tekeekö kaikki töistä kotiuduttuaan ruokaa?
siis lämpimän ruuan, jos aikuiset on syöneet töissä ja lapsi päiväkodissa.
Meillä ei, lapselle toki, mutta aikuiset ei syö toista ruokaa. Olemmeko kummajaisia?
Kommentit (13)
kaikki ovat jo nälkäisiä kun kello lähenee viittä!
t. 2 työssäkäyvää aikuista, 2 koululaista ja 2 päiväkotilaista
jos ei olisi lapsia, ei tehtäisi. Mutta koska ruokaa tehdään, yleensä myös aikuiset syö sitä. AInakin mies. Jos ruoka ei ole miehen mielestä pahaa :/
Ja kyllä vanhemmatkin syövät. En siis tee joka arki-ilta heti töiden jälkeen ruokaa vaan helpottaakseni arkea valmistan siis ruan, jota syödään parina iltana. Joskus toki teen illalla erikseen lämpimän ruan vain sille yhdelle illalle, koska aina ei jaksa syödä laatikoita ja keittoja.
Olen kotiäiti ja meillä on pieni perhe, eli yksi lapsi. Teen päivässä yhden lämpimän ruuan ja toisen ruuan lapsi (1,5v.) saa purkista. Tämä varmaankin muuttuu jos/kun tulee lisää lapsia, mutta näin pienelle porukalle en ala kokkaamaan kahta kertaa päivässä. Siis minä ja mies syödään vain 1 lämmin ateria päivässä.
Että teen kaksi ruokaa ns. lounas aikaan eli ruoan jonka me syömme lasten kanssa ja sitten teen valmiiksi tai puolivalmiiksi iltaruoan jonka mies+lapset syövät kun minä olen töissä...
itse en yleensä syö toista lämmintä ruokaa. Ja mies tulee myöhemmin töistä. Lapsilla on usein niin nälkä etteivät jaksa odottaa tai vaikka ei oliskaan niin seurustelen mielummin lasten kanssa ja lämmitän valmiiksi tehtyä ruokaa. Pastan saatan äkkiä keittää, jos kastike on valmiina.
että meillä ei nimenomaan aikuiset tahdo syödä toista ateriaa. Lapselle toki laitan (joskus alusta asti, joskus saa valmisruokaa ja joskus pakkasesta) oman ruoan. Jos olisi isompi perhe, toki varmaan käytäntö olisi toinen. Olen käsittänyt, että tavassani on jotai perin outoa ja olen vähintäänkin huono äiti. Pitäisikö minun (ja miehen) syödä joka päivä väkisin ne keitetyt perunat toisen kerran, että olisimme kunnon kansalaisia.
Meille aikuisille se on päivän ainoa lämmin ateria. Lakkasin syömästä lämmintä ruokaa päivällä juuri siksi, että kun kotona on kuitenkin laitettava lapselle ruokaa niin on kivampi syödä kotona. Ja kaksi ruokaa päivässä lihotti.
Meillä ihan samalla tavalla, siis sekä mieheni että minä syömme töissä päivällä lämpimän aterian eikä toista lämmintä ateriaa meillä syö muut kuin lapset. Ja aika usein jotain puolivalmista/valmista, hyi hyi minua ;-) Toki istutaan kaikki samaan aikaan ruokapöydässä, mutta itse olen salaatti/leipä-linjalla, ja lapset syövät sitten " oikeaa" lämmintä ruokaa. Minusta tässä ei ole mitään outoa, miksi pitäisi pakottaa itsensä syömään kaksi lämmintä ateriaa päivässä, jos ei kerran ole nälkä/tee mieli?
Yhdessä miehen kanssa laitetaan, mielestäni on hyvä opettaa säännöllisyyttä ja se on hyvä tapa kokoontua päivän touhujen jälkeen yhteen. Ei ruoan tarvi ihmeellistä olla, tai älyttömästi syödä, tärkeintä on yhdessäolo ja sitten kun lapset ovat vanhempia, on jonkinlainen perheen tapa kokoontua yhteen ja kertoilla kuulumiset, siis ruoka-ajat. Meillä pieni ja teini-ikäinen lapsi ja on kiva tietää missä ja milloin vanhempi lapsissa menee, osallistuu ruoka-aikoihin mielellään, auttaa myös ruoan teossa joskus, kun on siihen jo pienestä pitäen ollut kiinnostunut. Näin meillä.
Meille töiden jälkeen laitettava ja syötävä ruoka on usein vanhempien ainoa lämmin ruoka päivässä. Töissä syödään omia eväitä, joten viiden maissa ruoka kyllä jo maistuu!
lisää kommentteja.
olen ymmärtänyt muiden puheista, että tämä on vallan outo käytäntö ja olen huono äiti.
Lapsemme syö muutenkin aika lailla " omia ruokiaan" ja me vanhemmat emme haluakaan toista ruokaa viikolla syödä. viikonloppuisin toki kokataan aina alusta alkaen itse.