään muutu.

tuleppa meille tuon kovapäisen/tahtoisen vauvelin kanssa niin tiedät että kun sitä jatkuu päivästä toiseen niin ei sitä 24/7 kestä.

Olisi ihanaa kun olisi hiljaista.

Niin tuo vauva kun on todella todella kovatahtoinen, en olis koskaan uskonnut että noin pienenä sen jo huomaa. Jos jotain haluaa ja sitä ei saa niin ei lopu sen huuto viidessä minuutissa vaan sitä jatkuu ja jatkuu niin kauan kunnes keksii jotain muuta...

No en oikeen osaa selittää mutta voin mieluusti tuoda tuon lapsen sulle vaikka heti niin saat itse sen kanssa tapella.

Ap

Vierailija:

elämää lasten kanssa ja ei se voivottelulla ainakaan miksikään muutu.

Ei ihme jos kiristää ja viikonloppu pelottaa. Minä olin samanlaisen kanssa viikonlopun yksin kotona jokin aika sitten. Olin suunnitellut meneväni mummille yöksi silloin, jotta saan apua, kun toinen on ihan vauva. Mutta en sitten mennytkään, kun kuvittelin selviäväni kaikesta seikkailumielellä. Sunnuntaina olin niin hermoraunio, että mies ei varmasti jätä minua ainakaan kahteen vuoteen yksin yön yli.



Mieti sinä selviytymiskeinot paremmin etukäteen kuin minä. Kehittele itsellesi jotain luksusta, minkä voit toteuttaa lasten kanssa. Tehkää jokin tavallisuudesta poikkeava retki. Osta kotiin kaikki mahdolliset herkut karkkeja ja sipsejä myöten. Käy lasten kanssa ulkona syömässä. Käy kylässä. Tämäntyyppisillä keinoilla minä kestän paremmin.

Nyt kun kuvailit tuohon lisää, niin sinun vauvasi kuullostaa tosiaan aika vaativalta. Etsipä haun kanssa mitä tänne on kirjoitettu vaativista vauvoista ja vaikeista vauvoista. Itse olen osallistunut pariin keskusteluun ihan viime viikkojenkin aikana, ja minua on helpottanut isosti huomata, että on ihmisiä, jotka ymmärtävät, millaista se on. Ei siitä lukemisesta ole välttämättä arjen sujumiseen mitään apua, mutta omaa oloa se voi helpottaa paljonkin. Suosittelen!

Mä ymmärrän täysin sua. Lähdin töihin kun lapsi täytti vuoden, muuten olisin varmaan joutunut hullujen huoneelle. Nyt on paljon aurinkoisempaa kun saan vähän muutakin virikettä! Jaksan lastani paljon paremmin ja väitän, että äiti-lapsi suhde kukoistaa jälleen. Äiti-ihminen tai ei, niin minusta on ihan luonnollita, että välillä ottaa pattiin. Ihan aikuisten oikeasti, kuka voi haluta olla 24h lastensa kanssa päivästä toiseen?



Nämä, joilla on ns. helpompia lapsia eivät ymmärrä, että on myös Highneed-lapsia. Niitä, jotka tarvitsevat vähän enemmän huomiota ja vähän enemmän äitiä. Joillekin on esim. vasta neljäs lapsi ollut tälläinen vaativampi tapaus ja silloin ei ainakaan ole kyse siitä, ettei osaisi lapsia hoitaa. Positiivinen asenne auttaa, mutta välillä tekisi mieli täppästä tollaisia äitien mollaajia ja syyllistäjiä! Lapset vaan on erilaisia eikä niiden tempperamentille voi mitään kun kaikki keinot on yritetty. Kaikki ovat kuitenkin ihania yksilöitä jo pienestä pitäen!

Kuka odottaa, että voi kun minä saisin sellaisen harvinaisen vaativan lapsen? Tai kuka toivoo saavansa sairaan lapsen? Kuka toivoo saavansa kuolleen lapsen? Ei kukaan!! Lapsia hankitaan, koska toivotaan saavan niitä iloisia ihania veitikoita. Ja sitten käykin niin, että joku saa vaikkapa sen sairaan lapsen, ja sen hoitaminen väsyttää vanhemmat. Kuka silloin huutelee, että mitäs hankit lapsia, jos et jaksa hoitaa.



Joku sitten puolestaan saa hyvin vaativan vauvan, eikä siihenkään ole voinut etukäteen varautua. Ja vaativan vauvan hoitaminen on vaativaa. Totuus kuitenkin on se, että helppojen vauvojen vanhemmat kuvittelevat, että he ovat niin hyviä kasvattajia ja vanhempia, että heillä siksi on helppo vauva. Ja tämä väite on aivan tutkijatasolla esitetty. Vanhempien ansiota se ei kuitenkaan ole, vaan vauvat saavat syntymälahjana erilaisen temperamentin, joista johtuen vauvat ovat helppoja, vaikeita tai siltä väliltä. Vaikeiden vauvojen vanhemmat joutuvat siten aina kuuntelemaan syyllistämistä, mikä johtuu siitä, että on suuri joukko ihmisiä, jotka vain eivät tiedä.

Varmista, että kaikki minkä kuuluukin olla kunnossa (kuiva vaippa, vatsa täynnä, mukavat vaatteet, seuraa lähellä, leluja tai kirjoja saatavilla eikä mikään paikka ole kipeä) on kunnossa. Kun tämän tarkistuksen olet tehnyt, voit etäännyttää itsesi ajatuksissasi lapsen itkusta, vaikka pysyttelisitkin hänen lähellään.

Sulje itku tietoisesti mielestäsi, hokemalla päässäsi minkälaista mantraa haluat - vaikkapa " lapsella ei ole mitään hätää, minä en kuuntele itkua" . Hengitä syvään muutaman kerran ja huomaat pian kestäväsi lapsen kiukuttelua paremmin. Joudut toistamaan tätä aika usein alkuaikoina, jotta siitä tulisi automaattista.

Lapselle olet paikalla, vaikka ajatuksissasi matkustaisit Afrikan savanneilla. Voi olla, että pienen pieni reagoimattomuus itkuun, auttaisi lasta itseäänkin. Hän saattaa kuvitella, ettei kykene itse viihdyttämään itseään millään tavalla, jos aina reagoit hänen itkuunsa palaamalla hänen luokseen tai leikittämällä ja kanniskelemalla häntä jatkuvasti.



PS. tiesithän, että voit valjastaa myös sisarukset viihdyttämään pikkuista välillä. Ajan ei tarvitse olla pitkä, kymmenenkin minuuttia silloin tällöin riittänee pitämään sinut järjissäsi. Kun vielä kehut isommat maasta taivaisiin, he saavat palkinnon ja samalla pientä puuhaa sellaisiin hetkiin, jolloin heillä muuten voisi mennä sukset ristiin.