Lue keskustelun säännöt.
TAitaa synnytyksen jälkeinen masennus tulla heikoille ihmisille
08.01.2009 |
Ei kestetä vauvan tuomaa vaativuutta, ei enää voi elää vain itselle, vaan vastuu vauvasta tuntuu ylitsepääsemättömältä. Onkohan henkisesti heikommat suuremmassa vaarassa sairastua siihen, vai onko se edes "sairaus" vaan vain kykenemättömyyttä hoitaa vauvaa ja kotia?
Kommentit (53)
Ja vielä aiheeseen, miksi meillä popsitaan masennuslääkkeitä, rauhottavia jne eniten kai Yhdysvaltojen jälkeen maailmassa? No vikahan on tietysti aina jonkun muun, on hormoonit, aviopuolisot, yhteiskunta jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika vaikea on selittää miksi ihmiset voi huonosti ja masentuneiden määrä kasvaa. Varmaan voi olla syynä yhteiskunnan "helppous", ettei tarvitse perusasioiden eteen niin taistella. mutta syyttömiä tilanteeseen on siihen syntyneet. En osaa ollenkaan sanoa miten tilanteen korjaisi. Omista sisaruksistani masennuslääkkeitä on syönyt seitsemästä neljä. Lapsuutemme oli ihan tavallinen, vanhemmat tekivät kaikkensa hyvinvointimme puolesta.
Sisarusteni elämiin on vain tullut monia asioita, jotka ovat toistensa päälle kasautumalla käyneet heille liian raskaiksi. En tiedä miten asioiden olisi pitänyt olla toisenlainen, jotta he olisivat masentumatta jaksaneet.
On helppo paasata peiliin katsomisesta ja heräämisestä, jos ei itse ole masentunut.
Me asumme todella pohjoisessa, talvet ovat pitkiä pimeitä. Se vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin ihan tutkitusti. Lisäksi kansanluonteessamme on ongelmia. On alkoholismia, tunteita ei osata tunnistaa eikä näyttää, lapset joutuvat itsenäistymään liian varhain, maamme on länsimaaksi harvinaisen väkivaltainen, itse asiassa siinäkin tulemme heti Yhdysvaltojen jälkeen tilastoissa. Ei se, että ihmisillä on viimeisen vuosikymmenet ollut nouseva elintaso riitä kumoamaan noita vanhoja ongelmia.
Ja ei ennenkään Suomessa ollut helppoa. Vauvoja tapettiin paljon enemmän kuin nykyään, joten kyllä siitä masennuksesta puhumisesta ja sen hoitamisesta on paljon hyötyäkin, ainakin noiden lasten näkökulmasta katsottuna.
on nimenomaan lihavia(vai mitenkäs sen nyt hienommin ilmaisisi?)
vajaatoiminnasta.
t. lääkäri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nyt oikein ap:n pointti auennut. Tiedät, että se on sairaus jne, mutta mihin sitten tarvitsit näitä vastauksia?
Mutta näin sain enemmän vastauksia, kun tarvitsin niitä juuri nyt tähän aihepiiriin liittyen... Jos olisin laittanut ns. kiltin kysymyksen asiasta, moniko teistä olisi vastannut. Mutta kiitos kuitenkin näistä. Tiedän oikeasti, että se on sairaus eikä siihen sairastumiseen oikein itse mitään voi (tai itselleen)...
provoo=porvoo
Joo, kiitos selvennyksestä :) Tajusin tuon jo kyllä itsekin vähän kysymyksen esittämisen jälkeen, mutta kun tää masennus on hidastanut aivotoimintaa sen verran että kaikki ei aukea ihan hetkessä. Oikeesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykoterapiaan ei pääse kuin murto-osa. Se (joskus yhdistettynä lääkehoitoon) olisi paras vaihtoehto, mutta vain harvalle mahdollinen täysin itse kustannettuna. Ei myöskään riittävän pitkä lepo (sairasloma, palkaton loma, vuorotteluvapaa tms.) ole kaikkien valittavissa, esim. pätkätyöläisten on todistettava koko ajan olevansa tehokkaita ja aina valmiina venymään ja taipumaan, jotta saisi uusia pätkätöitä.
Jonkun masennuksen syynä voi olla uupuminen tukiverkostojen puutteessa (elämässä yhtä aikaa yllättäviä ja kasautuvia vastoinkäymisiä, kuten työttömyyttä, rahahuolia, sairautta, ihmissuhdeongelmia jne., mutta ei ihmisiä lähellä, jotka voisivat tai haluaisivat konkreettisesti auttaa. Osalla ihmisiä ei "peiliin katsominen" näissä tilanteissa auta, jos esim. on perinnöllinen taipumus depressioon (ei siis vain elämään normaalisti kuuluvaan alakuloon, vaan kliiniseen sairauteen).
Ei hyödytä etsiä syyllisiä tai syyttää muita ihmisiä, mutta kun ihminen uupuu ja masentuu, on turha haikailla mennyttä aikaa tai muiden maiden sosiaalisempaa ja yhteisöllisempää elämäntapaa, mitä toki toivoisin myös itse takaisin Suomeen (kuitenkin ilman kyttäystä, missä yhteisö on kapeakatseinen ja paheksuva ja arvottaa ihmisiä sosiaaliluokan ja varallisuuden mukaan). Spontaani, ilman mitään hoitoja tapahtuva parantuminen masennuksesta on harvinaista, ainakin lievää vaikeammissa masennuksissa.
Masennus ja muut psyykkiset sairaudet eivät ole mitään hokkuspokkusnujerrattavia pikku ilkiöitä. Jos ne olisi helppo hoitaa keinolla millä hyvänsä (vaikka katsomalla peiliin), olisi ne varmasti hoidettu pois kansantaloutta kuormittamasta ja itsemurha- ja väkivaltatilastoja synkentämästä.
Miksi masennuksesta puhuminen muuten aiheuttaa usein ärhäkkään vihan "turhan valittajia" kohtaan?
Ja vielä aiheeseen, miksi meillä popsitaan masennuslääkkeitä, rauhottavia jne eniten kai Yhdysvaltojen jälkeen maailmassa? No vikahan on tietysti aina jonkun muun, on hormoonit, aviopuolisot, yhteiskunta jne...
siinä, että kehitysmaissa ei masennusta "tunnu olevan". Siis jos ihminen joutuu taistelemaan hengissäsäilymisestään, ei jää aikaa eikä tilaa kokea tai tuntea mitään muuta, jos nälänhätä/sota/yms on se akuutti asia, niin se on se johon keskitytään. Vasta kun alkeellisemmat tarpeet on ihmisellä tyydytetty, jää aikaa miettiä omaa onnellisuuttaan tai sen puuttumista. Ei ne ihmiset siellä kehitysmaissa kuitenkaan välttämättä ole niin kovin hiphei onnellisia, ja vaikka masennusta esiintyisi sielläkin, niin kukapa siellä sitä olisi diagnosoimassa, kun pulaa on lääkäreistä ja paljon nopeammin kuolemaan johtavien sairauksien hoidosta ja lääkkeistä.
Jos siellä yhtäkkiä olot muuttuisi kuin taikaiskusta paremmaksi, kaikilla olisi katto pään päällä, ruokaa, rahaa ja terveyttä ja aikaa myös henkiselle kehittymiselle, niin pikkuhiljaa alkaisi ne traumatkin purkautua, ja ihan varmasti kamalia traumoja tulee ihmisille sodan keskellä ja nälänhätää kärsiessä. En usko ollenkaan että yhteisöllisyys niitä traumoja tuosta noin vaan poistaisi, vaikka onhan se varmasti tärkeä ja hyvä asia että ihmiset tukevat toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta synnytyksen jälkeen olin täysin maassa. Kyllä kykenin hoitamaan vauvaa ja tein sen ilolla mutta silti itkin kaikki päivät ensimmäisen parin kuukauden aikana ja tuntui että olin kaikessa huono ja mikään ei toimi. Ei nyt ollut mitään pahaa masennusta, mutta selkeä babyblues. Ymmärrän hyvin, miten kuinka vahva ihminen tahansa voi masentua synnytyksen jälkeen, hormoonit hyrräävät niin vahvasti ja vaikka kuinka on valmistautunut lapseen niin uusi elämänmuutos on niin suuri, ei tunteille voi mitään. Ap sanoi asiansa todella ylimielisesti ja provosoivasti, selkeästi ei tippaakaan omaa kokemusta ja ei osata ymmärtää kuinka ihmiset on erilaisia ja masennusta ei aina voi estää.
Se on sitten toinen asia, onko sitä hyväksytty ja annettu yhteisön tukea vai ei. Valitettavasti monet vanhukset vasta nyt pystyvät puhumaan (jos pystyvät) siitä, miten rankkoja aikoja on elämässä ollut, mutta valittaa ei saanut, eikä pysähtyä suremaan. Häpeällisiä asíoita vaiettiin hiljaisiksi. Monet traumat nousevat pintaan vasta seuraavassa tai sitä seuraavassa sukupolvessa tai päinvastoin voi kestää aikansa, ennen kuin löytyy sellainen lastenkasvattaja, joka tietoisesti katkoo suvun negatiokierteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta en ihannoisi ja niputtaisi kehitysmaita yhteen. Jos köyhyys tekisi onnellisemmaksi, ei kehitysmaita tarvitsisi tukea lainkaan, Mistä sitten johtuu, ettei kansallinen tai yksilöllinen vaurastuminenkaan tee automaattisesti onnelliseksi? Mikä rahan takana olevissa arvoissa on sellaista, mikä tuo elämään syvempää mielekkyyttä kuin mitä rahalla saa (on sitä tai ei ole)?
Minä-minä ja "mitä MINÄ saan siitä itselleni" -kulttuuri näkyy esim. kirkossa eroamisena, eikä vaikuta siltä että yhteisöllisyys olisi kasvamassa. On vaikeaa perustaa yhteisöä, jos täytyy saada itse muodostaa henkilökohtainen, eri lähteistä poimittu " valintatalo-uskonnollisuus", joka on persoonallinen ja muista riippumaton. Osalla eroamisen taustalla on vakaumuksen erilaisuus, mutta osalla puhdas itsekkyys ja välinpitämättömyys.
Onneksi on kuitenkin facebook, missä saa kokea yhteisöllisyyttä vuorokauden ympäri ja missä ei tarvitse sietää toisten epätäydellisyyttä, kun voi aina sulkea koneen, kun närästää. Samoin blogeissa voi myös kertoa kätevästi kuulumisiaan ilman, että täytyisi kuunnella vastavuoroisesti blogia lukevien (tuttujen) tylsiä jorinoita. Sanon tämän sarkastisesti, mutta tietotekniikan kehittymisen myötä syntyneet, sinänsä hyvät muutokset eivät automaattisesti tuo sitä yhteisöllisyyttä, mitä monet kaipaavat.
! Yhteisöllisyys kunniaan, kuten monissa köyhissä maissa, joissa lapsia tulee kun sieniä sateella ja silti ollaan aika lailla tyytyväisempiä ja iloisempia, onnelisempia ja EI aina valiteta joka hemmetin asiasta! t. kehitysmaita kolunnut
Ja vielä aiheeseen, miksi meillä popsitaan masennuslääkkeitä, rauhottavia jne eniten kai Yhdysvaltojen jälkeen maailmassa? No vikahan on tietysti aina jonkun muun, on hormoonit, aviopuolisot, yhteiskunta jne...