TAitaa synnytyksen jälkeinen masennus tulla heikoille ihmisille

että on sairastunut tällaiseen sairauteen. SJM:sta kärsivä hoitaa yleensä moitteettomasti vauvaa, mutta mekaanisesti, tunne ei ole mukana.

ja tämä on fakta.

Minä taas uskon, että toiset ihmiset vaan ovat alttiimpia masentumaan - ei siinä ole mistään heikkoudesta tai vääränlaisista odotuksista kyse.



t. kaksi lasta - ei synnytyksen jälkeistä masennusta

johtuu hormooneista.

Kaverini sairastui vasta kolmannen lapsen jälkeen joten ei ollut aiemminkaan elänyt "vain itselleen". Ja juuri sinun tapaisten ihmisten asenteiden takia kaverinikin yritti pärjätä omillaan kunnes lähes romahti. Ja vahva ihminen on muuten persoonaltaan.

Vain oman heikkoutensa pönkittämistä.

Ei kestetä vauvan tuomaa vaativuutta, ei enää voi elää vain itselle, vaan vastuu vauvasta tuntuu ylitsepääsemättömältä. Onkohan henkisesti heikommat suuremmassa vaarassa sairastua siihen, vai onko se edes "sairaus" vaan vain kykenemättömyyttä hoitaa vauvaa ja kotia?

minulla tuli synnytyksen jälkeinen masennus toisen lapsen kanssa joten ei voi johtua vaativuudesta tms. Hoidin kyllä lapseni ja kotini moitteettomasti, olin niin sanottu ylisuorittaja.

sun pitäis vähän miettiä mitä tänne kirjoitat. on se kumma että tutkimukset sun muut kertoo sairaudesta jollei se muka sitä ole.

Olen sitä mieltä, että masennus on yhtäkuin epäkypsyys kohdata vaatimuksia

tunnen henkilökohtaisesti kolme äitiä, jotka ovat sairastuneet synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Jos heitä joku yhdistää, niin se on se, että he kaikki ovat luonteeltaan hyvin empaattisia, huolehtivaisia ja helposti itsensä taka-alalle laittavia. Ihania, vahvoja, lämpimiä ihmisiä!

enkä voisi olla enempää samaa mieltä

masennuksen määritelmään ja sen syntytapoihin, siitä löytyy netistä paljon tietoa. Ei se ole mikään mielipideasia :-)



Mun puolesta sinä saat olla ihan mitä mieltä vaan, mutta minä tiedän miten asia on, koska olen siihen perehtynyt. Sinä taas et tunnu tietävän yhtään mitään :P

ap tällä viestillään vain paljastaa oman tietämättömyytensä masennuksesta ja pönkittää omaa heikkoa itsetuntoaan. Sitten kun omalle kohdalle kyseinen sairaus sattuu, niin taitaa mieli hieman muuttua.

Ap ei tunnu tietävän yhtään mistä puhuu, selittäppäs minkä tähden SMJ voi tulla vasta toisen lapsen jälkeen tai esim puol vuotta synnytyksen jälkeen???



Eihän mussa mitään vikaa ollutkaan se nyt vaan sattui tulemaan, luultavasti jothtui siitä että vauvalle tuli koliikki muutaman viikon ikäisenä ja hän huusi (ihan oikeasti) 8 VIIKKOA putkeen, siitä kun päästiin tuli korvatulehduskierre ja hampaat, niistä kun selvittiin oli lapsi jo vuoden vanha ja minä palasin takasin töihin.



Tästä kaikesta jothuen minulle tuli paniikkihäiriö ja sekään ei ole kiva juttu, lopun ikää saa pelätä koska se taas tulee, onneksi ystäväni pakottamana menin ajoissa lääkäriin ja sain lääkkeet ja nyt olen ollut oireeton jo kohta puolitoista vuotta enkä joudu syömään lääkkeitä enää.



Minun tapaus on vielä eritäin erittäin lievä, mutta miksi se olisi muuttunut jos ystäväni ei olisi pakottanut minua lääkäriin?



Lapset hoidin hyvin ja kodin ja itseni ja kaiken muun mutta henkisesti olin niin rikki, sitä ei osaa sanoin kuvailla sitä tunnetta joka on sisällä aamulla ensimmäisenä kun herää ja illalla viimeisenä kun menee nukkumaan. Sitä ei pysty kenellekkään selittämään sitä tunnetta, oli erittäin rankkaa kun mioes ei tajunnut tuota asiaa ollenkaan, eihän paniikkih'äiriä ole mikään sairaus kun se ei näy ulos päin.



Minä en ole niin vahva että tästä asiasta olisin kenellekkäään voinut puhua, en jaksa selittää että tämä nyt ei ole tyypillinen paniikkihäiriö jossa alkaa ahdistamaan kun menee esim kauppaan, ei minua alkaa ahdistamaan aivan eri syistä ja ihan kotona, tästä syystä en asiasta läheisilleni puhu koska kuvittelevat että meillä menee kotona hyvin jne... uskokoon mitä tahtoo, ei ne kuitenkaan tajua.



Välillä tekisi mieli anopille avautua kun arvostelee ihmisiä joilla "on muka joku masennus/paniikkihäiriö" että mua ottaa aivoon tuollaiset ihmiset jotka eivät edes koita ymmärtää muita.



No niin nyt en enää edes muista mitä olen kirjoittanut mutta tässä vähän minun ajatuksia ja kokemuksia asiasta.

Ja sellanen vielä että kulkee myös suvussa nuokin sairaudet.

niin heikot??

jolle sjm tulisi, MUTTA erityisen alttiita ovat naiset, jotka vaativat itseltään ja muilta paljon, menestyvät ja viihtyvät työelämässä.

Entä sitten, jos on heikko? Mitä väliä?



Akselihan ei mene niin että toisessa päässä on hyvä vahva ja toisessa huono heikko. Meissä kaikissa on vahvuutta ja heikkoutta. Joskus on vahvuutta olla aidosti heikko - ja toisaalta vahvuuteen sairastuu, jos on liian heikko myöntämään vajavuuttaan.

aiempien. Mutta ilmeisesti heikkenin vanhemmiten. Olen aika ulospäinsuuntautunut ja elämässäni hyvin pärjännyt ihminen. Tuntemattomat saattavat luulla vahvaksikin. Lapsi oli muuten helppohoitoinen, ja muutenkin elämässä oli kaikki kunnossa. Minä vain menin hieman sekaisin.

Ei kestetä vauvan tuomaa vaativuutta, ei enää voi elää vain itselle, vaan vastuu vauvasta tuntuu ylitsepääsemättömältä. Onkohan henkisesti heikommat suuremmassa vaarassa sairastua siihen, vai onko se edes "sairaus" vaan vain kykenemättömyyttä hoitaa vauvaa ja kotia?

Et sinä tällä tuo esiin muuta kuin omaa typeryyttäsi ja sivistymättömyyttäsi. Ei kannata ihan kaikkea laukoa mitä siihen pieneen päähän pälkähtää.

Ja ei, minulla ei ole ollut masennusta mutta olen psyk.sh.

En voi uskoa, että kukaan tosissaan kirjoittaisi täällä tuommoista. En jaksanut aiemmin edes kommentoida.

asuuko siellä joku kaikkien tuntema av-provoilijamamma? :D