Plääh - mies taas töissä 11 tuntia :(

Minun mieheni teki 80-100 tuntia töitä / viikko kun nuorempi lapsemme syntyi. Tosin mies tykkäsi hommastaan kuin "hullu puurosta", ja siksi meni innoissaan töihin ja tuli sieltä iloisena (vaikka väsyneenä) kotiin.



Ajan kanssa mies onnistui rukkaamaan työaikojaan, työtahtia kun tuossa työssä ei voinut säätää itse. Lopulta mies meni aamulla töihin noin 8 aikaan, tuli kotiin klo 17-18 välillä. Sitten leikki lasten kanssa/auttoi kotitöissä/oli läsnä perheelle. Ja sitten kun lapset nukkuivat klo 20 jälkeen hän saattoi tehdä töitä vielä sellaiset 4 tuntia. Tämä toimi meillä ihan hyvin, ja oli miehellekin sopivaa, kun oikeasti nautti työteosta.



Minä en tuona aikana valittanut kovin paljon muulloin kun lasten sairastellessa. Näimmehän kuitenkin joka ilta, ja mies oli työmatkoilla vain harvoin. Monilla muilla miehet ovat poissa päiviä/viikkoja putkeen, ja sen rinnalla pitkät työpäivät ovat aika helppoja. Ja jos verrataan koulutettujen uraa tekevien työpäiviä muualla maailmassa, niin siihenkin verrattuna nuo mainitsemasi päivät eivät ole mitään erityisen pitkiä. Mutta tottakai löytyy muitakin vertailukohteita, mutta niinhän niitä aina löytyy.



Turhaan sinä alat epäilemään työpaikan vaihdon järkevyyttä. Etköhän sinäkin ollut miestäsi tukemassa kun oli vaihtamassa. Eikä tilannetta voinut tietää, että muuttuu tällaiseksi. Keskustele miehesi kanssa, onnistuisiko jonkinlainen työajan järjestely siten, että ehtisi olla kotona enemmän. Ja nimenomaan sellaiseen aikaan, että sinä saat omaa aikaa, ja hän voi ottaa vastuuta lapsesta.

Mulla vähän vastaavaa.. mutta mies ei tule edes öiksi kotiin, se tekee edustajan hommia ja nukkuu yöt hotelleissa.. on 4-5pv/vko töissä, yleensä se yksi päivä menee sitten firman konttorilla.



Itse olen muuten ollut tyytyväinen, mutta nyt kun olen raskaana, haluaisin miestä lähemmäksi. Tuntuu kanssa ihmeelliseltä, että joidenkin työkavereiden päivät on paljon lyhempiä, kun ovat hoitaneet työnsä kentällä niin tehoklkaasti.. mutta miehelläni se menee aina tasan. Normaalisti en ole hänen peräänsä paljon kysellyt, se on tehnyt meidän pian 8v suhteellemme hyvääkin tuo välimatka. Mutta nyt tilanne on toinen. Mä olen tässä kiinni koko kropallani ja hän vaan jatkaa samaan malliin, kuin ei mitään.



Samoin hän stressaa työajoista ja silti on aina vaikka kuinka kauan ja koskaan ei tahdo saada puhelimellakaan kiinni.



Muuta en ole keksinyt, kuin koittaa vaan sopeutua tilanteeseen ja punnita mielessäni kuinka paljon olen valmis joustamaan tässä asiassa. Tiedän, että miehenikin joustaisi jossain määrin myös, jos olisin itse vastaavassa työssä.

Olen myös koittanut olla stressaamatta häntä lisää, mutta pakko täällä kotonakin on joskus hänenkin jotain tehdä, koska muuten joudun palkkaamaan tänne apua.



Välillä tuntuu, että hän luulee kodin olevan vain yksi hotelli matkan varrella. työäasiat ei tahdo unohtua edes sinä lyhyenä viikonloppuna, jolloin on viimein meidän kanssa.

Usein on käynyt niin, että hän soittaa päivää ennen, et pääsee jo tänään tulemaan kotiin! ja sitten kello on ollut jotain 01.00, kun herra on saapunut kotiin..

Kannattais varmaan sanoa, et tulee aamuyöllä kotiin.. tai olla sit sanomatta lainkaan.



Meillä on yksi pieni lapsi ja kotona paljon hommia, myös miehistä voimaa vaativia töitä ja ne alkaa kasaantumaan täällä. Tunnen olevani yksinhuoltaja.

Lisäksi toimin yrittäjänä, joten en yksin hänen rahoillaan elele ja silti hoidan kaiken täällä kotona.

Ymmärrän sua täysin! Mun mies on kanssa töissä joka päivä sunnilleen saman verran, tulee usein kotiin vasta yhdeksän kieppeillä. Koskaan ei voi myöskään etukäteen tietää mihin aikaan tulee. Meidän vauva on nyt kuukauden ikäinen ja ekat pari viikkoa mies onneksi lähti aamupäivisin töihin vasta tosi myöhään ja tuli jo iltapäivällä takaisin, mutta nyt hänellä on taas monta projektia ja työajat venyneet entisen mittaisiksi.



Mä olen esikoisvauvan kanssa kotona ja välillä kyllä ahdistaa, kun vauva on niin täysin mun vastuulla. Esim. nyt vauvalla on pahoja ilmavaivoja ja mä sitten yksin sitä täällä heijaan ja kanniskelen ja joudun miettimään voidaanko antaa sille (lääkärin määräämää) lääkettä vai mitä pitää tehdä. Samoin naama on täynnä hormoninäppyjä ja koska mä sitä kaiket päivät kattelen, on tietty mun vastuulla tehdä/olla tekemättä niille jotain. Tiedän että on ihan normalia, että äidin pitää ottaa vastuu lapsesta ja sen toki teenkin, mutta on aika raskasta kun ei aiempaa kokemusta eikä voi jakaa asioita toisen kanssa. No joo, sivuaa vähän aihetta.



Meillä mies on itse asiassa nyt juuri ehkä vaihtamassa työpaikkaa paremman palkan toivossa ja mua pelottaa, että sitten niitä ylitöitä vasta tulisikin. Meillä mies just sanoi että kai tajuan että hän tekee tän kaiken meidän takia, että voitaisiin joskus ostaa se talo ja elää rauhassa. Kyseessä on siis miehen tapa rakentaa pesää, ja näin varmaan ap:llakin on. Mä siis koetan ajatella että vaikka mulla olisi helpompaa ja kivampaa jos mies olisi enemmän kotona, niin nyt asiat vaan on näin, tämä on vaan vaihe meidän elämässä eikä tule kestämään ikuisesti, ihan samalla tavalla kun noi vauvan ilmavaivatkin menee muutaman kuukauden päästä ohi. Olisi sillä miehellä itselläänkin kivampaa kotona kuin töissä, mutta hän uhrautuu meidän puolesta ja mä kyllä annan sille arvoa, vaikka välillä sitä onkin vaikea muistaa. Musta on tärkeää, että me nyt puhalletaan mieheni kanssa yhteen hiileen eikä aleta syytellä toinen toistamme, päinvastoin nyt pitää just hemmotella toista kaikin mahdollisin tavoin että säilyy edes jotain onnen hetkiä tässä elossa.



Meillä kans mies osallistuu vauvan hoitoon silloin kun on kotona, ja se saakin mut aina muistamaan, miten tärkeää toisen tuki on ja siksi en missään tapauksessa halua syyllistää ja stressata miestäni enempää, vaan koetan saada sujumaan mahdollisimman jouhevasti ne arjen asiat, jotka on mun vastuulla ja pysyä mahdollisimman hyväntuulisena ja reippaana.



Eli samanlaista se on muillakin, et ole yksin tilanteessasi, jos se tieto sua yhtään helpottaa. Mitään neuvoja tai ratkaisua en kyllä osaa antaa, ap. Voimia lähetän!

mä tein heti alussa selväksi että haluan miehen joka on vanhempi, ei vain osallistu vanhemmuuteen... eli meillä molemmat tekee 8h päiviä AINA, äärimmäisen harvoin tulee mitään enempää. kun se päätös on tehty niin työt saa puristettua siihen aikaan. ollaan jaettu kaikki hoitovapaat ja kodinhoito täysin. mä tuntisin itteni ihan arvottomaksi jos vaan odottelisin miestä kotiin ja siihen kulminoituisi koko elämä....



jotkut naiset kestää sen ja silloin se on oma valinta. mut nää kaikki on valintakysymyksiä, pakkoja ei ole.. aivan hyvin on esimiesasemassakin mahdollista tehdä sellaista työpäivää kuin päättää.

mä tein heti alussa selväksi että haluan miehen joka on vanhempi, ei vain osallistu vanhemmuuteen... eli meillä molemmat tekee 8h päiviä AINA, äärimmäisen harvoin tulee mitään enempää. kun se päätös on tehty niin työt saa puristettua siihen aikaan. ollaan jaettu kaikki hoitovapaat ja kodinhoito täysin. mä tuntisin itteni ihan arvottomaksi jos vaan odottelisin miestä kotiin ja siihen kulminoituisi koko elämä....

jotkut naiset kestää sen ja silloin se on oma valinta. mut nää kaikki on valintakysymyksiä, pakkoja ei ole.. aivan hyvin on esimiesasemassakin mahdollista tehdä sellaista työpäivää kuin päättää.

Onpa elämä sulle helppoa... Hyvä kun jo heti teit asiat selväksi. Mä taas heti tiesin että tuon miehen kanssa haluan olla enkä etsinyt siittäjää, joka olisi mahdollisimman paljon läsnä. En muuten ymmärrä, miten kenestäkään voit tuntua arvottomalta olla omien lasten kanssa kotona. Olisin ymmärtänyt sen vähän aikaa sitten, mutta nyt kun lapseni syntyi, en enää millään. Aika hassua vaan mun mielestä.

Sen verran vaan että aina ei esimiesasemassa tai missään muussakaan asemassa todellakaan ole mahdollista tehdä sellaista työpäivää kun itse päättää. Tietty työpaikkaa tai alaa voi aina vaihtaa.

T. 4

Kiitos kaikille tsemppaavia viestejä laittaneille. Helpottaa jo kun tietää ettei ole ainoana tässä tilanteessa. :) Ja nyt on taas niin ihanaa kun mies on kotona ja leikkii tuolla vauvan kanssa. Kyllähän mekin puhuimme aikoinaan että työ ei ole tärkein vaan perhe tulee ekana mutta tilanteet muuttuvat. Varsinkin jos on työskennellyt vuosia työpaikassa jossa on henkisesti todella raskasta ilmapiirin vuoksi niin sitä tsemppaa ekstrapaljon kun on sitten saanut kivan työpaikan.



Tsempit haluan vastavuoroisesti lähettää muille samassa tilanteissa oleville.

aivan hyvin on esimiesasemassakin mahdollista tehdä sellaista työpäivää kuin päättää.

Kun firma tekee yrityskauppaa, fuusioituu tms., niin ei siinä voi vastuullinen esimies ilmoittaa klo 16, että mä lähdenkin tästä leikittämään lasta, ettei kotona vaimolla/miehellä ole liian raskasta. Tai tottakai voi tehdä, mutta samalla voi sanoa piutpaut omalle tulevaisuudelleen ko. firmassa.

Eikö näistä asioista kannattaisi keskustella ennen lapsia?

Puhua, kysyä ja kertoa. Sopia asioista, eikä herätä tilanteesta josta ei pidä ja johon ei osaa sopeutua.



Minun mielestäni olisi myös ahdistavaa olla raskaana jos mies laukkaisi viikot poissa töiden takia, tai lasten kanssa "odotella" että mies tulee kotiin töistä. Hoitovapaita saa nykyään miehetkin, ja täytyy pitää. Se on vastuun jakamista, ja kuka mies haluaa mielummin tehdä töitä ja rahaa, kun lasten kasvatus on siellä toisessa vaakakupissa. Harkitsisin itse vielä toisen kerran jos mies kieltäytyisi isyysvapaista työnteon ja rahan varjolla. Se on pieni hetki minkä lapset ovat lapsia ja silloin isänkin täytyy osallistua.

Arvostan paljon kotiäiteja ja -isiä, mutta en itse siihen pystyisi.



Itselläni oli pienenä kahta työtä tekevä isä joka perustelee poissaoloaan rahan tekemisellä. Hän ei koskaan opettanut minulle mitään emmekä tehneet yhdessä mitään, en ole koskaan tuntenut häntä. Surullista mutta totta, ja tästä syystä valitsin miehen joka osaa jakaa vastuunsa ja tajuaa lasten lyhyen lapsuuden.