Kysymys yksin lapsen saaneille!
Oletteko olleet kovinkin valikoivia miehien suhteen, kun ette ole kelpuuttaneet lapsellenne isäksi? Siis miksi ei esim se 7 vuoden avomies kelvannut tai se toinen tai se... lapsellenne isäksi? Kerrothan todelliset syyt minulle uteliaalle.
Kommentit (7)
mutta ei minulle mieheksi.
En olisi ottanut miestä vain siksi, että haluan lapsen. Miehen täytyy tuntua minulle oikealta kumppanilta, jos aloitan suhteen hänen kanssaan. Täytyy olla voimakas tunne (=rakkaus) , yhteenkuuluvuus, kunnioitus ja vetovoima.
Lapsihan ei tarvitse sitä että voi rakastaa ja kunnioittaa isäänsä...
en kertakaikkiaan ole koskaan seurustellut. Lapsen halusin silti. Isä on tuntematon.
Lapsen rakkaus isään on kyllä ihan eri juttu kuin miehen ja naisen välinen rakkaus! Lapseni isä on ystäväni, jota kyllä kunnioitan ja josta kovasti pidän ja johon luotan. Hänkin halusi isäksi ja on hyvä isä. Me emme ole pari.
Siis tajusin asian raskauden alkuvaiheessa. En jäänyt katselemaan josko ihmeparantuminen tapahtuisi vaan pakkasin kamani ja lähdin...
että haluan yksin päättää kaikesta lapsenkasvatukseen liittyvästä, ja ammattini pohjalta tiedän myös osaavani ne päätökset tehdä yksin.