Miten opin viihtymään mammapiireissä?

Kaikki ei tietenkään ole samalla tavoin sosiaalisia, mutta jos löytää oman henkisen mammapiirin, niin kukaan vaan.



Harvemmin siitä kakan väristä kovin pitkää ja henkevää keskustelua käydään. Mammapiireissä keskustelun aiheet vaihtuu usein.

Kyllähän ne jutut aikalailla aluksi pyörii siinä lasten ympärillä.

Mutta kun tutustutaan alkaa puheet pyörimään kaiken mahdollisen ympärillä.

Ei kaikkien kanssa, mutta niiden joiden kanssa on enemmän tekemisissä.

Itse olen saanut todella hyviä ystäviä puistoista vuosien aikana ja me puhutaa lapsista loppujen lopuksi tosi vähän. Ja muuten, yksi ystävistäni on samassa tilanteessa kuin sinä, tai siis oli.

Jos et anna oman tilanteesi haitata itseäsi, se tuskin haittaa muitakaan.

Kyllä ne hyvät tyypit äkkiä sieltä huomaa:)

Osa varmasti katsoo sinua kieroon, mutta antaapa katsoa.



Itsekään en koskaan viihtynyt "mamma-piireissä", mutta kävin silti oman ja lasteni päivien vaihtelun kaipuun vuoksi. Kaikkien kanssa ei voi koskaan tulla juttuun, mutta on sieltä aina joku löytynyt jonka kanssa mielellään vaihtaa sanan tai kaksi.



Rohkeasti vaan sekaan.

siksi olen tehnyt lapset yksin. Vaikka kyllähän isät ovat säännöllisesti yhteydessä.



Jaa, ehkä löydän henkisen kotini mammapiireistä. Täytyy käydä nuuhkimassa ilmaa (:



Ap

Onko piireissä jotain kirjoittamattomia sääntöjä tms? Onko joku hierarkia? Sori tyhmät kysymykset, mutta olen tosiaan kokematon noissa jutuissa.



Ap

väärästä näkökulmasat. En usko että pelkkä lapsi riittää jutunjuureksi kovin pitkään sellaisen kanssa joka ei kohtaa sinun ajatusmaailmaasi missään svääreissä, ja on ehkä turha yrittääkään väkisin.

Aloita etsimällä aikuista jonka kanssa viihdyt, lapset kyllä tulevat toimeen.



Itse en ole hakeutunut "mammapiireihin" koska mielestäni meno on usein aika kanalaumamaista ja en halua olla pelkkä lapsen logistinen katke vaan olen ihminen myös ja näin ollen haluan myös itse saada jotain vapaa.ajastani irti.

Sekin vähän jännittää, kun olen aika teräväkielinen, jos huomaan että joku "katsoo mua kieroon". Saatan lohkaista jotain nasevaa, jolla kieroon katsoja yleensä luikkii tiehensä. En siis oikein siedä sellaista kyräilyä.

Kyllä yh:tkin saa lapsia!!

Itse olen neljän lapsen yh ja raskaana, HUI!

Katsos kun maailmaan mahtuu muitakin tarinoita kuin se, että teininä ihastutaan, sitten mennään kihloihin, kouluttaudutaan, mennään naimisiin, ostetaan talo ja saadaan lapset. ja mummoina ja vaareinakin ollaan vielä yhdessä...

Kivaahan se olisi, jos kaikilla menisi aina noin oppikirjan mukaan.. mutta elämä saattaa joskus yllättää. Sinutkin.



Haluatko kuulla minun tarinani?

Rakastuin, muutin yhteen mieheni kanssa.. olin 20v. Suunnittelimme häitä, kihloissa olimme pari vuotta ennen kuin tulin raskaaksi. Oli huhtikuu kun aloin odottaa esikoisiamme (kaksoset siis), häät piti olla lokakuussa.

Eräänä kesäiltana, mieheni suuttui jostain, olinkohan viipynyt shoppailemassa liian kauan..? Hän alkoi ensin huutaa, sitten pahoinpidellä.. mies joka ei koskaan ennen ollut käynyt minuun käsiksi, ei koskaan käyttäytynyt uhkaavasti.

Tuloksena se, että olin teholla muutaman päivän. menetin toisen sikiöistäni.

En enää palannut kotiin, vaikka mies itkien pyysi. Millainenkohan avioliitto siitäkin olisi seurannut?

Tapasin toisen miehen, saimme kolme yhteistä lasta. Menimme naimisiin, ostimme talon. Olimme onnellisia.. rakastimme toisiamme mielettömän paljon. Eräänä päivänä poliisit seisoivat ovella. Mieheni oli ajautunut vastaantulevien kaistalle ja menehtynyt. Silmänräpäyksessä.

Nyt muutaman vuoden jälkeen.. olen rakastunut..

Tapasin miehenjoka on ihana, hellä ja todella upea ihminen.

En vaan uskalla enää päästää ketään niin lähelle, menetän unelmani kuitenkin.

Olen raskaana, yhteisestä päätösestämme tehdä lapsi.

Asumme kuitenkin eri asunnoissa, emme ole edes kihloissa. Tämä on nyt hyvä näin. Haluan olla hänen kumppaninsa, ja haluan että hän pysyy rinnallani koko loppuelämäni. En vain halua enää itselleni miestä, joka asuu saman katon alla. Nyt olemme yhdessä kun siltä tuntuu.. ja joskus vietämme aikaa eri asunnoissa jos siltä tuntuu.

Saan siis viidennen lapseni kohta puoliin. Yksinhuoltajana. Ja sellaisena varmasti pysynkin.

ehkä olisi parempi jos et yrittäisi mammapiireihin lainkaan? Sinulla on vahvat ennakkoasenteet, negatiiviset sellaiset ja et selvästikkään ole sosiaalista ihmistyyppiä, kun olet tähänkin asti karttanut naisia jotka ovat tulleet äideiksi (ne mammat juu) sekä miehetkin pidät kaukana elämästäsi.

Uskon että saat elämääsi sisältöä tenttikirjoista ihan riittämiin.

ja siellä kaikilla äideillä on kevyttoppapuku ja jotkut gore tex tms. kengät. He myös näyttävät hirmuisen pirteiltä. Samat vetimet varmaan kandee vetää päälle, ettei erotu kuviosta.

Olen myös pohtinut samoja asioita, enkä vielä ole uskaltautunut lähteä mukaan. Eipä tosin minulla kovasti ole tarvettakaan, kun näitä mammoja riittää ihan ystäväpiirissäkin. Tuttavani oli käynyt jossakin tällaisessa meetingissä ja ainakin siellä häntä oli katsottu kieroon. Siellä oli jo valmis kiinteä porukka, mikä ei ollenkaan vaikuttanut kiinnostuneelta ottamaan vastaan uutta tulokasta.

Itse taas koen, että en oikein istu perinteisen "äidin" muottiin. En ole ns.pullantuoksuinen äiti ja pelkään että jo ulkonäköni takia (Meikkaan melko voimakkaasti ja käytän aina korkkareita) mut leimattaisiin ties miksi... Joten tuskin ainakaan mammapiireistä tulisin hengenheimolaista löytämään ;)

Hei, nythän se olin minä, joka oli ennakkoluuloinen muita kohtaan;)

Toisaalta vauva-ja lapsuusaika on niin lyhyt, että miksei siitä ottaisi kaikea irti. Ihan varmasti se enemmän antaa kuin ottaa, jos käy tutustumassa!

Voisi alkaa ärsyttämään, jos on kovin kanamaista meininkiä. Ehkä tosiaan tyydyn niihin tenttikirjoihin, sekä tapaan ystäviä ja kavereita vain omista ympyröistäni.



Ap

sellainen snobbailu, kun muut on niin tavallisia ja itse niin erilainen. Siis haloo, kaikkihan on omasta mielestään erilaisia kuin muut! Jos päällä on toppapuku ja goretex:it niin voiskohan se johtua siitä, että sellaiset vetimet on kätevät lasten kanssa ulkoillessa, ennemmin kuin siitä että pelätään kamalasti joukosta erottumista.



Ja mitä ihmettä ne mammapiirit on? Perhekerhoissa sun muissa, missä itse olen käynyt, on kaikenlaisia kivoja ja fiksuja naisia, ja sitten myös niitä joiden kanssa ei ole ihan kamalasti yhteistä. Koska kuitenkin on kohteliasta jutella vieressä istuvan kanssa, on sitten helppo puhua niitä lapsijuttuja, kun se kuitenkin on se yhdistävä asia.



Ei ehkä kannattaisi lähteä liikkeelle asenteella, että kaameaa kanailua siellä mammapiireissä. Siinä voi helposti jäädä huomaamatta se tyyppi, josta voiskin tulla tosiystävä, mutta jolla on päällä se toppapuku, ja joka siksi ohitetaan mielenkiinnottomana.

kuulet erilaisia mielipiteitä, kokemuksia, kertomuksia. Tai vastaavasti samanlaisia kuin itselläsi. On tohtoreita, duunareita, parikymppisiä, nelikymppisiä, rikkaita, köyhiä, lihavia, laihoja, kanamaisia, järkeviä ja kaikkea siltä väliltä. Vaatteiden perusteella ei kannata ihmisiä tuomita, ja jos tapaat ihmisen, jonka kanssa ei yhtään synkkaa, niin so what?!

mutta mitä järkeä nyt olisikaan ulkoilla rapaisessa puistossa tiukoissa, kylmissä farkuissa, napamittaisessa toppaliivissä ja mokkasaappaissa...kyllä sesitä nicopetteriä on paljon mukavampi seurata tuulen- ja sateenpitävissä lämpimissä vaatteissa ja on helpompi juosta tenavan perään rapakkoon vaelluskengillä kuin korkkareilla. Mutta kukin tietty tyylillään....

Pyörit vaan omien kavereidesi piirissä. Mulla on todella laaja ystäväpiiri ja oikein odotan innolla, että ensi toukokuussa olen ystäväpiirini mammoissa. Silloin laskujeni mukaan mulla on täällä peräti 7 läheistä ystävää, jotka ovat joko äitiysvapaalla tai hoitovapaalla. Miksi vaihtaisin johonkin mulle tuntemattomaan mammapiiriin?? Ja sitten on myös niitä, joilla on toki pieniä lapsia, mutta ovat työelämässä. Yleisimmin kun ystäväpiirissäni mammat ovat lapsen kanssa vuoden kotona ja menevät sitten takaisin töihin. Luulen, että me jutellaan kyllä muustakin kuin kakan väristä. Ei mun mammaystävät ole tähänkään asti puhuneet tollaista aiheista.

jonkun ryhmän jossa kokoontuu yksinhuoltajia tai yksinodottajia. Sieltä voisi löytyä vertaistukea ja samassa tilanteessa kanssasi olevia äitejä!



Onnea odotukseen!

Itselläni on kokemusta kahdesta eri asuinalueesta; ensimmäisessä asuimme esikoisen aikaan ja toisessa kun olin kuopuksen kanssa äitiyslomalla. Esikoisen kanssa puistoissa pyöriessäni törmäsin moniin mukaviin äiteihin ja sain tuttuja, joiden kanssa aika kului puistossa värjötellessä huomattavasti mukavammin kuin ilman seuraa. Sitten muutimme vähän syrjemmälle ja yritin samaa kuviota, mutta tällä uudella asuinalueella meno oli niin sisäänpäinkääntynyttä, että luovutin. Jos edes tervehdykseen ei vastata ja kaikki keskusteluyritykset tyrehtyvät, olkoon. Nyt työelämään palattuani, vähän etäisyyttä asiaan saatuani olen todennut, että kotiäidit ovat ihan oma ihmislajinsa; siis naiset, jotka ovat lasten kanssa vuosikausia kotona. Minun on vaikea löytää heidän kanssaan mitään yhteistä, joten mieluummin olen omien, samanhenkisten ystävieni kanssa.

Itse en ole kovin paljon kerinnyt "mammapiireihin" mutta sen mitä kerhojen aluissa ja lopuissa ehtii jutella, on yllättänyt kyllä myönteisesti: kaikenlaisia ihmisiä ja useimmat oikein mukavia ja mielenkiintoisia! Pari ystävyyttäkin on jo kehitteillä.

Mun oma kokemus on ainakin se, että kun jaloissa pyörii kymmenen mukulaa, niin ei siinä kovin ihmeellisiä keskusteluja aikaan saada. Hyvä kun saa yhden ymmärrettävän lauseen sanottua loppua ja kupin kahvia eteensä. Mä en ainakaan koskaan edes mitään sielunystäviä hakenutkaan, vaan nimenomaan sitä kevyttä keskustelua ja vaihtelua arkirutiineihin. Joitain puistotuttuja mammoja tietää suurin piirtein vain Lassin ja Jennyn äiteinä ja hyvä jos äidin itsensä etunimen tietää. Ja siis tämä sen jälkeen kun samassa puistossa on kökitty vuosi.



Ja edelleen: eihän noissa pariskuntina käydä, vaan nimenomaan yleensä äiti lapsiensa kanssa, joten mä en edes tajunnut miten se yksinhuoltajuus siihen liittyi.