Miksiköhän lääkärit ei meinaa ottaa minua koskaan tosissaan?

Sain tuossa juuri postissa naistentautien poliklinikan lääkärin lausunnon itsestäni ja tuli taas sellainen olo, että joopa joo. Ihan kuin olisin taas ihan turhaan ja täysin terveenä mennyt kuluttamaan kallista päivystysaikaa. Menin nimittäin päivystykseen viime viikolla, koska olen raskaana (Rv 10) ja kärsin koko edellisen illan ja yön kamalista vatsa- ja alaselkäkivuista. (Ajattelin, että on fiksuinta mennä ensin tutkituttamaan, onko raskausasiat ok.) Jonotin siellä tuskissani pari tuntia ja kun pääsin lääkärin juttusille, minut ultrattiin (sikiöllä kaikki onneksi ok) ja lääkäri kyseli ja tutki vähän muuten. En siinä vaiheessa pystynyt edes hengittämään kunnolla, sillä mahaan sattui niin paljon enkä omasta mielestäni suinkaan liikkunut vaivattomasti, kuten lausunnossa sanotaan. Luultavasti minulla oli jo kuumettakin tässä vaiheessa, sillä olin odottaessani tärissyt viluissani, mutta ei sitä lämpöä mitattu. No, lääkäri totesi, että kotiin vaan ja ota Panodolia (olin jo tosiaan vetänyt maksimiannokset ilman mitään tehoa) ja jos kipu pahenee, niin sitten normaali tk-päivystykseen. Selvä.

Sattuipa mahaan kuitenkin sen verran perkeleesti, että suunnistin suoraan yksityisen lääkäriaseman päivystykseen ja selitin siellä vaivani. Lääkäri meinasi laittaa minut sieltäkin (mahaa edes tutkimatta) kotiin Panadol-reseptin kanssa, mutta sanoin, että en voi mennä kotiin, sillä sattuu niin paljon, että en voi olla. No, sitten lääkäri tutki ja haastatteli vähän paremmin ja laittoi sitten minut sairaalapäivystykseen. Sairaalassa oli sitten onneksi ihan eri meininki ja päivän päätteeksi minulta leikattiin tulehtunut umpisuoli. Eli ihan turhaan en mahaani valitellut.

Samantapaisia kokemuksia minulla on myös migreenistä eli elelin nelisen vuotta koko ajan pahenevan migreeni kanssa ilman, että esimerkiksi työterveyslääkäri olisi lähettänyt minua neurologin tutkimuksiin, vaikka jouduin joskus hakemaan pitkittyneen migreenin takia sairauslomaakin. No vihdoin eräs lääkäri kuitenkin tajusi, että ehkä tätä olisi syytä tutkiakin ja pääsin lopulta kiireellisenä tapauksena neurologin tutkimuksiin ja ensimmäisenä sain käskyn lopettaa kaikkien särkylääkkeiden käytön. (Muut olivat vain määränneet niitä lisää.) Sain estolääkkeet ja homma helpotti.

Että en sitten tiedä, mikä vika minussa on, kun en ilmeiseti näytä ja vaikuta sairaana niin sairaalta kuin oikeasti olen. Saatan tuskaisenakin hymyillä ja jopa vähän nauraa. Osaan omasta mielestäni kyllä ilmaista itseäni kohtuullisen hyvin suullisesti enkä vaikuta varmaan miltään lusmulta, joka huvikseen hakee saikkua, kun ei huvita mennä töihin. Omasta mielestäni olen sairaana ihan sairaan näköinen, mutta ilmeisesti en kuitenkaan ole niin karun näköinen kuin pitäisin. Mutta jokin vika minussa selkeästi on.