Koulu ei tänä vuonna käykään joulukirkossa, olen yllättynyt.
Minusta kuuluu oleellisena osana koulun uskontokasvatukseen. Kirkko on lähellä ja päiväkotilaisetkin kävivät tänään siellä. Onko tämä uusi trendi?
Kommentit (11)
Olen kyllä pettynyt, koska joillekin lapsille koulupäivän yhteydessä olevat kirkkohetket ainoita kirkkokäyntejä, Meidän perhe onneksi kävi jo perheiden adventtikirkossa. Muistan omilta kouluajoilta että kirkossakäynnit jäi mieleen.
Joutuvat sitten kaikki jättämään kirkon väliin :(
kirkkoon kuulumattomat jäivät pois kirkosta ja tekivät jotain muuta sen ajan. Nykyaikana koko luokka jättää sitten menemättä ettei näille ei-kristityille vaan tulisi paha mieli!
Nykyään rehtori pääsee helpommalla, kun päättävät että kirkkoon ei mennä.
Täytyy järjestää kaikenlaista vaihoehtoviihdykettä, niille jotka ei saa lupaa osallistua.
Ja sitten on vielä se käräjien riski, joku lapsi valehtelee että sillä on lupa osallistua ja myöhemmin selviää ettei vanhemmilta oikeasti olekkaan lupaa. Tai ei ainakaan molempien vanhempien lupaa. Se on sitten pirumerrassa.
Silloin pitäisi kerätä kaikenlaisia lupalappuja vanhemmilta kuka saa osallistua ja kuka ei. Älyttömät kustannukset niidenlupalappujen kääntämisestä kymmenelle eri kielelle.
Juhlille taitaa tulevaisuudessa käydä samoin kuin kaikille retkillekin, jotka on ajettu alas. Jollain vanhemmalla on joku ongelma ja koko koulun liikuntapäivä lopetetaan.
ja joskus se on syytä käydä ihan kouluakin...
ja joskus se on syytä käydä ihan kouluakin...
koulussa enää mitään koulua käydä.. kunhan kulutetaan aikaa ja harjoitellaan joulujuhlaohjelmaa...
T: ope
Meillä on torstai-iltana joulujuhla kirkossa. Eikä meillä tarvitse kerätä mitään lupalappusia, ei meillä ole edes yhtään et-oppilasta :).
jos haluat lapesesi kirkkoon, mikset itse vie heitä sinne! tunnustuksellinen uskontokasvatus ei ylipäätänsäkään kuuluisi kouluun.
sitäpaitsi monet vanhemmat "ulkoistavat" jo muutenkin lastensa kasvatuksen kouluille ja muille instituutioille. eivätkö vanhemmat voisi hoitaa edes näiden jeesus-tarinoiden kertomisen aivan itse.
Että tervetuloa kouluun vaan, niinkö?
Meillä on torstai-iltana joulujuhla kirkossa. Eikä meillä tarvitse kerätä mitään lupalappusia, ei meillä ole edes yhtään et-oppilasta :).
Se on niin helppoa ostaa synninpäästö maksamalla kirkollisveroa ja ulkoistamalla lasten uskontokasvatus koululle. Sitten voi kauhistella hyvillä mielin niitä uskonnottomia, jotka "hylkäävät suomalaisen kulttuuriperinnön".
Jos koulu ei viekään lapsia joulukirkkoon, niin monikohan vanhempi sinne muksunsa sen seurauksena vie?