Testamenttasimme lapsemme ja riitahan siitä tuli
Olemme viimein (johan tätä on viisi vuotta odotettu...) ensi kuussa lähdössä viikoksi Espanjaan häämatkalle ja meillä on kolme lasta jotka jäävät siksi ajaksi mummilaan hoitoon. Koska tässä kuohuvassa maailmassa ei voi milloinkaan olla varma mitä tapahtuu, olemme tehneet testamentin, jolla pahimman sattuessa (eli meidän molempien kuollessa) luovutamme lapsemme minun veljelleni ja hänen vaimolleen. Lapset viihtyvät heidän luonaan (heillä kaksi lasta, jotka suurinpiirtein saman ikäisiä) ja ennen kaikkea he kasvattavat omiaan samatyylisesti kuin me. Tiedämme, että heidän kanssaan lapsemme saisivat olla omia itseään ja elää niin kuin tähänkin asti. Mutta tästäpä nousi mieheni suvussa kauhea haloo.
Appivanhempani ovat suuttuneet kun emme halua antaa lapsiamme heille. Olemme yrittäneet selittää että he ovat jo sen verran iäkkäitä (appi 60 ja anoppi 58) ettemme siksi halua antaa lapsia heidän holhoukseensa. Tämän lisäksi heidän kasvatusmetodinsa ovat hyyyvin kaukana meidän ajattelumaailmastamme. Tiedämme, että heidän kanssaan lapsemme joutuisivat elämään totisessa maailmassa, jossa ajatellaan aina järkevästi ja ollaan yliterveellisiä.
Mieheni isosisko suuttui myös, kun emme halua lapsia hänelle. Hän asuu ulkomailla, elää suhteesta toiseen ja on hyvin piintynyt tapoihinsa. Hänelle lastenkasvatus on tiedettä, jota harrastetaan kirjan oppien mukaan. Minulla ja miehelläni on ollut useita yhteentörmäyksiä hänen kanssaan, kun hän on arvostellut tapaamme kasvattaa ja lastemme taitoja milloin missäkin kehitysvaiheessa. Hän on hyvin kärkäskielinen ja sanoo lapsillekin suoraan mikä heissä " mättää" , ja siksi mieheni(kin) on todella kovasti sitä vastaan että hänen sisarellaan olisi mitään suurempaa tekoa lastemme elämässä.
En olisi ikinä uskonut että tästä tulisi tälläinen haloo. Kukaan suuttunut ei suostu kuuntelemaan selityksiämme ja kaikki syyttävät minua mieheni kääntämisestä heitä vastaan. Ei auta vaikka mieheni vakuuttaa itse päättävänsä omista mielipiteistään. Minulla on itselläni kolme muutakin sisarusta, mutta kukaan heistä ei ole suuttunut veljeni valinnasta holhoojaksi jos jotain tapahtuu, kuin eivät myöskään minun vanhempani, jotka heti alkuun sanoivat, ettemme valitsisi heitä sillä he ovat jo vanhoja (isäni 58, äitini 55). Mutta mieltämme emme muuta. Veljeni perheineen on mielestämme paras paikka lapsille jos meitä ei ole. Toivon vain että appivanhempani ja mieheni sisko pystyisivät rauhoittumaan ja ymmärtämään ettei tämä ole loukkaus heitä kohtaan. Haluamme vain lastemme parasta. Ikävää kun tämä jää nyt varjostamaan kauan odotettua häämatkaamme.
Kommentit (3)
Tietenkin etukäteen on hyvä miettiä kenelle lapset jäisivät,jos vanhemmat kuolevat, mutta testamentatahan lapsia ei voi. Vanhempien kuoltua on yhteiskunnan tehtävä löytää sijaisvanhemmat.
Omasta suvustani voin kertoa , että eräs sukulaiseni teki myös tällaisen testamentin etukäteen, mutta lapset sijoitettiin kuitenkin toisille sukulaisille kuoleman jälkeen,eikä äidin toivomalla tavalla. Mielestäni ainakin sukulaisteni tapauksessa sosiaaliviranomaisten tekemä ratkaisu oli lasten tulevaisuuden kannalta paljon vakaampi kuin äidin oma boheemi toive lastensa tulevasta huoltajasta.
toisekseen mitä järkeä on mennä miehen suvulle tuollaisesta edes kertomaan?
Sinänsä ei liity tähän soppaanne mitenkään, mutta tiedättehän, että Suomen lain mukaan lapset eivät ole omaisuutta jota voi testamentata kellekään?
Jos teille sattuisi tapahtumaan jotakin, niin kunnan sosiaaliviranomaiset päättävät ihan keskenään, mitä lapsillenne tapahtuu sen jälkeen. Toki laatimanne " testamentti" on tärkeä paperi siinä mielessä, että siitä viranomaiset näkevät teidän mielipiteenne asiaan ja osaavat ottaa sen huomioon päätöstä tehdessään. Mikäli valintanne on järkevä ja perusteltu, niin viranomaiset myös todennäköisesti harkitsevat tahtonne mukaan toimimista.
Mikään itsestäänselvyys tai automaatio lasten antaminen vanhempien toivomaan perheeseen ei kuitenkaan ole, vaan tilanteessa otetaan huomioon kaikki siihen vaikuttavat seikat - esim. lasten oma tahto sekä kyseisen perheen tilanne ja mahdollisuudet huoltajina.
Itse asiasta eli sopasta olen ihmeissäni. En ymmärrä haloota, joka siitä on nostettu, mutta en toisaalta kyllä myöskään sitä, miksi teitte siitä ylipäänsä noin suuren jutun. Olisiko tsunamin jälkimaininkeja?