G:Onko lapsesi isovanhempi koskaan ostanut talvipukua lapsellesi?
Meillä vaan kaveripiirissä on aika yleistä, mutta meillä ei isovanhemmat koskaan ole ostaneet.
Kommentit (50)
Miehen vanhemamt ostavat kahdelle lapsista, ja minun vanhemmat kolmelle. Ikinä emme heitä ole pyytäneet ostamaan, koska itsekkin voisimme ne hankkia. Mutta jostain syystä haluavat jurui noissa pukuhankinnoissa olla mukana.
Ja samoin kesällä on auttaneet pyörän tai vastaavan kanssa. Ihan itse haluavat olla avuksi ja se on hieno asia, kun olemme köyhiä.
ovat kaksi kertaa ostaneet synttärilahjaksi. Hänellä on lokakuun lopussa synttärit.
Virosta on tuotu noin 130 cm kokoa oleva neonvihreä puku jossa on neonkeltainen koiran kuva (lapsi oli tuolloin alle vuoden vanha). Ja sitten kerran on saanut lassien melkein oikeaa kokoa olevan puvun, tuokin oli se 25 euron puku jota myytiin prismoissa alessa. Ja virosta on tuotu muitakin vaatteita joita lapset ovat sitten kieltäytyneet pitämästä. Näitä olen ihan surutta heittänyt roskikseen käyttämättöminä. Vanhempani on köy´hiä joten reimatecia he ei voisikaan ostaa.
Ei ole ostanut. Kerran meinasi ostaa Reimatec+ haalarin, hinta oli suolaiset 150 ja kielsin ostamasta.
On ostanut niin kuin synttärilahjaksi.
Enkä näe mitään syytä miksi heidän pitäisikään, ts. valitsen mieluiten lasteni puvut itse.
esim tänä talvena.. (talviko tuolla on!??!) pappa osti joululahjaksi pojallemme haalarin, tosin sehän on ollut jo käytössä, mutta muuta joululahjaa ei papalta sit tuukaan..
Anopin kanssa oltiin kirpparilla, löytyi hyvä lassien puku. Anoppi halusi sen maksaa, vaikka olisin mä sen itsekin voinut. Kyse ei ollut kuitenkaan kuin kympistä, joten annoin maksaa kun tuntui että sai hyvän mielen siitä.
Mun oma äiti taas osti pojalle talvikengät. ihan uudet.
Ja uskon että molemmat tulevat jatkossakin satunnaisesti jotain ostamaan, ne jotenkin nauttii siitä. (molemmille eka lapsenlapsi...ovat höyrähtäneitä.)
Muistaakseni kerran välikausipuvun ja kerran talvipuvun,molemmat on Lassieteckiä koska minä suosin sitä
mummo osti esikoiselle remun puvun ja kuopukselle reimatecin, tosin kuopus on vielä vaunuissa tämän talven, vähän turhan kallis puku
Minusta mukavampi näin päin. Kuitenkin ostamme aina pelkkää hyväksi havaittua edullista Lassie-talvihaalaria.
ovat kaksi kertaa ostaneet synttärilahjaksi. Hänellä on lokakuun lopussa synttärit.
Anoppi osti 104cm talvipuvun viime talvena, kun halvalla sai... silloin lapsemme vajaa 1v. Eli vielä muutaman talven saa odottaa puku, jos on koskaan sopivan kokoinen... Ärsyttää hieman.
Puhuu aina, että kiva, kun lapsellamme on sopivia vaatteita ja ostaa itse pari numeroa liian isoja, että olisi kasvuvaraa...
kun syntyi. 50€ puku oli puoleen hintaan, joten ei kovin suuri investointi. Ostaisi varmaan nytkin puvun, jos pyytäisimme, mutta mieluummin ostan itse. Mukavampihan tuo on jos isovanhemmat ostaa vaatteita kuin törkeän määrän leluja, jos siis välttämättä haluavat lapsenlapsilleen ostaa.
eli siis minun isovanhemmat ovat ostaneet pojalleni täksi talveksi kaksikin haalaria. Kirpparilta olivat löytäneet ja olivat haalarit sopivan kokoisiakin. :)
Olimme yhdessä eilen kaupoilla ja nähtiin ihastuttava toppahaalari kokoa 62. Päätti ostaa sen ilman mitään pyyntöä. Hyvä mieli tuli molemmille.
Tänäkin vuonna. Lapset 1½v ja 4v. Viime vuonna osti kuopukselle ja esikoiselle osti silloin kun oli 1v. Koskaan en ole mitään pyytänyt ostamaan, mutta noita vaatteita aina sillointällöin ostelee. Ja ostaa onneksi minun mieleisiäni :).
Tytölle ei ole koskaan.
MUN vanhemmat eivät ole koskaan auttaneet missään taloudellisesti. Eivät edes tajuaisi sitä vaikka rahaa olisikin...