Minkaikaiselle lapselle antaisit vastuuta siita, millainen suhde vanhempiin muodostuu? Murrosikainen tyttareni vihaa minua ja on katkera.

jos olet juorunnut tytön asioista sopimatta siitä hänen itsensä kanssa, on loukkaantuminen aivan oikeutettua. Et voi keneltäkään odottaa anteeksi antoa, voit pyytää sitä ja voit toivoa sitä, mutta keneltäkään ei voi vaatia anteeksiantoa, voit toki toimia niin, että anteeksi saaminen olisi todennäköistä - esimerkiksi pyytämällä sitä.



Lapsesi asettaa nyt näkyväksi omat toimitapasi sinulle itsellesi, näinhän murrosiässä tehdään, ja se on usein meille vanhemmille kipeä paikka, illuusiot omasta hyvyydestä karistetaan, jos ei muuten niin väkisin.



Saat palautetta, käsittele se mielessäsi ja tee johtopäätkösesi. Väistämättä joudut määrittelemään uudelleen suhteesi lapsiin, kun he varttuvat aikuisiksi, 15 -vuotias ei kuitenkaan sitä vielä ole.



Lapsellasi on vastuunsa teidän suhteesta. Hän on ilmaissut haluttomuutensa pitää suhdetta kunnossa ja siihenkin hänellä on oikeus, hänen ei ole pakko yrittää tehdä yhteistyötä kanssasi sellaisista asioista, jotka ovat hänen omiaan.



Sen sijaan hän on alaikäinen ja sinulla huoltajan vastuu hänen hyvinvoinnistaan, ts. lapsesi joutuu vielä elämään juridisesti ja sosiaalisesti huoltajiensa välittömässä läheisyydessä ja rajatussa maailmassa. Piti hän siitä tai ei.



Nuoret ovat todella arvotarkkoja. Suurin osa provosoituu valtavasi ristiriidoista, jotka he omissa vanhemmissaan näkevät. Jos opetat lapsellesi luottamusta, ole itse luotettava. Jos kerrot lapsellesi, että toisia täytyy kunnioittaa, näytä, että sinusta itsestäsi on siihen.



Murrosikä ei ole vain lasten vaan myös vanhempien. Koko perhe saa paljon materiaalia, jonka pohjalta kaikki voivat kasvaa ja kehittyä

Ensinnäkin 15v on vielä lapsi, ainakaan hän ei ole aikuinen.



En odottaisi anteeksiantoa tms., anteeksi voi toki pyytää, mutta suhdetta on turha kärjistää muutamiin tapauksiin. Osoittaisin vain rakkauteni ja haluni rakentaa hyvää suhdetta. Vaikka tämä olisi yksipuolista, en koskaan luovuttaisi.

Olemme tyttäreni kanssa vain kuin eri puusta. Itseasiassa hän muistuttaa pelottavasti erästä isänsä puoleista sukulaista, niin tarkka ja ehdoton, hyvässä kun pahassa. Ja ylpeä, ei jaksa ymmärtää meitä tavallisia ihmisiä, jotka emme jaksa aina tehdä niin kuin olisi oikein ja mennään siitä mistä aita on matalin. Tiedän nyt että tyttö otti tuon ihastumissalaisuuden kertomisen maanpetturuutena, itse ajattelin vain kertoilevani tytön mummulle, mitä lapsen elämään kuuluu. Meistä oli vaan niin ihanaa kun tytöllä oli tällaisiakin ajatuksia, kasvua lapsesta nuoreksi. Myöskään tällaista tekoa en voi koskaan sovittaa, olen pyytänyt anteeksi ajattelemattomuutta ja ensin yrittänyt saada tyttöä näkemään tapahtunutta vähän vähemmän vakavana. Se taisi aliarvioida hänen persoonaansa lisää. Yleisesti keskusteluyhteyttä ei synny, tyttö on minuun hyvin kielteinen ja kriittinen, pitää lähimpinä aikuisina isäänsä ja erästä sukulaista, oikein tarkoituksella pitää minut ulkona kaikista asioistaan. Pahinta että mieskin on tytön puolella, ei todellakaan kerro heidän keskusteluistaan. Toteaa vain ettei voi rikkoa luottamusta kun se menee vain kerran.

häntä jonain ymmärtämättömänä esineenä esim puhumalla lapsen läsnäollessa että " no meidän Maija ei vielä pojista mitään ymmärrä, nukeillahan tuon ikäisten kanssa kuuluu leikkiä" (oma äitini). Luottamus, kunnioitus ym perusarvot ilahduttavat ihmistä iästä riippuen. Sekä lapselle että aikuiselle on yhtä kiusallista kokea tulleensa nolatuksi.



Itse ajattelen myös, että luottamusvaje voi joskus korjaantua mutta vaikuttaa olemassaolevana aina ts. tehtyä ei saa tekemättömäksi. Voit tietty osoittaa syvää katumusta ja toivoa anteeksiantoa inhimilliselle möläytyksellesi, mutta kerran olet lapsesi luottamuksen pahasti pettänyt.

Ei hän tietenkään *vips* tuosta vain ala uudelleen kertoa sinulle luottamuksellista tietoa, se luottamus sinun pitää ajan kanssa ansaita uudelleen.



Mutta voisit joskus jutella ylipäänsä virheistä ja anteeksiantamisesta lapsesi kanssa. Tietenkin teini-ikäinen on joustamaton ja mustavalkoinen, mutta tuo hänen käytöksensä on kohtuutonta. Hän itse ja ihan jokainen meistä erehtyy ja tekee virheitä. Olennaista on oppia niistä virheistä, pyytää (ja ANTAA) anteeksi ja korjata tapansa.



Miltä hänestä tuntuisi, jos sinä jakelisit tuollaisia : minä en enää koskaan anna sinulle anteeksi jnejne. älyttömiä tuomioita.



Miten miljardi kertaa sinä olet ollut hänen turvanaan ja tukenaan vaikeissa tilanteissa!



Tietenkin tuo on sitäkin, että teini-iässä äidin inhimilliset viat ja puutteet käyvät ilmeisiksi ja lapsen (sitähän tuonikäinen vielä on) on vaikea suhtautua niihin anteeksiannolla, kun siitä ei ole niinkään kauaa aikaa, kun äiti vielä oli kaikkivoipa ja ihailtu.

äläkä sorru selittelemään tai tee itsestäsi hänen uhriaan



ne keinot ei toimi, menee vain ihan sekasin koko juttu



nimim. kokeiltu on



sano vaikka, että yrität tulla paremmaksi

Jos nyt tässä tunnustan, olisin voinut olla lapseni tukena enemmänkin. Hän on vaan vaikuttanut aina niin reippaalta ja pärjäävältä tytöltä, moni on sitä sanonut, mutta kai hän on sitten vaan joutunut oppimaan omatoimiseksi. Olen huomannut hänen logiikassaan ja moraalisuudessaan sellaista aukotonta periaatetta, että hän ainakin kovin pohtii, mikä on mielipiteensä elämän peruskysymyksiin. Toisin kuin jotkut muut nuoret, mikään huithapeli hän ei ole.

Murkkuna todellinen vahvuus ja itsetunto ei ole aina huipussaan

Tyttö syytti, vuosien päästä eli oli miettinyt asiaa mielessään pitkään, minua valehtelijaksi ja että olen tahallani halunnut tehdä pilaa hänelle tärkeästä asiasta. Olimme vielä sopineet, että se poikajuttu jää meidän salaisuudeksemme. Onhan näitä muitakin. Olen ajatellut lapseni suhteen liian monesti, että eihän sen nyt ihan niin tarkkaa ole, esim olen jatkuvasti myöhässä, kun pitää käydä kaupassa tms. Tyttö ottaa loukkauksenakin jos en ole hakemassa klo 16, kun olen luvannut...



Ja tosiaan tuo salaisuusriita meni vaan pahemmaksi kun yritin väittää että ei tuo nyt niin paha asia ole, jos mummulle kerron, ja sanoin vielä että saahan sitä perheen jäsenen kanssa puhua toisten asioista. Tyttö huusi että vai niin vaikka olet luvannut ettet kerro kenellekään.