Miten oppisin pitämään työstäni?
Työni on hyvin vastuullista, ihmisten parissa työskentelyä. Vielä ainuttakaan päivää en ole oikeasti viihtynyt työssäni, en osaa olla oma itseni ja olen tullut siihen tulokseen että yksinäinen hidastahtisempi työ sopisi minulle paremmin. Myös tuo vastuu ahdistaa.
Mitä voisin tehdä, luulen että paljon on kiinni jo pelkästä asennoitumisesta, mutta en osaa asennettani muuttaa. Illat menee tätä asiaa murehtiessa, tämä todella vaikuttaa elämääni. Auttakaa jos osaatte!
Kommentit (8)
tällaista vastausta pelkäsinkin. En näe sitä mahdollisuutta että vaihtaisin alaa, vaikka haluaisinkin. Johtuu monesta syystä. Minua myös ahdistaa tuo ajatus että n. 10h/arkipäivä kuluu työssä, joka ahdistaa. Ja todella heijastuu myös kotioloihin. Voi kun joku voisi napsauttaa sormiaan ja kaikki olisi toisin.
ainoa keino taitaa olla tuo asennemuutos. Ihmismieli on ihmeellinen, jos ajattelet että " on kurjaa töissä, en jaksa jne." niin tilanne ei ainakaan parane, päinvastoin, muuttuu pahemmaksi. Yritä ryhtyä ajattelemaan positiivisesti ja positiivisia asioita työstäsi. Mielikuvaharjoittelustakin voisi olla apua, lainaa joku aihetta käsittelevä kirja kirjastosta. Periaate on että ajattelet näin: Työni on mukavaa, viihdyn työssäni.
Jos et pidä niin ihmisläheisestä työstä, pystytkö tekemään jotain taustalla? Tai soveltamaan jollain tavalla? Voitko kertoa, mitä työtä teet?
Se on nimittäin taivaan tosi, että jos ei pidä ihmisten kanssa työskentelystä, niin ei siitä voi edes oppia pitämään. Sellaiseen hommaan tarvitaan tietty luonne.
Olen jutellut samanlaista työtä tekevien työkavereiden kanssa ja tiedän heidän myös ' ahdistuvan' vastuusta, pitkistä päivistä ym. jutuista, mutta silti he pitävät työstään, nauttivat suorastaan. Olen yrittänyt muuttaa ajattelutapaani, päätän muuttaa sitä joka päivä, mutta sitten jään taas itselleni kiinni negatiivisista ajatuksista työtä kohtaan. Olisiko sinulla suositella jotain tiettyä kirjaa? Kaikkéa olen valmis kokeilemaan!
Keijo Tahkokallion Peruna kerrallaan tai saman kirjoittajan Ajattele myönteisesti - avaimia muutokseen.
Ursula Markham on kirjoittanut myös hyviä kirjoja, olikohan joku Muutoksen myönteinen voima.
Kannattaa tutustua, haittaa niistä ei varmaan ainakaan ole :) t. nelonen
Olen niin syvällä tässä itseni ja muiden pettämisen suossa, että työnohjauksessa en uskaltaisi ottaa asiaa puheeksi. Mutta yritetään nyt ensin noiden kirjojen avulla tuota asennemuutosta ja katsotaan mitä sen jälkeen.
Täytyy vielä todeta, että ajattelen jotekin niin kummallisesti, että koska muilla elämänalueilla minulle on suotu niin paljon onnea, ehkä minun vaan tulee kestää tämä asia. Varmaan vaikuttaa tämäkin ajattelutapa tuohon asennoitumiseen.
...lähes päivittäin siis. Työ on vaativa asiantuntijatehtävä, johon liittyy koulutuksen pitämistä, ym tuskallista kaltaiselleni jännittäjä-ujolle ihmiselle. Pyysin ja sain palkankorotuksen. Auttoi ainakin toistaiseksi ja paljon!
Itsestäni olisi ahdistavaa, jos käyttäisin elämästäni 8h/päivässä sellaiseen, mikä tökkii.
Mieti, mitä haluat tehdä ja etsi sellaista. Tietty helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä edes - itsesi takia. Varmaan huono viihtyvyys työssä peilaantuu kotiin asti.