Vakuutuksen vai kelan varassa?
Oletteko vakuuttaneet lapsenne ja onko siitä ollut miten hyötyä kun lapsi on esim. sairastellut? Te jotka ette ole vakuuuttaneet lapsianne, miten on kela tukennut sairaan lapsen hoitoa? olemme vakuuttaneet lapsemme mutta harkitsemme säästö syistä vakuutusten irti sanomista, tähän mennessä niitä ei ole tarvittu (lapset 8kk ja 3v).
Kommentit (6)
julkisella olis mennyt melkein puoli vuotta.
toisen lapsen kohdalla maitoallergiaan olisi uponnut pitkä penni, jos ei olisi vakuutusta ollut.
joista kenelläkään ei ole vakuutusta. Ajattelimme että jos kerran ylläpidämme verorahoillamme julkista terveydenhoitoa haluamme myös rahoillemme vastinetta...ja olemme myös saaneet. Lääkäriin pääsemme aina samana päivänä ja tarpeen vaatiessa olemme saaneet lähetteen erikoislääkärille. Kaikki ei tapahdu tietystikään niin nopeasti kuin yksityisellä puolella ja se onkin ainoa miinus. Toisaalta odotusajat eivät ole mitään kohtuuttomiakaan olleet. Onneksi lapsemme ovat olleet melko terveitä.
onko kenellekkään käynyt niin että vakuutuksesta ei ollut odotettua hyötyä, onko korvauksista tullut erimielisyyksiä yhtiön kanssa?
Esikoisella korvat putkitettu, risat leikattu. Astma, atooppinen iho ja allergiat riesana.
Kuopus sairastanut perusterveen lapsen verran mutta voitolla ollaan hänenkin kanssaan. (vakuutus kun korvaa myös lääkkeet)
Meillä terveyskeskuksessa huonosti suomea puhuvia venäläisiä lääkäreitä, huonosti aikoja ja kovat jonot sairaalanpuolella.
Koskaan en irtisano vakuutuksia!!!
Meilä vakuutukset Tapiolassa ja erimielisyyksiä ei ole ollut.
vakuutusehdoissa kerrotaan todella selvään mitä korvataan ja mitä ei.
kannattaa selvittää vakuutukset tarkaan sillä joissakin yhtiöissä on erikäytännöt mikä on oma vastuu ja paljollako samaa sairautta saa sairastaa.
Yhteiskuntaan turvataan ja jos välttämättä joskus haluaa yksityiselle niin maksetaan sitten omasta pussista. Pyrin muutenkin välttelemään ylivakuuttamista, siitä ei hyödy kuin vakuutusyhtiöt. Tietysti jos joku vakuutus takaisi että lapsi on terve eikä koskaan sairastu niin siitä olisin valmis maksamaan, mutta kun ei ole tullut vielä vastaan.