Onko ketään kenellä EI ole ongelmia 3v:n kanssa? =)

Jotenkin olen onnistunut kasvattamaan 3-vuotiaani sellaiseksi, että osaa leikkiä itsekseenkin, eikä vaadi jatkuvasti äidin seuraa. Ei saa raivokohtauksia kaupassa, ei valvota öisin, ei temppuile nukkumaanmenon kanssa. Omaa tahtoa löytyy, mutta tottelee kun perustelen hänelle miksi jotain pitää tehdä, ja selitän syyt+seuraukset. Uhmaikä oli jo (uutta odotellessa), sekin meni aika kivuttomasti kun siihen osasi asennoitua oikein. Edes vauvan syntymä ei saanut esikoista sekoamaan, vaikka moni siitä peloitteli. Menee niin hyvin että oikein hirvittää.

Kuopuksemme on todella hankala. Mukava yhdistelmä, kun 3- ja 5-uhmaavat samaan aikaan...

Tosin mielestäni on normaalia, että kiukuttelee ja saa jonkinlaisia raivareita, joten ihan terve lapsi kuitenkin. Uhmaa siis löytyy jonkin verran mutta mielestäni meillä ei ole " ongelmia" . Suhtautuu myös pikkuveljeensä (joka nyt 1 v) hienosti eli ei täni, kiusaa tms. Mustasukkaisuuttakaan ei ollut, ehkä pienen ikäero vuoksi (reilut 1,5 v).



Mutta nyt kun " kehun" , niin huomenna on täysi hulina :) Mutta nautin hyvistä kausista aina kun sellainen on!

mutta en koe sitä ongelmana. Miksi lapsi ei siis saisi olla kaikkea tuota, jos se hänen luonteenseensa kuuluu. Emme taida kukaan olla täydellisiä??



Ja miksi yleensä lasten kanssa olemisesta on tehty kauhea suoritus, mikse ei vain voisi olla, välullä rauhallisesti, välillä riehuen. välillä suuttuenkin. Se on vain elämää!

3vuotias,ei ole kylläkään kasvatuksen tulosta vaan on sen luontonen:)

koko päivä kiukutellen. Ja kun lapsi ei osaa kiukutella itsekseen, niin kaikki paha kohdistuu vanhempiin. Ja kun pitäisi toistakin kiukuttelijaa jaksaa ja yrittää saada jotain itsekin aikaiseksi, niin siinä ei enää hermot kestä.

Tajusin tai lähinnä sisäistin sen tosi asian, että poikani on todella vilkas ja kekseliäs yksilö. Ei minkään sortin jäähyt tai kiellot poista kokonaan mitään ongelmaa. Joka päivä käydään läpi samoja asioita. Niin se vaan on hänen kanssa. Joskus " helpompiakin" kausia toki on ja toivon kyllä, että ikä toisi lisää " viisautta" , mutta tiedän nyt ettei niin välttämättä käy. Nytkin laitoin pikkusiskon nukkumaan, niin poika kiehnää ja peuhaa mun sängyssä, toivon että nukahtais, joskus saattaa meuhkaa tossa parikin tuntia nukahtamatta.... ap

Luonteeltaan ollut aina todella rauhallinen ja tykännyt leikkiä paljon yksinään autoilla ja rakennellen palikoilla. " Lukee" myös mielellään itsekseen kirjoja. Ja laulaa. On aina nukkunut loistavasti, eikä ruuan kanssa ole ollut ongelmia koskaan. Syö sen mitä eteen laitetaan ja usein vielä kehuu, kuinka hyvää oli... Jotenkin vaan kertakaikkisen myönteinen tapaus. Jos tulee erimielisyyksiä, niin useimmiten asia selviää rauhallisesti selittämällä. Jotenkin hänet on suht helppo vakuuttaa siitä, että tietyissä tilanteissa äiti ja isä ovat oikeassa. Toisaalta osaa kyllä itsekin tehdä päätöksiä sopivan kokoisissa asioissa ja on ihan aloitekykyinen yksilö :)

kertaakaan. Painotan vielä, että lapsemme helppo luonne tuskin on vanhempien hienon kasvatustyön tulosta (vaikka siinäkin on nähty kyllä vaivaa), vaan enemmänkin sitä, että lapsemme luonne sopii todella hyvin yhteen meidän vanhempien luonteiden kanssa. Ollaan jotenkin samalla aaltopituudella.

Lähinnä ongelmat ovat nukkumaanmenossa. Ja huomionkipeydessä eli ei touhuile kovin kauaa yksinään (ainoan lapsen ongelma).

Auttavainen, iloinen, reipas lapsi, jonka kanssa ei isompia ongelmia ole. Pientä tietenkin joskus, mutta eipä mitään niin isoja että niitä edes illalla muistaisi. 3v leikkii 5v isosiskonsa kanssa tosi kivasti ja myös yksinään leikit sujuvat.

2,5-vuotiaaksi oli sanalla sanoen kamalaa, nyt on ainakin tilapäinen rauhoittuminen tapahtunut. On lapsi uhmakas ja tempperamenttinen, mutta ymmärtää järkipuhetta. Ehkä itsekin olen kehittynyt vanhempana ja tiedän, millä tavalla lapsen kanssa kannattaa toimia.

Uhmaikää oli siinä 2v. synttäreiden jälkeen, aika paljonkin. Se meni ohi ja nyt lapsi on 3, on mukava, helppo, aurinkoinen seuramies ja äidin apulainen :)