TAitaa synnytyksen jälkeinen masennus tulla heikoille ihmisille

ovat näitä, jotka ajattelevat vain vauvaa ja vielä lisäksi muita läheisiään. Unohtaneet itsensä kokonaan. Tosi lämminsydämisiä ja kilttejä ovat jokainen. Kovat ja itsekkäät ne ennemminkin säästyvät masennukselta...

Kaikissa sairauksissa voidaan nähdä osuutensa ihmisen omilla taipumuksilla, perimällä, ulkopuolisilla vaikutuksilla. Miksi ulkopuolisilla on niin suuri hinku kaataa jonkun sairauden syyt yksilön itsenäsä kannettavaksi? Ja vaikka niin olisikin, auttaako tai parantaako se kyseistä ihmistä? ´Voisivatko sormella osoittelijat pysähtyä hetkeksi ja kaivaa naftaliinista käyttämätöntä myötätuntoa ja armollisuutta kanssataaplaajiaan kohtaan?



Ihminen on kokonaisuus ja myös tietyllä tavalla mysteeri. Kenenkään sairaus-CV:tä kuten ei muitakaan asioita elämässä ei voi etukäteen, vaikka riskejä ja todennäköisyyksiä voidaankin arvioida.

Ei kestetä vauvan tuomaa vaativuutta, ei enää voi elää vain itselle, vaan vastuu vauvasta tuntuu ylitsepääsemättömältä. Onkohan henkisesti heikommat suuremmassa vaarassa sairastua siihen, vai onko se edes "sairaus" vaan vain kykenemättömyyttä hoitaa vauvaa ja kotia?

todella, että sairastut joskus masennukseen- sairautena, eikä että "vitsi ku masentaa ku puuro palo pohjaan". Niin sitten voit tulla uudestaan esittämään mielipiteitäsi. Samaa toivon kaikille, jotka jakavat ajatuksesi tästä asiasta. Ja vaikkapa sellaiseen muotoon, josta ette koskaan toivu.

Ei kestetä vauvan tuomaa vaativuutta, ei enää voi elää vain itselle, vaan vastuu vauvasta tuntuu ylitsepääsemättömältä. Onkohan henkisesti heikommat suuremmassa vaarassa sairastua siihen, vai onko se edes "sairaus" vaan vain kykenemättömyyttä hoitaa vauvaa ja kotia?

todella, että sairastut joskus masennukseen- sairautena, eikä että "vitsi ku masentaa ku puuro palo pohjaan". Niin sitten voit tulla uudestaan esittämään mielipiteitäsi. Samaa toivon kaikille, jotka jakavat ajatuksesi tästä asiasta. Ja vaikkapa sellaiseen muotoon, josta ette koskaan toivu. Ette te muuten mitään opi.

Mutta näin sain enemmän vastauksia, kun tarvitsin niitä juuri nyt tähän aihepiiriin liittyen... Jos olisin laittanut ns. kiltin kysymyksen asiasta, moniko teistä olisi vastannut. Mutta kiitos kuitenkin näistä. Tiedän oikeasti, että se on sairaus eikä siihen sairastumiseen oikein itse mitään voi (tai itselleen)...

masennuksen aiheutti hormonihäiriö. Lapsi syntyi yllättäin keskosena ja elimistöni meni siitä täysin sekaisin. Kyse ei hetkeäkään ollut heikkoudesta - olen todella vahva luonne ja selvinnyt monista murheista elämässäni. Koko 10 kk hoidin kodin ja lapseni, lääkityksiäkään ei vielä 27 vuotta sitten tunnettu. Aika paransi.



Ap voisi ensin vähän miettiä mitä sanoo tietämättömyyttään.



4n äiti

jota täällä av:lla viljellään erityisen paljon, on muuten ehkä paskin ja surkein mahdollinen keskustelu- ja keskustelunherättämismuoto.



Ihan turha odottaa hyvää, sopuisaa, monipuolista ja järkevästi argumentoivaa tekstiä, kun aloitus on tuollainen. Mistäköhän sekin päätön ajatus on tullut, että aina on hienoa kun "saa keskustelua aikaan"? Kaikki keskustelu ei ole mitenkään hyvää ja tarpeellista, ja keskustelua voi herättää ihan asiallisillakin argumenteilla.



Lopettakaa tämä jatkuva, surkea ja naurettava provoilu täällä! Opetelkaa kommunikoimaan kuin ajattelevat ihmiset.

...että jos läheinen vanhempi kuolee juuri ennen synnytystä (joka muuten menee melkein jokaisella tavalla perseelleen ja jättää traumat, joista ei keskustella) ja masentuu pahasti.

Täällä tunnutaan mittaavan keskustelun paremmuun suorassa suhteessa viestien määrään ja kiivauteen. Lyhyt, rauhallinen ja järkevä keskustelu on monessa suhteessa hedelmällisempi. Vähän sama, jos vertaisi seiskaa ja hesaria.

vajaatoiminnasta.

t. lääkäri

masentuminen on ihmimillistä ja ihmisyyttä, silloin jos elämässä tulee vastoinkäymisiä. Sjm:kin syyt on varmasti useimmilla jossain aivan muualla, kuin sen hetkisen arjen rankkuudessa.

Kuvaus sopii liki myös joulupukkiin.

Oli varmaan jonkin asteinen masennus, sitä nyt en puhunut kenellekkään, kun ei ole tapana. Vauva, esikoiseni oli helppo heti pienestä pitäen, kuten on edelleen. Siitä huolimatta jotenkin se kaikki tuntui kaatuvan päälle.



Olin super odottaja, super synnyttäjä ja super äiti ulkoisesti ja todellisuudessa kärsin kokoajan. En tiedä, miksi tein niin. Miksi näyttelin? Ehkä se oli jotenkin liian kovaa myöntää, että kaikki muuttuu.



Nyt kuitenkin odotan toista ja en yritä olla super, mutta en valita turhastakaan. Olen suht sinut asian kanssa, vaikka toinen lapsemme lähti hyvinkin yllätyksellisesti alulle.



Nyt jos koskaan minulla olisi aihetta masentua, nimittäin raskaus keskeytti kaiken elämässäni hetkeksi. Kuinka pitkäksi aikaa, en tiedä vielä.. riippuu vauvasta ja mieheni läsnäolosta, saattaapa hyvinkin olla, etten nimittäin juurikaan häntä näe, kun hän on paljon poissa kotoa töiden vuoksi. Olen tätä lasta odottanut yksin ja en usko asioiden parempaan suuntaan muuttuvan. Lisäksi mieheni oli se, joka vaati, että tämä pidetään vaikka ikäeroakin on kamalasti.

että se on älykkäiden ihmisten tauti.

Herkkiä, mutta ottavat liikaa vastuuta itselleen, eivätkä myönnä tarpeeks ajoissa, että eivät jaksakaan. Nämä ihmiset puskee väkisin päätä kiviseinän läpi ilman tukea. Heikommat osaa pyytää apua aikaisemmin ja myöntävät vajavaisuutensa ajoissa.



Tai ehkä se ei ole vahvojen eikä heikkojen, olosuhteet, ja synnytys itsessään voi olla hyvin rankka eri ihmisille. Eikä se ole kenenkään syy, ominaisuus, jokainen synnytys ja raskaus ja vauva-aika voi olla myös ihan erilainen samallakin ihmisellä.

Synnytyksen jäkeinen masennus johtuu eimistön hormoonitasapainon sekä estrogeenitasapainon romahtamisesta synnytyksen yhteydessä.

Ihmettelen suuresti ettet ole viestiäsi tarkemmin perehtynyt asiaan vaikka imeisesti surffaiet netissä.

Vai oliko tarkoituksesi kenties vain todella saada reaktioita aikaan? Jos se oli tarkoituksesi, liikut lievästi ilmaistuna huonolla maaperällä.

Itse sairastuin kyseiseen "sairauteen" toisen lapseni jäkeen 40-vuotiaana, ja voin kertoa sinulle ettei se ole "huulenheiton" paikka.

Eivätkä myöskään "heikot" ihmiset sairastu siihen, vaan se voi sattua kenelle hyvänsä, ikään tai persoonaan katsomatta.

Sevisin siitä ihme kyllä täysin tervejärkisenä, ja vieläpä vahvempana ihmisenä mitä olin ollut ennen sitä. Kiitos siitä Perhepäivähoitopaikka Hermannille, mielenterveystoimistolle, oikealle lääkitykselle sekä ystävilleni.

Etpä taida itsekään kovin vahvoilla olla viestisi perusteella.

mitä todellisuudessa ajattelet? Ei nettikeskustelu eroa (tai kuuluisi erota) kasvokkain tapahtuvasta keskustelusta mitenkään. Minun on vaikea ymmärtää sitä ajattelua, että netissä voi sanoa mitä tahansa, mitä sylki suuhun tuo ja jälkikäteen sanoa, että ei vaiskaan tai ähäkutti. Eivät kaikki osallistu nettikeskusteluun sivupersoonansa kautta vaan samana ihmisenä kuin muussakin elämässä.

ok. Myönnetään, provosoin tahallani! Mutta näin sain enemmän vastauksia, kun tarvitsin niitä juuri nyt tähän aihepiiriin liittyen... Jos olisin laittanut ns. kiltin kysymyksen asiasta, moniko teistä olisi vastannut. Mutta kiitos kuitenkin näistä. Tiedän oikeasti, että se on sairaus eikä siihen sairastumiseen oikein itse mitään voi (tai itselleen)...

Entä sitten, jos on heikko? Mitä väliä?

Akselihan ei mene niin että toisessa päässä on hyvä vahva ja toisessa huono heikko. Meissä kaikissa on vahvuutta ja heikkoutta. Joskus on vahvuutta olla aidosti heikko - ja toisaalta vahvuuteen sairastuu, jos on liian heikko myöntämään vajavuuttaan.

Olen aika lailla samaa mieltä, mutta miksi ihmeessä meillä täällä tai yleensä hyvinvointivaltioissa on niin hemmetisti milelenterveysongelmia, masennusta (kaikkia mahdollisia nimiä, mitä niille keksitäänkin) niin hemmetisti. Menkäämme kaiken alkujuurille ja katsotaan peiliin!!! Ei kaiken tarvitse olla yhteiskunnan, työpaikan, lapsen sairauden, veroprosentin, jauhelihan hinnan, toisten paremmin tienaavien jne. syytä. Katsotaan siis kaikki peiliin ja lähdetään purkamaan niitä ongelmia ihan sieltä oman pääkopan sisältä! Yhteisöllisyys kunniaan, kuten monissa köyhissä maissa, joissa lapsia tulee kun sieniä sateella ja silti ollaan aika lailla tyytyväisempiä ja iloisempia, onnelisempia ja EI aina valiteta joka hemmetin asiasta! t. kehitysmaita kolunnut

neljännen kohdalla ollut heikko.. ok.. kuin vaan.