En uskalla tutustua keneenkään. Lapseni koulukaverin äiti soitti ja haluaisi tutustua

saatattehan tulevaisuudessa törmätä toisiinne useinkin lasten yhteisistä leikeistä yms. tapaamisista ja kotiintuloajoista sopiessanne.

Ethän voi menettää mitään. Tartu tilaisuuteen ja rikastuta elämääsi uusilla ihmisillä

tilanteissa, joita et hallitse?

Silloin toinen tietää tasan tarkkaan, miksi et ole heti huippusosiaalinen, eikä ihmettele mistä johtuu. Sitä paitsi voit saada itsellesi hyvän ystävän, se on riskin arvoista.

Olen vain epäsosiaalinen. Tykkään miettiä asioita itsekseni ja muutenkin käytän aikaani niin, että saan jotain aikaiseksi. En ole yhtään lörpöttelijä-ihmisiä. Luen paljon kaikenlaista, opiskelen paljon. Mulla on pari tosiystävää, jotka ovat samanlaisia pohtijoita ja vähän boheemeja ihmisiä. Heidän seurassaan " osaan" olla.



Tiedän, että pitäisi osata olla edes näennäisesti korrekti, että ihmiset eivät pitäisi minua ihan moukkana, mutta se on vain niin vaikeaa. Tuntuu, että ihmiset näkevät esittämiseni. Huomaan monesti, että katseeni alkaa harhailemaan tai tuijotan jonnekin tyhjyyteen keskustelun aikana. En edes aina kuuntele mitä toinen sanoo, kommentoin vaan " jaa" , " niin" , " aivan" , mukamas tosi kiinnostuneen kuuloisena, vaikka en oikeasti edes kuuntele. Lasken vain minuutteja, että voisin nostaa kytkintä.



-ap-

sanaa suusta saa.

Eri muuten täällä netissä. Täällä osaan olla kohtalaisen sosiaalinen, mutta face to face kanssakäyminen on yhtä tuskaa.



Voi olla, että minä kärsin paniikkihäiriöstä. Oireet viittaavat siihen suuntaan.

Itse olen ja kärsin siitä edelleen. Tutustuminen ihmisiin on vaikeata ja varsinkin luottaminen toiseen ihmiseen on niin vaikeata että uskaltaisi olla oma itsensä.

Tuo tarkentava kirjoituksesi luo kyllä kuvan itseriittoisesta ihmisestä, joita toiset ihmiset eivät yksinkertaisesti kiinnosta. Jos lakkaisit pitämästä itseäsi niin " outona" , voisit yllättyä, että muidenkin ihmisten sanomisissa on mielenkiintoista sisältöä. Ja kyllä, lapsen kaverien vanhemmat on hyvä tuntea. Ja vielä - vaikka ihminen ei vaikuttaisi ensivilkaisulta boheemilta, hän voi olla silti todella persoonallinen tapaus. Pintaboheemit keskittyvät yleensä omaan boheemiuuteensa, että järjen kehittäminen jää kakkoseksi.



Laskeudu alas ihmisten pariin. Opettele puhumaan aluksi niitä näitä, se on kohtelias ja hyvä tapa. Kyllä se persoona löytyy sieltä, kun vähän rapsuttaa. Mistä vetoa, että olet hiekkalaatikkoaikana valitellut, että " toiset äidit puistossa eivät jaksa kiinnostaa, blaa blaa, tuntuu, että olen ihan eri aaltopituudella niiden kanssa" .

En vain osaa olla toisten seurassa, pelkään tutustumista, en osaa katsoa silmiin, en keksi puhumista, olen vaivautunut. Jos joskus on joku ihminen päässyt " liian" lähelle ja ehdottaa kyläilyä, alan vältellä häntä. En mene kylään enkä pyydä meille ketään. En päästä ketään lähelleni. Omissa oloissa on paljon parempi. Mieheni huolehtii meillä sosiaalisesta kanssakäymisestä, minä pärjään itsekseni.