Olen äärettömän ylpeä, etten koskaan ole kurittanut lastani

Meillä 9v lapsi

Ja ylpeä että olen onnistunut kasvattajana, jo 14 v.



t: 4. tulossa

Silti, jos ap todella ei ole koskaan kurittanut lastaan fyysisesti, siinä todella onkin aihetta tyytyväisyyteen.

minä olen tosi ylpeä siitä, etten vieläkään ole omahyväinen p**** joka kuvittelee olevansa muita parempi, vaan yhä edelleen iänkin karttuessa kuljen maailmassa oppilaana ja kasvan.... ylpeä olen myös siitä, että vaikka lasteni kanssa joitain kasvatusvirheitä olen tehnyt ja vastaisuudessakin varmaan teen, he ovat silti tasapainoisia, fiksuja ja iloisia, sekä tietävät, että äiti rakastaa ja auttaa aina...

t: se 4. tulossa

t: 7

Ja hieno jälkikasvu meillä onkin, vanhin jo 20-vuotias, nuorin 6-vuotias.

mutta jos on joutunut vaikkapa tukistamaan lastaan niin maillaisia vaurioita se mielestänne voi lapselle jättää? Itse en usko, että traumoja tai vaurioita jää. Ajatelkaa lapsia silloin ennen vanhaan, he olivat henkisesti ja fyysisesti paljon terveempiä kuin nyky aikana. Onkohan tässä kasvatusasiassa menty hieman liian pitkälle, ja tämä ei todellakaan tarkoita, että hyväksyisin fyysisen väkivallan tai henkisen. Minua on tukistettu ollessani lapsi, ja ihan normaali minusta on tullut.

Ei ole meidänkään perheessä tarvinnut kuritusta käyttää kasvatuskeinona ja silti lapset osaavat käyttäytyä ja vieläpä kunnioittavat meitä vanhempina. Eivät ole edes koskaan saaneet kaupassa niitä kuuluisia itku-potku-raivareita.

Keskustelu on meilläkin auttanut ja erittäin selkeät rajat.

Meillä on neljä lasta, joista vanhin täytti juuti 12 -vuotta.

Uskon että varsin moni allekisjoittaa sen faktan, että yhden lapsen kanssa ei tiedä kasvatuksen haaseetlisuudesta vielä yhtään mitään.



Kaksoset on jo ihan eri asia.



Yhden lapsen kanssa on helppo kasvattaa lapsesta istentä kuva.



Kahden suunnilleen samanikäisen kanssa joudut olemaan ja elämään jatkuvat sodan keskellä, äitinä ja sovittelijana ja kaikki tämä sen jälkeen, kun omat hermot on jo revitty tiekaleiksi ja väsytetty pahassa univajeessa.



Yhden lapsen äidit voivat poistua Perhe sivuilta, koska heillä ei ole mitään annettavaa todellisiin keskusteluihin eivät omaa minkäänlaista uskottavaa kompetenssia kasvattamiseen. Näin se vain on.

meillä niin kiltti 7 vuotias ettei ole tarvinnut edes suuttua koskaan, en ole koskaan edes korottanut ääntäni. toinen lapsista näyttäis olevan yhtä kiltti.

Onnea kaikille niille äideille ja isille, jotka omaavat arvokkaan taidon kasvattaa lapsiaan kekseliäisyydellä ja viitseliäisyydellä. Laiskat ja hieman yksinkertaiset ihmisenraakileet läimivät lapsiaan. Toivottavasti lapsenne käräyttävät teidät joskus! Niin tein itse 9-vuotiaana. Enkä ollut "paha" lapsi. Voi sitä häpeää, kun viranomaiset ottavat teidät pieksijät silmätikukseen. Sitä paitsi sana leviää.. Lapset kertovat kavereilleen jne.

Kirjoitin, että yhden lapsen vanhemmat voivat vetää nerokkuutensa vessanpöntöstä allas.

Kahden lähes samanikäisen vanhempana tiedän, millaista lomaa on saada olla vain yhden lapsen kanssa, kun toinen on esim. kaverin luona yms.

Siinä kyllä ollaanyhtämieltä, että aikuistan taidossa asettaa lapsille rajoja ja valvoa niiden noudattamista on taito, jota kaikilla ei ole. Sitä taitoa kun ei juuri pääse harjaannuttamaan yhden lapsen kanssa. Vaativaksi tehtävä tulee vasta toisen lähes samanikäisen lapsen synnyttyä, suuremmasta lapsikatraasta puhumattakaan.

Onnea kaikille niille äideille ja isille, jotka omaavat arvokkaan taidon kasvattaa lapsiaan kekseliäisyydellä ja viitseliäisyydellä. Laiskat ja hieman yksinkertaiset ihmisenraakileet läimivät lapsiaan. Toivottavasti lapsenne käräyttävät teidät joskus! Niin tein itse 9-vuotiaana. Enkä ollut "paha" lapsi. Voi sitä häpeää, kun viranomaiset ottavat teidät pieksijät silmätikukseen. Sitä paitsi sana leviää.. Lapset kertovat kavereilleen jne.

15

Kuinka ruumiillinen kuritus voisi tulla edes mieleen? En ymmärrä. Vanhin lapsista jo 12 v.

Siksi on vähän turha ylpeillä, jos yhden on onnistunut kasvattamaan helpolla. Entäs, jos olet onnistunut kasvattamaan kolme helpolla, ja yhden kanssa olet tehnyt kovasti töitä, oletko sitten huonompi äiti?



Minä en pidä siitä, että kurituksen ja fyysisen väkivallan väliin vedetään yhtäläisyysmerkit. Kuri pitää lapsella olla. Sitä voidaan pitää ilman fyysistä satuttamista, vaikka joskus kiinni pitäminen tai kuljettaminen on tietenkin välttämätöntä. Mutta ilman kuria kasvaa rajattomia lapsia, ja heille seuraa siitä psyykkisiä oireita. Itse asiassa eräs asiantuntija oli sitä mieltä, että liian ankara kasvatus on lapselle kuitenkin parempi kuin liian lepsu.



Ja toisekseen, kaikki tekevät virheitä, en oikein usko ap:n täydellisyyteen kasvattajana. Jos omia virheitään ei näe, se voi olla lapselle jopa huonompi, kuin vanhempi, joka on tehnyt virheitä, mutta osaa sen myöntää, ja pyytää anteeksi.

mä en tajua miks lapsen ruumiillinen kuritus mielletään aina hakkaamiseks. mä oon 24v (itsekin äiti) ja olen saanut muutaman kerran "piiskaa" ja "koivun niemen herraa". jokaisen kerran muistan hyvin elävästi. Pää pointtina niissä yhdessäkään ei ollut lyöminen vaan se prosessi, mikä piti käydä läpi. Tein väärin ja itsepäisesti en myöntänyt sitä enkä pyytänyt anteeksi ym. sinä aikana kun itse sitä risua haki, oli aikaa miettiä mitä tuli tehtyä ja oliko se sen arvoista. muistan ettei se ikinä sattunut kun vitsa osui takapuoleen. suurempi asia oli ottaa pylly paljaaksi. en toellakaan koe että isäni tai äitini olis lyönyt. aina aloitettiin keskustelemalla, mutta joskus sitä vaan oli niin itsepäinen, ettei muu auttanut. Koskaan ei isä tai äiti ollut vihainen määrätessään rangaistuksen. Monesti prosessi päättyi siihen, että sain vitsan haettua ja pyysin anteeksi. viesti oli silloin mennyt perille.



Perhepäivähoitajalta kuultua: Tarina kertoo, että oli kolmevuotiaat kaksospojat, joiden suurinta hupia oli purra äitiä takapuoleen, kun äiti oli selin esimerkiksi tiskaamassa tai laittamassa ruokaa. Äiti varmaankin oli yrittänyt keskustella ja montaa muuta konstia, jotta pureminen loppuisi, mutta tuloksetta. Äiti kertoi tästä poikien hoidossa, jossa perhepäivähoitaja oli myös huomannut tämän poikien harrastuksen, sillä pojat kokeilivat sitä myös hoidossa. Hoitaja oli keksinyt keinon, jota kannattaisi kokeilla ja kysyi äidiltä tähän luvan. Kun pojan seuraavan kerran tulivat ja purivat hoitajaa tämä otti ensin toisen pojan syliinsä, veti pojan hihaa ylös ja sanoi "nyt mä puren sua" ja puri poikaa käteen. Ja sama toiselle. Tämän jälkeen pojat eivät enää purreet.

Kyseessä "ruumiillinen kuritus", ei siis lyömistä tai läpsimistä, eikä tapahdu vihassa.



Mielestäni lapsille huutaminenkin vihan mielentilassa on yhtälailla väkivaltaa aiheuttava kuin lyöminen tai tukistaminen. Lasten ruumiillinen kuritus joka tapahtuu harkitusti ja jolla on tarkoitus kasvatuksellisessa mielessä on mielestäni ihan hyväksyttävä asia. Tietenkin parempi, jos siihen ei tarvitse ikinä mennä, mutta en tekisi siitä niin suurta numeroa, kuin mitä siitä tehdään. Mutta kuten aina, ääriesimerkit nousee pintaan ja unohdetaan, että asioilla on monta puolta. "eihän kaikki alkoholia käyttävät ole juoppoja"



Enemmän ole huolissani siitä, että on vallalla trendiä "neuvotella", joka asiasta lapsen kanssa. Joka asiasta käydään kauppaa ja lapsi saa liikaa päättää itse. Lapsi ei kuitenkaan ole vastuussa omasta kasvatuksestaan vaan vanhemmat. Tämä "neuvottelu" kulttuuri siirtää vanhemmilta vastuuta itse lapselle...

fyysinen satuttaminenko? Onko jäähy kurittamista ? Kotiaresti ? Jonkun kivan asian kieltäminen ?

Mutta miksi koet ylpeyttä asiasta, josta nyt ei suuremmin ole syytä olla ylpeä? Kuulostaa vähän samalta kuin jos joku sanoi olevansa äärettömän ylpeä että on oppinut ajamaan polkupyörällä tms. Vai onko mielesi tehnyt ihan valtavasti kurittaa lastasi ja olet saanut kuin ihmeen kaupalla hillittyä itsesi viime hetkellä? Siinä tapauksessa taas olisi pieni itsetutkiskelu paikallaan...